Vihellyksen vanhat tarinat 9 > Furret joululahjojen joukossa

Tämä tarina kirjoitettiin alun perin Tammikuussa 2013.

”Miksi oikein heiväsit tuon tänne, Tim?” Yksi neljästä veljestäni kuului motkottavan alakerrassa. ”Se vihaa miehiä! Eritoten..AUTS!”
”No ehkä se pitää Harleysta.” Tim tokaisi. ”Harley ei ole mies, ellei sitten ole muuttunut yön aikana.”
Voi vitsit, kuinka hauskaa. Käänsin kylkeäni, mutta turhaan, sillä eräs tiimini jäsenistä oli nimittäin jo huomannut, että pidin silmiäni hetken auki.
”Buneary!” Prim hyppäsi suoraan vatsani päälle, iloissaan. Ilmat karkasivat keuhkoistani.
”Prim..” Minä ähkäisin. ”Tässä lähtee.. vielä.. henki..”
”Buneary.” Pikkuinen äännähti nolona ja punastui. Se hyppäsi pois vatsani päältä, suoraan koriin, missä nukkuivat Saphire, Psyduckini, Ozzy, Oshawottini ja Kitty, Skittyni.
Se herätti kaikki kolme. Belle, josta oli nyt tullut Beautifly, nukkui minun kirjahyllyni päällä ja Ceres, Safari-Zonelta pyytämäni Chikorita..
Avasin silmäni ja tarkistin että kaikki olivat tallella.
”Saphire, Prim, Ozzy, Kitty, Belle.. missä Ceres on?”
”Ceres?” Minä kutsuin. ”Toivottavasti se ei vain nuku sängyn all..”
Silloin joku liikahti sänkyni jalkopäässä. Tunsin jonkin lämpimän koskettavan paljasta jalkapohjaani. Vedin peiton äkkiä alas sängyltä, nähdäkseni oliko Timin Rattata tai Patrat taas ryöminyt nukkumaan jalkoihini – ne tykkäsivät tehdä niin. Mutta ei siellä Rattataa tai Patratia ollut, vaan käppyrään käpertynyt pieni Chikorita.
”Siinähän sinä olet.” Minä totesin. ”Miksi olet jalkopäässä?”
”Chiko.” Pokémon murahti.
”Jos et halunnut nukkua muiden lähellä, olisit sanonut.” Minä huokaisin. ”Ja mitä turhia sinä nyt siellä jalkojeni vieressä nukut? Olisit saanut tulla viereeni ihan luvan kanssa.”
”Chikorii?” Pokémon käänsi päätään ja katsoi minua punaisilla silmillään yllättyneenä.
”Osha.” Ozzy murahti ja viskasi peiton, jonka olin pudottanut, pois päältään. Se risti käden tynkänsä puuskaksi syliinsä ja näytti hapanta naamaa.
”Äh, älä nyt viitsi, Ozzy.” Minä huokaisin. ”Älä ole mustis, tykkään kyllä edelleen sinustakin, kuten teistä muistakin.”
”Psy?” Saphire kysyi.
”Kyllä, myös sinusta, Saph.” Minä naurahdin ja taputin Psyduckin päätä. Minä haukottelin. ”Ai niin, hyvää joulua teille kaikille!”
Belle katsahti meitä unisesti kirjahyllyn päältä.
”Kyllä, Belle.” Minä naurahdin. ”Sinullekin.”
”No niin, porukka!” Minä huudahdin. ”Aamiaiselle, mars!”
”Ja sieltä tulee Harleyn konkkaronkka.” Mutisi Troy.
”Axewii!” Hänen Axew’nsa ilostui. Axew oli meitä vastassa alakerrassa.
”Ax!” Se vilkutti minulle kädellään ja hymyili.
”Huomenta vain sinullekin, Axel.” Minä naurahdin.
”Osha!” Ozzy huudahti kiihtyneenä. Minä huokaisin. Ozzy oli ollut tuollainen koko eilisillan, se oli kai tuohtunut siitä, kun kotiin tullessamme Axel riensi minua vastaan ja antoi vielä halinkin.
”Axewii!” Axel hymyili Ozzylle, varmaankin hybät joulun toivotukset antaen.
”Chim!” Qwillin Chimchar heilautti meille kättään keittiön oviaukosta. Ceres vätähti sylissäni ja painautui lujasti rintaani vasten.
”Ei hätää, Ceres.” Minä kuiskasin. ”Jim on kiltti, ei se tee sinulle pahaa.”
Ceres nähtävästi vaikka vaikuttikin olevan jokseenkin itsevarma, pelkäsi tuli-tyypin pokémoneja.
”Huomenta, Jim!” Minä huudahdin. ”Ovatko nuo tampiot olleet kilttejä?”
”Chimchaar.” Jim nyökkäsi hymyillen. ”Chim?”
Se katsoi pelästynyttä Ceresiä hämmentyneenä.
”Ceres on vähän peloissaan.” Minä selitin. ”Se on uusin tulokas.”
Pokémon nyökkäsi ja hyppi sitten kilpaa Axelin kanssa takaisin keittiöön, jonne minäkin konkkaronkkani kanssa suunnistin.
”Huomenta, Harley!”  Tim huikkasi ovelta. Hän oli nuorin isoista veljistäni. Hän oli se hintelin noista, jolla oli pörröiset punaiset hiukset ja rubiinin väriset – silmät kuten minulla. Hänkin oli valinnut aloituspokémonikseen vesi-tyypin, Squirtlen, nimeltä Jaz – siitä oli hetkessä tullut Ozzyn hyvä ystävä.
”Uus staili.” Kehui Troy, toiseksi vanhin veljeni, juuri se jolla oli vino virne kasvoillaan, ruskeat silmät ja vähän pidentyneet, olkapäitä hipovat punaiset hiukset. Troylla oli pakko mielli lohikäärme ja erityisesri taistelu-tyypin pokémoneihin, Axel-Axew oli ollut hänen aloituspokémoninsa.
”Siisti fleda, sisko.” Brett vinoili, Brett oli se tummahiuksinen poika jolla oli päässään lippis ja silmät samanlaiset, punertavat.
”Heh, heh.” Minä mutisin ja laskin Ceresin sylistäni. Keittiö oli siivottu poissa ollessani, lattia oli puhdas, eikä tiskipöydällä ollut tiskin tiskiä.
Lattia oli tosin erilaisia aamiaista syöviä pokémoneja.
Omat pokémonini etsivät itselleen paikan, keittiön nurkasta, jonne minä sain sitten viedä syvät pikku lautaset täynnä pokémon ruokaa. Kaikki muut menivät nurkkaan aamiaiselle, mutta Ceres raahasi oman astiansa pois nurkasta. Se halusi syödä yksin. En nähnyt minne Ceres lopulta meni ruokansa syömään, se poistui keittiöstä.
Mitä taas veljiini tulee, he suorastaan nauttivat pienempiensä – eli minun kiusaamisestani.  Tämän takia minä todella vihasin perhe-juhlia, kuten joulua.
”Hei, mihinkäs sun Chikorita hävis?” Brett kysyi äkkiä. Siinä oli tilaisuus livahtaa tästä tilanteesta.
”Käyn etsimässä sen.” Ilmoitin suu täynnä muroja. ”Ja sen nimi on Ceres!”
Söin äkkiä aamiaismuroni ja lähdin pöydästä, Ozzy olisi kernaasti seurannut minua, mutta käskin sen pitää huolta Saphiresta.
”Ceres?” Minä huhuilin käytävältä. Mutta en saanut vastausta. Sen sijaan kuulin olohuoneesta hiljaista pokémonien ääntelyä.
”Chikorii?”
”Furret!”
”Chiko, chiko.”
”Täällähän sinä olet.” Minä huokaisin. Näin joulukuusen alla lahjapaketti korin, korissa ei ollut montaa pakettia, eikä se minun huomiotani vienyt, vaan se korissa makaava pokémon. Se oli hyvin kaunis silkkiturkkinen Furret, jonka kaulaan oli sidottu vihreä rusetti.
”No mutta.” Minä henkäisin ja kävelin kuusen alle. Huomasin että Ceres oli jakanut aamiaisensa Furretin kanssa, koska kuppi oli heidän välissään ja typötyhjä, eikä Ceres ollut vielä koskaan syönyt ruokaansa loppuun asti.
Istuuduin lattialle Ceresin viereen ja hymyilin. ”No kukas tänne on yön aikana eksynyt? Ei kellään veljistäni noin hienoa neiti Furretia ole.”
”Furret.” Furret äännähti ja katsoi Ceresiä kysyvästi.
”Oletko saanut ystävän, Ceres?” Minä kysyin ja kosketin hellästi Chikoritan poskea.
”Chiko!” Pikku-Chikorita nyökkäsi hymyillen. Tämä oli ensimmäinen kerta kun, koskaan olen nähnyt Ceresin hymyilevän.
”Sehän on kiva.” Minä naurahdin. ”Oletpa sinä kaunis, Furret.” Silitin varovasti Furretin päätä, pokémon sulki silmänsä ja äännähti hiljaa. ”Furret.”
”Sinusta se näköjään tykkää.” Troy murahti selkäni takaa. ”Se puri mua.”
”Mikä tahansa järkevä pokémon olisi tehnyt saman.” Minä huomautin. Furret nyökkäsi innokkaasti.
”Onko tämä sinun?” Minä jatkoin.
”Ei se ole kenenkään.” Kuulin Qwillin toteavan. ”Löydettiin se eilen illalla, kun olit jo tutimassa.”
”Mistä sitten?” Minä murahdin, ja jatkoi Furretin rapsuttamista, siitä se piti.
”Route ykkösen läheltä, lumeen tuupertuneena.” Brettin ääni selkäni takaa kertoi. ”Se on kai hylätty tai jotain.”
”Sehän on kamalaa!” Minä henkäisin. ”Ja vielä joulun alla!”
”Se on tainnut olla omillaan jo kauemmin.” Tim huomautti. ”Se oli karseassa kunnossa, ihan likainen ja kaikkea.”
”Vai sillä tavalla.” Minä mutisin. ”Mutta älä sinä huoli, Furret. Täällä sinusta pidetään huolta.”
”Furret.” Pokémon äännähti hiljaa.
”Niin, siitä meidän pitikin..” Qwill takelteli.
”Se on mies-vihaaja.” Troyn ääni täräytti selkäni takaa.
”Onko näin?” Minä naurahdin epäuskoisena.
”Joo.” Tim lisäsi. ”Se vihaa meitä.”
”No tehän ette tunnetusti ole mitään herrasmiehiä..” Minä mutisin.
”Miksette vaan käske sitä katsomaan sitä nauhaa, sen kaulan ympärillä.” Brett murisi.
”Nauhaa?” Minä toistin. ”Saanko?”
”Furret.” Furret nyökkäsi. Irrotin varovasti vihreän silkkisen nauhan Furretin kaulasta. Nauhaan oli kirjailtu nimi.
”Lily?” Minä luin. ”Nimesikö?”
”Furret!” Furret nyökytti innokkaasti päätään.
”Kaunis nimi.” Minä huomautin. ”Mikäs..?”

Furretin nauhasta oli tipahtanut jotain, sellainen pieni jouluinen pakettikortti. Nostin kortin lattialta ja luin sen:
”Harley-käppänän tiimiin lisää täytettä. Koska tää Furret selvästikin vihaa meitä, me lempataan se sun riesaksesi. Hyvät joulut!
Terkuin ISOVELJET.”
”Troyn käsialaa.” Brett kommentoi.
”Sen huomaa.” Minä mutisin. ”Mutta en minä voi Lilyä mukaani ottaa ilman sen lupaa.”
”Ootko sä ihan pöljä, Harley?” Troy murahti.
”En.” Minä sanoin pistävällä äänen sävyllä. ”Minusta on reilua kysyä Lilyn mielipidettä.”
”Chiko!” Ceres yhtyi kommenttiini.
”Siinäs kuulitte. Ceres on samaa mieltä!” Minä julistin. ”Miten on Lily, jos saisit itse päättää?”
Siihen Lilyn oli näemmä helppo vastata, se loikkasi korista suoraan hartialleni, jonka jälkeen Lily päätti näyttää hieman joulumieltä, se kietoutui kaulani ympärille, kuin lämmin muhvi. Ajatteli kai minun palelevan.
”Tulkitsen tuon myöntäväksi vastaukseksi.” Minä mumisin.
”Osha.” Jokin Ozzylta kuulostava murisi isoveljieni jaloissa.
”Hei, Harley.” Tim sanoi. ”Onko Ozzy aina näin huonolla tuulella?”
”Ei suinkaan.” Minä vastasin. ”Ozzy, tule moikkaamaan Lilyä, se liittyy porukkaamme!”
”Oshawott?” Ozzyn tuuli muuttui, se ei enää murjottanut, vaan sen huulille kohosi hymy.
”Noin sitä pitää, Ozzy.” Minä huomautin. ”Ei jouluna saa mököttää.”
Ozzy riensi heti luokseni, tervehtiäkseen Lilyä kunnolla. Se heilautti käden tynkäänsä tervehdykseksi, mutta Furret oli kai päättänyt ettei pidä Ozzysta, sillä se käänsi katseensa muualle.
”Älä välitä, Ozzy.” Minä lohdutin sitä. ”Kutsu nyt ihmeessä muutkin tänne.”
Ozzy ei ollut yhtään masentunut siitä, ettei Lily näyttänyt pitävän siitä, se riensi tavanomaisena iloisena itsenään Brettin jalkojen välistä takaisin keittiöön ilmoittamassa kaikille uudesta toverista.
Sen jälkeen kaikki muut pokémonini, jopa Belle tulivat paikalle.
Saphire tuli viimeisenä, se vieläpä kompastui tulessaan mattoon ja kaatui nokalleen. Laskin Lilyn maahan, joulukuusen viereen ja riensin heti auttamaan sitä.
Poimin Psyduckin ylös maasta ja nostin syliini. ”Sattuiko, Saph?”
”Duck.” Psyduck vastasi, eikä sitä ilmeisesti ollut sen kummemin sattunut.
”Tulehan.” Minä sanoin ja kannoin sen joulukuusen alle, muiden luo. Kaikki istuivat joulukuusen alla, tarkastellen uutta tuttavuutta, paitsi Belle, se oli mennyt istumaan joulukuusen latvaan.
”Lily, tässä ovat muut.” Minä esittelin. ”Ozzy.” Minä viittasin Oshawottiini, se heilautti uudelleen käden tynkäänsä Lilylle, joka ei taaskaan ollut huomaavinaan sitä.
”Kitty.” Esittelin Skittyni.
”Nyaah!” Kitty tervehti.
”Fur.” Lily vastasi tervehdykseen.
”Tuolla latvassa keikkuu Belle.” Minä osoitin latvassa mörisevää Beautiflytä.
”Furret.” Lily moikkasi Bellea.
”Ja tuo pomppiva on Prim.” Osoitin innokkaasti pomppivaa Bunearya.
”Buneary!” Prim hihkaisi ja vilkutti Furretille eturaajallaan.
”Furret.” Lily hymyili vastaukseksi.
”Tämä hiukan kömpelö on Saphire.” Minä esittelin sylissäni olevan Psyduckin.
Saphire kallisti päätään ja sanoi. ”Psyduck.”
Tätäkään Lily ei ollut huomaavinaan, ehkei se oikeasti pitänyt pojista.
”Ja Ceresin sinä tapasitkin.” Minä naurahdin.
”Chiko!” Ceres nyökytti päätään. Laskin Saphiren maahan ja nousin itse ylös. ”Jätän teidät nyt tutustumaan toisiinne.”
Tarkoitukseni oli mennä tiskaamaan ja sitten aloittaa jouluruokien valmistus, koska veljeni olivat uljaasti aloittaneet yläkerran siivouksen pokémoniensa kanssa.

Mutta kun menin olohuoneen ovelle, näin oven raosta kurkkivan Chimin. Se näytti pohtivan jotain. Se tuijotti ankarasti Ceresiä ja puristi kädessään tonttulakkia.
”Kyllä se on niin Jim, että voisit antaa sen Ceresille.” Minä pohdin. Chimchar säpsähti, se ei ollut kai huomannut minua.
”Jos annat lakin Ceresille ystävyyden osoituksena, se tuskin enää pelkää sinua.” Minä valistin. ”Ja onhan nyt sen ensimmäinen joulu.”
”Chim.” Chimchar nyökkäsi.
”Että menehän siitä.” Minä virnistin. ”Vai potkaisenko sinuun vauhtia?”
”Chaar!” Jim parkaisi ja astui kynnyksen yli. Ozzy huomasi sen heti paikalla ja tervehti ystäväänsä iloisesti.
Ceres puolestaan värähti, ja Jim myös huomasi sen. Jim katsahti minuun epäröiden, niinpä minä nyökkäsin ja hymyilin. Silloin se marssi Ceresin luo jalat täristen.
”C-Chimchaar.” Se sanoi ja ojensi punaisen tonttulakin Chikoritaa kohti.
”Chiko?” Ceres ihmetteli lakkia, mutta enää se ei karttanut tulipokémonia, se katsoi Jimiä uteliaasti.
”Chim.” Jim äännähti ja laittoi lakin Chikoritan päähän.
Ceresin kasvot punehtuivat hiukan, sitten se kumarsi Jimille kiitokseksi.
”Chimchar?” Jim kysyi siltä. Ilmeisesti Ceres piti kysymyksestä, sillä se hymyili ja lähti sitten olohuoneesta yhdessä Jimin kanssa. Ne eivät mennessään edes huomanneet minua, mutta mennessäni keittiöön, huomasin niiden syövän lisää aamiaista samalta lautaselta. Sekä Jim että Ceres vaikuttivat iloisilta.
Minä huokaisin katsoessani niitä. ”Tästä taitaa tulla aikamoinen joulu.”

Kommentit:

Cinna

Tarina #9

Ensinnä tahtoisin pahoitella niin todella, todella paljon, että sain tähän vastatuksi vasta nytten. Tarkempi selitys tapahtuneelle on se, että en koskaan saanut tietoa siitä, että tämä tarina edes oli olemassa (tai sitten olin vaan jotenkin onnistunut sen skippaamaan). Mutta toivotaan, että näin ei tapahdu tulevaisuudessa; Ja jos tapahtuu, niin valita vaan rohkeasti asiasta aiemmin jo.

Itse tarina oli suloinen. Tykkäsin paljon, miten sait Lilyn mukaan tarinoihisi, ja Furret, jolla on rusetti kaulassa on vain jotain ylisuloista. Ceres vaikuttaa myös oikein viihdyttävältä tulokkaalta. Hieman tynkä kommentti, mutten oikeastaan osaa sanoa tähän tämän enempää, kuin että hyvä joulutarina. Ja siinä samalla myös viimeinen, mitä tältä vuodelta luin.

* Saat tästä §20
* Kaikille ryhmässä 15 exp
* Joulubonukset (tuntuupa hassulta antaa näitä vielä tammikuussa), saavutus, Mystic Candy, purkillinen hunajaa, sekä Starf tai Enigma Berry, ilmoittele Vihellykseen, kumpi.