Miwan oma osio

Mimikyu

Kuka on tuo enemmän tai vähemmän selväjärkinen tyyppi, joka piiloutuu Mimikyun taakse?

Miwa on random hyypiö, joka on luultavasti liian vanha kirjoittelemaan tarinoita pokémoneista, mutta ketä kiinnostaa? Miwa on tykännyt pokémoneista vuodesta -99 lähtien ja pokémonin ekasta jaksosta lähtien se on tykännyt erityisesti Nidorinosta.

Hoitoloissa se alkoi pyöriä vasta joskus vuonna 2011, löydettyään pokémon animen ekan nostalgisen kauden uudelleen, koska joku oli ystävällisesti ladannut sen YouTubelle legendaarisella suomidubilla. Samoihin aikoihin se myös kokeili ensimmäistä kertaa pokémon pelejä sillä nuorempana niihin ei ollut varaa, ja tykkäsi niistäkin. Miwa sai vuonna 2016 viimeinkin hankittua itselleen 3DS-konsolin ja sen ensimmäiset pelit olivat luonnollisesti Pokémon Super Mystery Dungeon ja Pokémon Moon. Toisinaan Miwa unohtuu konsolin pariin ja silloin kirjoittaminen jää.

Pokémonkorttejakin Miwa on kerännyt kivasti, erityisesti niitä ysärin/2000-luvun alussa tulleita animeen perustuvia niin sanottuja ”arvokortteja” löytyy laatikollinen. Auroran ihana porukka sai Miwan aloittamaan pelikorttien keräilyn uudestaan parisen vuotta sitten. Kiitos Nami ja Shizue!

Miwan lempipelejä ovat yleisesti Pokémon Mystery Dungeon, erityisesti Explorers-sarja, pääpelisarjan peleistä sen lemppari on Pokémon Black ja Y on myös kiva. Miwalla on pokémonpelien lisäksi vain muutama ninja turtles-peli. Pokémonin ohella ninja turtles on yksi Miwan lempiasioista kissojen ja kilpikonnien ohella. Siksi Auroran tarinoissa oli joitain pieniä viittauksia kyseiseen sarjaan. Muumit on myös hieno asia :3

Animea tuo katsoo ja mangaa lukee toisinaan. Erityisesti vanha kasarin tai 70-luvun shoujo on mieleen. Näistä hyviä esimerkkejä ovat Versailles no Bara ja Lady Lady. Miwa tykkää Disney-leffoista ja kauhu-leffoista yleensäkin. Kirjoina se lukee Rick Riordanin tuotantoa ja tykkää muutenkin fantasiasta. Stephen Kingin jotkut kirjatkin on kivoja, kunhan sisältö ei pompi liian pimeän puolelle… (tosin Kingin tuntien se ei liene edes mahdollista..)

Lyhyesti…

Suosikki Pokémonit:

WartortleRaichuAlolan ShandshewNidorinoAlolan NinetalesVenomothMeowthAlolan PersianMeganiumTotodileSpinarakEspeonMurkrowMantineSkarmoryGrovyleBeautiflySkittyMawileSeviperMiloticBanetteTurtwigRoserade FloatzelCherrim (Sunshine Form)Shellos (East Sea)BunearyPuruglyLumineonGlaceonFroslassSerperiorOshawottLiepardMunnaUnfezant (♀)WoobatWhimsicottLilligantDwebbleScraftySigilyphTirtougaArchenZoruaMinccinoGothoritaSwannaDeerlingFrillishJoltikMandibuzzDeinoBraixenGreninjaTalonflameVivillonFloette (Sininen kukka)EspurrInkaySkrelpTyruntAurorusSylveonSliggooPumkabooBergmiteTorracatBrionneCharjabugOricorio (Sensu Style)RibonbeeLurantisSteenePassimianSandygastSilvallyMimikyu

Suosikki legendaariset:

ArticunoRaikouSuicuneTerrakionYveltalTapu LeleLunala