Vihellyksen vanhat tarinat > 8: Päänsärkyinen uusi tuttavuus

Tämä tarina kirjoitettiin alun perin Joulukuussa 2012.

”Bun!” Pikkuinen äännähti innostuneena. Se ojensi ruskeaa eturaajaansa kohti kasvojani. ”Buneary?”
”Voi että..” Minä sopersin. ”Oletpa sinä söpö.”
”Buneary.”  Pikkuinen nosti toisen eturaajansa päänsä taakse nolostuneena.
”Ozzy, Kitty ja Belle.” Minä huikkasin. ”Sanokaa uudelle kaverillenne moi.”
Laskin pikku jänön aylistäni lattialle, mutta ei pikku-Buneary pystyssä pysynyt. Se pyllähti heti nurin ja tuijotti lattiaa hämmentyneenä.
”Osha!” Ozzy astui eteenpäin ja ojensi ritarillisesti pikkuiselle käden tynkänsä, auttaakseen sen ylös. Pikkuinen tarttui hämillään Ozzyn käden tynkään ja katsoi pokémonia arvioiden.
”Nyaa!” Kitty äännähti tervehdykseksi ja heilutti häntäänsä leikkisästi.
”Kitty taisit löytää itsellesi leikkitoverin.” Minä naurahdin.
Vain Belle oli hiljaa.
”Älä ole noin vaatimaton, Belle!” Minä tuhahdin. ”Kuules pikkuinen, tämä pokémon pelasti juuri sinut joutumasta rikollisten kynsiin.”
”Buneary?” Pikkuinen katsahti Belleä, ensin kysyvästi ja sitten, sen tummiin nappisilmiin ilmestyi kiiltoa, se katsoi Belleä ihailevasti.
Voin vaikka vannoa, että näin Bellen valkoisen kuoren punehtuvan hiukan, Sitten se suuntasi katseensa pois muista pokémoneista.

”Onpa siinä suloinen Buneary.” Vanhan miehen ääni myhäili selkäni takana. Säpsähdin ja katsahdin taakseni. Oikea faniclubin puheen johtaja oli päässyt jaloilleen, hänen takanaan seisoi niin Trev kuin Qwillkin.
”Miten voitte?” Minä kysyin.*
”Kiitos sinun, neitiseni – paljon paremmin.” Mies myhäili. ”Terra UEnterprisen kutaleet.. Tuokin poika vaikutti niin mukavalta.”
”Ulkokuori pettää.” Minä murahdin.
”Totta, tyttöseni.” Puheenjohtaja jatkoi. ”Sinä puolestasi näytät konnalta-”
”Kiitos.”
”Oshawott!” Ozzy huudahti väliin vihaisesti, myös Kitty alkoi naukua närkästyneesti.
”Mutta pokémonejasi katsomalla huomaa että ulkokuori tosiaan pettää.” Mies lopetti lauseensa.  ”Olen kiitollinen avustasi, neiti Leroux.”
”Öh.. eipä kestä.” Minä tunsin kasvojeni punehtuvan, olipa noloa. Kukaan ei perhettäni lukuunottamatta, ollut lausunut minulle kiitoksen sanaa.
”Osha! Wott!” Ozzy nauroi, sillä oli hauskaa, se osoitti ensin minua ja sitten Belleä. Kaipa sekin huomasi tiettyä samankaltaisuutta minun ja Bellen välillä.

Pikku-Buneary osoittautui varsin uteliaaksi kaveriksi, heti kun silmäni vältti, se pomppi ympäri huoneistoa, tunkeutuen jokaiseen pieneen koloon, minne sai suinkin päänsä mahtumaan. Lopulta pikkuinen kuitenkin haistoi ilmassa jotain mielyttävää, ja pomppi vanhan, keskellä huonetta nököttävän puupöydän luo. Vaikka Buneary kuinka yritti ja yritti, se ei yltänyt hyppäämään pöydälle. Niinpä minä otin pikkuisen syliini ja nostin sitä pöytää kohti. pöydällä oli soma vanha, antiikki maljakko, jossa oli esikkoja.
”Bun, Bun!” Buneary äänteli innostuneena.
”Niitä kutsutaan esikoiksi.” Minä naurahdin. ”Taidat pitää niistä, vai?”
Se nyökkäsi innokkaasti.
”Sittenhän..” Pohdin hetken nimi-ideaani. ”Esikkoja kutsutaan myös nimellä ’primrose’.”
”Buneary!” Pikkuinen katsoi minua silmät sädehtien.
”Me taidammekin kutsua sinua Primroseksi, pikkuinen.” Minä totesin.
”Buneary!” Pikkuinen heilutti ihastuneena käsiään.
”Primrose siis.” Minä hymyilin. ”Se sopii hyvin nimeksesi.”

Isoveljeni huikkasi minua käymään hänen luonaan. Qwill jutteli parhaillaan Trevin ja oikean faniclubin puheenjohtajan kanssa.
Heti minut nähdessään puheenjohtaja puhkesi puhumaan:
”Siinähän sinä olet, tyttöseni! En tainut vielä kunnolla kiittää sinua teostasi.”
”Ei tarvitse..” Minä mutisin.
”Anna minun nyt edes palkita sinut.” Mies vaati, hän tunki käteeni kaksi siniseen paperiin käärittyä karkkia. ”Rare Candyt antavat pokémoneille yhden tason lisää.”
Minä nyökkäsin. ”Minä tiedän.”
”George, tuo tänne pokémunat!” Mies käskytti juuri sisään tullutta pyöreää puku herraa, jolla oli kaljuuntunut pääkoppa.
”Ne Rivier Cavesta löytyneetkö?” Pulska George älähti.
”Juuri ne.” Puheenjohtaja myhäili. ”Löysin niille hyvän kodin.”
En käsittänyt mistä ihmeestä tuo ukko puhui, mutta kaipa minun oli odotettava, saadakseni selville, mitä oli tapahtumassa.
George-ukko kiirehti jonnekin, kadoten näköpiiristäni hetkeksi. Pian han kuitenkin palasi sylissään kaksi soikeaa pokémon munaa. Toinen niistä oli kiiltävä ja harmaa kun taas toinen kellertävän ruskea, pyrstöllinen ja harmaa pilkullinen.
”Haluan että otat nämä.” Puheenjohtaja myhäili.
”E-Enhän minä voi.” Minä kiistin.
”Ota ne nyt vaan Harley.” Isoveljeni kannusti.
”Nuo munat löydettiin kaupungin perältä alkavasta luolasta, jossa Terra Enterprise riehui vähän aikaa sitten.” Puheenjohtaja selitti. ”Nuo munat jäivät jäljelle, kaipa se järjestö varasti luolassa asuvien pokémonien munia.”
”Se selittäisi äskeisen.”Minä mutisin.

Lopulta kävi niin, ettei herra puheenjohtaja suvainnut kieltävää vastausta, minun oli otettava munukat vastaan.
”No, Harley. Mitä aiot nyt?” Qwill kysyi. ”Aiotko haastaa salipäällikkö Kinokon?”
”En vielä.” Pudistin päätäni. ”Minusta me tarvitsemme treeniä, nyt kun Primkin kuoriutui.”
”Aiot siis jatkaa matkaasi.” Trev kysyi, hän oli yhä seurassamme.
”Ajattelin harjoitella Rivier Cavellä.” Minä kerroin. ”Tarkoitukseni on sitten palata tänne ja haastaa sali.”
”Sitten me odotamme sinua täällä.” Qwill päätti.
”Eikö sinulla ollut kavereita odottamassa?” Minä kysyin pisteliäästi.
”Eivät ole vielä täällä.” Qwill sanoi ja kohautti hartioitaan.
”Vai niin.” Minä mutisin. ”No, minä taidan lähteä luolalle päin. Kuka tietää, jos vaikka pyydystäisin uuden pokémonin.”
”Nyt taitaa olla hyvä hetki.” Trev tuumi, haroen vihreää hiuspehkoaan.”Ajattele sitä vaikka onnittelu-lahjana, kun voitit sen kilpailun.”
Hän ojensi minulle poképallon, mutta se ei ollut tavallinen poképallo sillä se oli väriltään vaaleansininen.
”Jos pyydystät vesipokémoneja, tämä Diveball on omiaan siihen tarkoitukseen.” Trev selitti. ”Minulla on ollut se ikuisuuden, mutten ole löytänyt sille käyttöä.”
”Kiitos, Trev!” Minä henkäisin. ”Tämä onkin ensimmäinen erikoispoképalloni.”

Lopulta keräsin porukkani kokoon, Belle, Kitty ja Prim palasivat palloihinsa, mutta Ozzyn halusin pitää vierelläni, olihan se vesipokémon.
Ja minun täytyy tunnustaa, kun näin Rivier Caven, en ollut koskaan nähnyt kauniimpaa luolaa. Olin odottanut synkkää, pölyistä ja viileää luolaa, mutta tämä.. luola oli kirkas, sen seinistä tuikki valoa ja sen sisäpuolella virtasi puroja.
”Kylläpä on kaunista!” Minä henkäisin.
”Oshawott.” Ozzy nyökytteli päätään.
”Täällä on takuulla paljon erilaisia vesipokémoneja.” Minä mutisin. ”Kunhan vain..”
Kova äännähdys rikkoi ajatusten kulkuni.
”Duuuuuck!” Se kuulosti hätäiseltä ja pelästyneeltä. Mieleeni tuli silloin vain yksi tuuma: Oliko Terra Enterprise palannut tänne pokémoneja kiusaamaan?
”Tule, Ozzy!” Minä huusin. ”Mennään katsomaan, mistä tuo ääni tulee!”
”Osha!” Ozzy oli – kuten aina, valmiina toimintaan. Se juoksi kintereilläni tunneliin, josta ääni oli kuulunut. Mutta ei siellä mitään Terra Enterprisea ollut. Siellä oli lampi ja lammen äärellä kolme Ducklettia, ne olivat kerääntyneet jonkin ympärille, en nähnyt siitä muuta kuin keltaisen hännän pään, mutta sitä Duckletit nokkivat, häijysti vaakkuen.
”Ozzy!” Minä huudahdin. ”Tee Tackle!” Heitin myös Primin poképallon maahan.
Pieni jänö pomppasi innoissaan ulos pallostaan. ”Bun!”
”Prim, auta Ozzya hätistämään nuo ilkeät Duckletit.” Minä neuvoin. ”Tee pound tuohon reunimmaiseen Ducklettiin.”
Duckletit nimittäin seisoivat kolmiomuodostelmassa, kolmas niistä seisoi tyhmän lähellä lampea, jos suunnitelmani onnistuisi, Ducklet molskahtaisi järveen poundin voimasta.

Ozzy rynnisti kohti kahta selin meihin olevaa Ducklettia ja törmäsi niihin sellaisella voimalla että Ducklettit molskahtivat järveen. Samoihin aikoihin Prim muksautti voimakkaasti viimeistä Ducklettia selkään, niin että se horjahti ja kaatui suoraan lampeen.
”Hyvin tehty!” Minä kehuin pokémonejani. Maassa järven kupeessa makasi voivotteleva keltainen ankka nokallaan. Se oli Psyduck. Nuo ilkeät Ducklettit olivat varmaan kiusanneet sitä.
Juoksin poloisen Psyduckin luo ja istuuduin polvieni varaan sen viereen. Nostin pokémon raukan varovasti syliini ja tarkastelin sitä. Koko Psyduckin keho oli täynnä verestäviä naarmuja ja ruhjeita.
”Voi sinua raukkaa.” Minä huokaisin. ”Nuoko tämän takana olivat?”
Selkäni takaa kuului vaimeaa vaakuntaa, siellä ne Duckletit vaakkuivat kärttyisinä. Käänsin päätäni niitä kohti ja tuijotin ankkoja murhaavasti.
”Alkakaa painua, ennen kuin kutsun muut pokémonini esiin!”
Suurin Duckleteista alkoi vaakkua uhmakkaasti, mutta sitten Ozzy tähtäsi sitä Water Gunillaan, ja koko Ducklet-jengi katsoi parhaaksi lähteä.
”Psy..” Psyduck murahti tuskissaan, se piteli päätänsä, kuten Psyduckit yleensä tekivät.
Laskin reppuni selästäni maahan. Pitelin toisella kädelläni Psyduckia ja kaivoin toisella kädelläni repustani nenäliinaa. Löysinkin sen lopulta reppuni kätköistä, nenäliina oli kyllä reissussa rähjääntynyt, mutta kyllä se vielä tähän tarkoitukseen palveli.
Ojensin rähjäisen liinan Primille.
”Ole kiltti ja kasta tämä lammessa, Prim.”
”Bun!” Pikku-Buneary hihkaisi.
”Ozzy, katso ettei Prim putoa lampeen.” Minä jatkoin.
”Osha!” Ozzy vastasi ja lähti Primin perässä istumamme kielekkeen reunalle. Ja oli muuten hyvä, että käskin Ozzyn vartioon, sillä Prim todellakin meinasi horjahtaa ja pudota lampeen.
Ozzy kuitenkin ritarillisesti pelasti Bunearyn putoamasta.

Prim kävi ojentamassa kostean nenäliinan minulle.
”Kiitos paljon.” Minä kiitin sitä.
Pikkuinen punehtui kasvoistaan hiukan ja laittoi toisen eturaajansa nolona pään taakse.
Painelin kosteata nenäliinaa vasten Psyduckin verestäviä haavoja. Se valitti hiukan kipuaan.
”Ei hätää.” Minä puhelin Psyduckille lempeästi. ”Ei tämä kauaa kestä.”
Psyduck kesti koitoksen urheasti, vaikka se valittikin, päätään pidellen. luulen että se valitti enemmän päänsärkyään kuin haavojen puhdistamisesta aiheutunutta kirvelyä. Se kuitenkin piti silmiään kiinni, en osaa sanoa oliko se peloissaan vai oliko sille jokin toinen syy.
”Valmista tuli.” Minä ilmoitin. Silloin Psyduck avasi silmänsä ja katsoi minua typertyneenä.
”Oletko kunnossa, Psyduck?” Minä kysyin. Pokémon nousi istumaan ja tarkasteli ympäristöä, se tuijotti hetken vierelläni istuvia Primiä ja Ozzya.
”Osha!” Ozzy heilautti Psyduckille käden tynkäänsä tervehdykseksi ja Prim matki perässä.
”Psy?”
”Ei hätää.” Minä sanoin sille lempeästi. ”Olemme ystäviä.”
”Duck.” Pokémon äännähti, se yritti nousta, mutta ei pysynyt pystyssä kuin viisi sekunttia ja pyllähti sitten istualteen maahan.
”Kiusaavatko nuo sinua useinkin?” Minä kysyin.
”Psy.” Psyduck nyökkäsi ja katsoi kiireesti ympärilleen.
”Mikä hätänä?” Minä kysyin. ”etsitkö jotain?”
Psyduck kääntyi Ozzyn ja Primin puoleen. ”Psyduck duck!” Se äänteli.
En tietenkään voinut ymmärtää mitä se sanoi, mutta ilmeisesti jotain mistä Ozzy tuohtui, sillä Oshawottin otsa meni ryppyyn, se alkoi heiluttaa vimmatusti käden tynkiään ja huusi: ”Oshawott!”
”Älkää nyt tapelko.” Minä toppuuttelin Ozzya. ”Psyduck-raukan pää on muutenkin kipeä.”
Ozzy rauhoittui, mutta mulkoili silti Psyduckia murhaavasti.
”Älä välitä.” Minä kuiskasin Psyduckille. ”Et varmasti tarkoittanut pahaa, eikä tarkoittanut Ozzykaan.”

Psyduck ei kuitenkaan kuunnellut, se nousi päättäväisesti uudelleen ja yritti kävellä, mutta kaatui pian uudelleen. Sitten Psyduck päätti ryömiä eteenpäin, kun kävely ei kerran luonnistunut.
”Hei, minne noin hoppu?” Minä kysyin. ”Lepäisit hetken.”
”Psyduck!” Pokémon intti.
”Kyse taitaa olla jostain tärkeästä.” Minä mutisin. ”Jos tosiaan haluat mennä, niin anna minun kantaa sinut, minne nyt menetkin. Satutat itseäsi turhaan.”
Psyduck katsoi minua arvioiden. ”Psy?”
Ozzy nyökkäsi sille.
Minä nousin maasta, poimin Psyduckin syliini ja huikkasin Ozzylle: ”Mentiin. Pidä matkan aikana huolta Primistä.”
”Osha!” Ozzy vastasi, se tarttui Primiä tämän toisesta eturaajasta ja lähti kävelemään vierelleni.
Psyduck ohjasi  meitä osoittamalla suunnan kädellään. Lammen pohjoispuolella oli tunneli, sinne se halusi mennä, tunneli ei ollut järin synkkä, niin kummalta kuin se kuulostaakin tunnelin seinusta valaisi tietämme.
Tunnelin loppu päässä oli onkalo, Psyduck osoitti sormellaan sinne, ja sinne me päädyimme.
”Tännekö sinä halusit?” Minä kysyin. Psyduck nyökkäsi. Kumarruin kohti maata ja päästin Psyduckin sylistäni.
Se kiiruhti kömpelösti haparoiden seinustan luona olevan ruohokasan luo. Se alkoi heti siirellä kuivunutta ja kellertävää ruohoa sivuun. Otin askeleen lähemmäs, ja niin ottivat Ozzy ja Primkin. Huomasin oitis että ruohikon seassa oli jotain. Psyduck nosti sen jonkin varovasti nähtävillemme. Se jokin oli jäänsininen turkoosi laikukas muna.
”Ai tuon takia sinulla oli kiire.” Minä oivalsin. ”Pidätkö siitä huolta?”
”Psy!” Pokémon nyökkäsi innokkaasti.
”Missä sen vanhemmat ovat?” Minä kysyin.
Psyduck katsoi murheellisena maahan.
”Terra Enterpriseko?” Minä arvasin. ”Jonkun pitää pysäyttää se huuhaa järjestö!”
”Osha!” Ozzy yhtyi mielipiteeseeni.
Psyduck kantoi munan varovasti eteeni, se katsoi minua silmiin, kuin pyytäen jotain. Sitten se peruutti ja jätti munan väliimme.
”Psyduck, tahdotko että otan sen?” Minä kysyin hämmästyneenä. ”Eikö se ole sinulle tärkeä?”
Pokémon nyökkäsi, mutta äänteli sitten surkeasti ja viittilöi käsillään.
”Pelkäätkö heidän palaavan?”
Psyduck nyökkäsi ja katsoi taas murheellisena maahan.
”Etkä usko olevasi kyllin vahva sitä suojelemaan?” Minä huokaisin. Se nyökkäsi taas.
”No minä voin ottaa sen, jos haluat.” Minä lupasin. ”Lupaan pitää siitä hyvää huolta.”
Sen sanottuani Psyduck juoksi tiehensä, mitään sanomatta. Ehkä se ei pystynyt hyvästelemään munukkaa tai jotain.

Pakkasin munukan reppuuni ja nostin sekä Ozzyn että Primin syliini.
”Ei tullut harjoiteltua.” Miän huokaisin. ”No kai me jotenkin salilla pärjäämme.”
”Bun!” Prim kannusti.
”Kiitos, Prim.” Minä naurahdin. ”Tuo Psyduck oli mukava. Näemmeköhän sitä enää?”
Tuo jos mikä oli varsin typerä kysymys. Sillä heti kun olimme palanneet sinne mistä alunperin lähdimme, kuultuamme Psyduckin hätäiset huudot, oli meillä vastaanotto komitea vastassa.
Psyduck seisoi luolan suulla ja tuijotti meitä.
”Älä huoli, munukka on hyvässä turvassa.” Minä vakuutin. ”Vai tulitko toisiin ajatuksiin?”
Psyduck pudisti päätään.
”Tulitko hyvästelemään meidät?” Minä arvasin, mutta psyduck pudisti uudelleen päätään.
”Mitä?” Minä kysyin. ”Haluatko otella?”
”Psyduck.” Psyduck nyökkäsi.
”Saanko minä sitten yrittää pyydystää sinut?” Minä kysyin, siihenkin se nyökkäsi.
”Aloitetaan sitten!” Minä huikkasin. ”Matkaan, Prim!”
Pikku Buneary hyppäsi reippaasti sylistäni maahan, valmiina ensimmäiseen otteluunsa.
Psyduck peruutti taaksepäin, muttei näyttänyt järin valmistautuneelta.

”Prim, tee Fire Punch sen nokkaan!” Minä neuvoin. ”Jatka sitten Poundilla!”
Prim pomppi kohti Psyduckia ja pamautti sitä nokkaan leimuavalla oikealla suoralla. Kyllä minä tiesin etteivät tuli iskut oikein vesityyppiin vaikuta, mutta Psyduck oli vielä loukkaantunut, enkä tahtonut pahentaa sen haavoja.
Psyduck kuitenkin raapaisi toisella kädellään Primiä ja sai pikkuisen säikähtämään.
”Älä välitä, Prim!” Minä huusin. ”Tee nyt Pound!”
”Bun!” Se nyökkäsi ja iski toisella nyrkillään Psyduckia vatsan alueelle. Sen jälkeen Psyduck pamautti Primiä hännällään, vatsan alueelle, mutta pikku jänö ei ollut siitä moksiskaan. Se teki nyt Pound-sarjan, niin että se iski useaan kertaan Psyduckia sen vatsan alueelle.
Psyduck äännähti kivuliaasti iskujen välissä.
”Lopeta, Prim!” Minä käskin. ”Nyt on minun vuoroni. Silloin minä heitin Trevilta lahjaksi saamani Dive ballin kohti Psyduckia.

Kommentit:

Cinna

Psyduck jää kiinni, ilmoittelethan tietoja.
Prim on tosi suloinen, mutta en vaan voi kuvitella nimeä Primrose miettimättä Nälkäpeliä. Mutta koska kyseessä on loistosarja, niin en välitä. Rivier Caven olit kuvannut kivasti (kävin vaan miettimään, että et periaatteessa saisi jatkaa Tallgrass Cityn ulkopuolelle, ennen kuin olet voittanut salimerkin, koska olet kouluttaja-koordinaattori, etkä koordinaattori). Mutta, saliottelua odotellessa.

Vihellyksen vanhat tarinat 7 > Kieroa peliä pokémon fanclubilla

Tämä tarina on alun perin kirjoitettu joulukuussa 2012.

Pokémon keskuksen ulkopuolella päätin esitellä Bellen Ozzylle ja myös Kittylle paremmin. Heitin kaikki kolme poképalloa maahan, valon välähdyksen saattelemina maassa kökötti nyt kolme pokémonia, innokas Oshawott, jolla oli kädessään pieni sininen muovinen harava, leikkisästi häntäänsä heiluttava Skitty ja muriseva pieni Wurmple. Kitty ja etenkin Ozzy katsoivat uteliaina uutta tulokasta. ”Ozzy, Kitty, tässä on Belle.” Minä esittelin uuden pienen tulokkaan heille. ”Hän liittyy nyt meidän joukkoom..” Jokin välähti repussani, tai sanotaanko että reppuni sisältä tuli valkeaa valoa. Minun oli pakko laskea selkäreppu maahan ja tarkistaa, oliko kenties taskulamppu jotenkin mennyt päälle. Valo tuli kuitenkin säiliöstä, missä pieni ruskea pokémon muna oli. Otin säiliön ulos tarkastellakseni munaa paremmin, mutta juuri kun sain sen vedettyä ulos reppuni kätköistä, hehku lakkasi.

”Kummallista.” Minä mutisin. Sitten muistin että minultahan oli jäänyt esittely kesken. Käännyin takaisin pokémonieni puoleen ja rykäisin.
”Belle tässä ovat Ozzy ja Kitty. Ystäviä.” Mutta nähtävästi Belle ei tahtonut ystäviä sillä se murahti ja kääntyi selin muihin. Viittasin Kittyn ja Ozzyn luokseni, ne katsahtivat hämmästyneinä Belleä ja kipittävät sitten luokseni. ”Älkää välittäkö.” Minä kuiskasin niille. ”Bellellä on ollut rankkaa, mutta yrittäkää olla sille kilttejä, vaikka se tyly onkin.”
”Osha.” Ozzy nyökkäsi ja katsahti Belleä, sen silmiin tuli pieni varjo. Olin varma että se mietti Fritziä. ”Sinä myös Kitty?” Minä kysyin.
”Nyaa!” Kissapokémon nyökäytti päätään innoissaan.
”Harley! Siellähän sinä olet!” Kuulin Qwillin huutavan selkäni takaa. Käännyin nopeasti ja sain huomata että velikultani oli hiestä märkä.
”Olen saanut juosta koko kaupungin halki etsiessäni sinua, hitto vie!” Qwill huusi. ”Oletko napannut uuden pokémonin?”
”Sen nimi on Belle.” Vastasin lyhyesti.
”Ottelusi meni hyvin.” Qwill kiirehti sanomaan. ”Äiti olisi ylpeä.”
”Niin kai.” Minä mutisin. ”Missä Trev on?”
”Lähti käymään pokémon faniclubilla.” Qwill huokaisi.
”Onko pokémoneille faniclubi?” Minä älähdin. ”Kaikkea kanssa..”
”Tietenkin on.” Qwill vastasi ja katsoi minua kuin tyhmempäänsä. ”Haluatko käydä siellä katsomassa?” Kohautin hartioitani, ei tässä mitään parempaakaan tekemistä ollut.
”Mikäs siinä.” Kutsuin Kittyn ja Ozzyn takaisin palloihinsa, mutta Bellen päätin kuljettaa pallotta mukanani. Kun Belle huomasi etten kutsunut sitä palloonsa, se värähti ja alkoi lopulta täristä. Kai pikku Wurmple-parka luulin että aioin jättää sen oman onnensa nojaan, mutta se ei tosiaankaan kuulunut tyyliini. Nostin tärisevän ja murisevan pikku-pokémonin syliini, sillä juuri nyt, halusin että se tottuisi minuun, edes vähän.  

Järin iso Tallgrass City ei ollut, näin siellä salin, jonne en vielä halunnut rynnätä suin päin, pokémonini eivät olleet vielä järin vahvoja, ja siksi minä halusin vielä harjoitella niiden kanssa. Lisäksi kaupungissa oli se halli missä kilpailu pidettiin ja pokémon keskus sekä pari taloa. Suurin näistä taloista oli kirkkaaksi maalattu, ja sen katosta roikkui kyltti, jossa luki: ”Pokémon fanclub”.
”Täälläkö se on?” Minä ihmettelin.
”Ei näytä hääppöiseltä.” Qwill naurahti. ”Ei ehkä näytä. Mennään sisään!” Ovi narahti ikävästi, kaiken lisäksi Belle kiemurteli sylissäni. Tiesin ettei se vielä tykännyt minusta, mutta en aikonut antaa periksi.
Sisällä oli raikasta, koska ikkunat olivat levällään. Pokémoneja, Joltikeja, Eevee, Ninetails, Poliwag, Happiny ja kasa muita kävelivät tai leikkivät keskenään, näin myös Trevin Munchlaxin yrittämässä pölliä ruokaa keskellä huonetta olevalta pöydältä. Trevin Chikorita yritti hätistää sitä pöydän luota ja Trevin Gulpin löhösi talon nurkassa yhdessä erittäin äänekkään Grimerin kanssa. Belle murahti sylissäni.
”Mitä nyt Belle?” Minä kysyin. ”Tahdotko tervehtimään muita?”
Se mulkaisi minua ja luikerteli sitten rintakehääni pitkin hartialleni, mihin se kävi kippurassa makaamaan.
”Ei sitten.” Minä mutisin. Trev jutteli parasta aikaa vanhalle, tukevalle parrakkaalle miehelle.
”Tuo on paikan puheenjohtaja.” Qwill kuiskasi. ”Olet sitten kunnolla, Harley-chan.”
”Olen, jos lakkaat kutsumatta minua tuoksi.” Minä murahdin.
Qwill naurahti ja pörrötti punaisia hiuksiani. Tällä kertaa Belle murahti, kaipa sen mielestä Qwill oli liian lähellä sitä.
”Näetkös, jopa Belle ei pidä siitä.” Minä naurahdin.

”Qwill Leroux, missä olet piileksinyt?” Kuulin puheen johtajan myhähtävän, hän oli huomannut meidät, puhuessamme.
”Moi, herra puheenjohtaja.” Qwill tervehti. ”Olin etsimässä siskoani.” Kävelimme Trevin ja herra puheenjohtajan luokse, huomasin jo silloin että miekkonen katsoi minua arvioiden.
”Niin, näinkin sen kilpailun.” Mies myhäili. ”Tasaväkistä oli.”
”Hei, Harley.” Trev tervehti. ”Onko tuo se pokémonkeskusta terrorisoinut Wurmple?”
Minä nyökkäsin. ”Sen nimi on Belle.”
”No mutta.” Puheenjohtaja hymähti. ”Hyvä että sillekin löydettiin uusi kouluttaja. Mitä tulee siihen edelliseen..”
Belle murahti.
”Kaikella kunnioituksella, mutta Belle ei halua teidän puhuvan siitä.” Minä mutisin.
”Ei tietenkään, tyttö-kulta.” Herra puheenjohtaja myhäili. Minua alkoi kieltämättä ärsyttää tyttö-kullittelu, en minä hänen kultansa ollut, lisäksi hän loukkasi Belleäkin puhumalla sen hylänneestä kouluttajasta.

”No mutta.” Puheenjohtaja löi kätensä yhteen.
”Kutsukaa toki pokémonit ulos palloistaan!” Veljeni laski oitis kaikki pokémoninsa, Jim-chimcharin, Dara-Deerlingin, Windy-Wingullin ja uuden tulokkaan Waley-Sewadlen.
”Harley, laske sinäkin Ozzy ja Kitty vapaaksi.” Isoveli huikkasi.
Minä huokaisin ja otin esiin poképallot, heitin ne lattialle ja päästin sekä Ozzyn että Kittyn ulos.

Minua alkoi siitä hetkestä lähtien vaivaamaan outo tunne. Jokin ei nyt ollut kohdallaan, jokin oli vinossa. Menin seisomaan jonnekin kauemmas, vähän varjoisempaan paikkaan. Nojailin seinää vasten, vieressäni oli jonkin sortin ovi, vähän kuin pieni sala-ovi. Katsoin miten Windy lensi kristallikattokruunun päälle, ja alkoi keinua sen varassa. Waley taas luikerteli pitkin seiniä, Dara muutti jalkojeni juureen ja alkoi nukkua, sitä ei kai kiinnostanut seura. Ozzy ja Kittykin olivat ihmeissään muista pokémoneista ja pysyttelivät yhdessä.
Hyvä, jos jotain sattuisi, olivat nuo kaksi ainakin yhdessä.
”Sinäkään et taida paljoa seurasta perustaa vai mitä, Belle?” Minä totesin. Belle murisi vastaukseksi.
”Ei se haittaa.” Minä kuiskasin. ”En minäkään liiemmin välitä seurasta. Ainakin se meitä yhdistää.”
Pikku mönkiäinen katsoi minua hetken.
”Eikä se ollut sinun syysi.” Minä lisäsin. ”Tuo ukko ei vain osaa näemmä pitää turpaansa kiinni.”
Belle nyökytti päätään ja murisi vastaukseksi. Silloin tunsin tömähdyksen seinässä. 
”Mitä hittoa?” Minä mutisin. ”Belle tunsitko tuon?”
Pikkuinen nyökkäsi, jopa Dara oli noustanut päätään ja höristi korviaan. Sitten kuului tömähdys. Olisin voinut vannoa että tömähdys kuului salaoven takaa.
”Hmm.. kummallista..” Minä mutisin ja painoin korvani seinää vasten.  Tömähdys kuului uudelleen. Olin melko varma että salaoven takana oli jotakin potkivaa tai sätkivää. Viisain olisi jo kokeillut oliko tuo ovi lukossa, mutta minä jotenkin arvasin sen olevan.
”Tässä on jotain hämärää.” Minä sanoin Bellelle. ”Belle, olisitko kiltti ja ampuisit poison stingin lattiaan?”

Pokémon murisi vastaukseksi, mutta teki kuitenkin käskettyä. Sen suusta livahti värikäs, melko pitkä terävä piikki, joka kolahti lattialle.
”Kiitos.” Minä kiitin ja kummarruin ottamaan piikin lattialta. ”Tiirikoin tuon lukon.”
Belle murisi vastaukseksi. Lukko ei ollut järin vanha, eikä edes vankkaa tekoa, joten sitä ei ollut vaikea tiirikoida.  ”
Kas.. noin.” Minä mutisin.
”Hei, tyttö!” Selkäni takaa kuului huuto, ääni kuului puheenjohtajalle. ”Jätä se ovi rauhaan!”
Mutta minä väänsin kahvasta ja vedin oven auki. Näky hämmästytti minua, sillä oven takana makasi köytetty mies. Mies oli parrakas ja hänellä oli yllään harmaa puku, hän oli juuri kuin puheenjohtajan kaksoisolento. ”Mitä hel..” Minä mutisin. Herra puheenjohtajan huuto oli käännyttänyt kaikkien vierailijoiden huomion minuun, he katsoivat minua ymmällään.

Huoneessa makaava mies yritti sanoa jotain, mutta hänen suunsa oli teipattu kiinni teipillä.
”Valitan.” Minä sanoin hiljaa. ”Tämä saattaa tuntua.” Kiskaisin teipin irti miehen suun edestä, mies värähti, se varmaan sattui, mutta sen jälkeen hänen harmaisiin silmiinsä tuli huojentunut ilme. ”
Tuo mies.” Hän kuiskasi. ”Terra Enterprise..”
”Pitäkää huoli pokémoneistanne!” Minä äyskäisin sivusta katsojille.
”Ozzy, Kitty! Tänne heti!” Ozzy kipitti luokseni, se heilutti hätäisesti käden tynkiään. ”Osha! Oshawott!”
”Mikä hätänä, Ozzy?” Minä kysyin. ”Missä Kitty on?”
Ozzy osoitti valepuheenjohtajaa, joka roikotti pikku-Skittyä tämän niskavilloista.
”Hemmetin Terra Enterprisen ukko!” Minä karjaisin. ”Näpit irti Kittystäni!” Mies hymähti. ”Suunnitelma taisi mennä siinä, sinä saatat kuin saatatkin olla vaaraksi firmallemme, neiti Leroux.”
”Qwill, Trev, auttakaa.” Minä huikkasin. ”Minulla on asiaa tuolle ukolle!” Qwill tunki itsensä väkipakolla läpi väen paljoudesta ja katsoi minua ällistyneenä.

”Harley, mitä sinä olet taas tehnyt?” Hän älähti. ”Tuohan on puheenjohtaja mutta kuka..”
”Siitä minä otan selvää!” Minä ärähdin. ”Hän käpälöi Kittyäni!”
Qwill nyökkäsi ja kumartui ilmeisesti oikean puheenjohtajan vierelle, kun minä lähdin. Ozzy tietenkin seurasi minua, ja Belle myös. Belle näytti vihaiselta, se ihan tärisi vihasta.
Puristin käteni nyrkkiin ja astelin valepuheenjohtajan luo. Valepuheenjohtaja hymyili ja repäisi sitten naamansa irti, kyllä, repäisi. Paitsi ettei se ollut hänen naamansa, se oli vain naamari. Huomasin tuijottavi noin ikäistäni poikaa, junttia, jolla oli pörröiset vihreät hiukset ja sinivihreät silmät. Ei hän ulkoisin puolin näyttänyt pahalta ihmiseltä, mutta kun katsoin Kittyäni, kiukku leimahti sisälläni.
”Anna Skittyni takaisin!” Minä huusin. Poika nauroi.
”Enpä taida. Tämä Pokémon lähtee mukaani.” Kittyä alkoi naukua hätäisesti ja surkeasti, se kuulosti kamalalta. Sydäntäni särki. Silloin Belle hyppäsi hartialtani kohti poikaa. Se kääntyi ilmassa niin että Wurmplen hännässä olevat keltaiset piikit raapaisivat pojan Kittyä pitelevää kättä.
Poika ähkäisi ja päästi irti Skittystäni, niin että Kitty mätkähti lattialle. Belle laskeutui Kittyn viereen, murahti sille, sen seurauksena Kitty laukkasi oitis luokseni, ja käpertyi täristen jalkojeni juureen.
”Ala painua täältä!” Minä huusin. Poika hymähti.
”Hyvä on.” Hän vetäisi jotain selkänsä takaa jotakin, jotakin soikeaa ja ruskeaa. Se oli minun pokémon munani.
”Mutta vien tämän mennessäni. Ajattele sitä matka muistona.” Poika naurahti pehmeästi.
”Miten sinä..?” Minä älähdin.
”Pitäisit parempaa huolta tavaroistasi, neitiseni.” Poika hymähti.
”Joku vielä ryöstää sinut.”
”Oshawott!” Ozzy huudahti ja katsoi äkäisesti munukkaa pitelevää poikaa. Se pinkaisi juoksuun ja käytti munukan varkaaseen tacklea. ”Ozzy, älä!” Minä äkähdin. Mutta Ozzy ei millään olisi ehtinyt pysähtyä, se taklasi varkaan polvilleen, niin että munukka lipesi pojan kädestä ja oli vaarassa iskeytyä maahan. Minä jo säikähdin että se menisi rikki, mutta sitten Belle teki jotain.

Tai en tiedä tekikö se nimittäin vipelsi äkkiä munan perään, kuin olisi tiennyt mihin se putoaa, juuri ennen munukan putoamista, toukka-pokémon alkoi loistaa valkeaa valoa, se kehittyi. Belle ei ollut enää Wurmple, siitä oli tullut kotilo-pokémon, sen kuori oli valkea kuin merestä poimittu helmi, ja sen kuoresta sojoitti teräviä piikkejä.
”Sinä.. kehityit.” Minä kuiskasin.
Belle örähti vastaukseksi.
Olin kokonaan unohtanut pojan, eikä minua juuri kiinnostanut mokomakin varas, olin enemmän kiinnostunut Bellestä ja munukasta. Olivatko molemmat kunnossa?
Tyrkkäsin pojan tieltäni, nappasin Kittyn syliini, siltä varalta että tuo roisto yrittäisi viedä Kittyn minulta. Riensin munukan ja Bellen luo, polvistuin molempien eteen ja laskin Kittyn sylistäni,
Ozzykin kipitti luokseni, se katsoi jalkojaan pahoittelevan näköisenä.
”Ei se mitään, Ozzy.” Minä sanoin ja silitin sen päätä. ”Tiedän, että yritit auttaa, kiitos siitä.”
”Osha!” Ozzy äännähti.
”Kiitos myös sinulle Belle.” Minä sanoin ja taputin Bellen kovaa mutta kiiltävää valkeaa kuorta. Wurmplesta kehittynyt Silcoon murahti ja tuijotti minua punaisella silmällään.

Otin munukan syliini, ja sain todeta että se oli kuin olikin ehjä! Silloin se alkoi hehkua, jälleen.
”Se kuoriutuu.” Kuulin jonkun takanani toteavan. Katsoin tarkkaan munukkaa, se hehkui lämmintä rusehtavaa valoa, sitten siitä tuli lämmin, pehmeä olento, jolla oli pitkä korva ja suloiset, kylmimmänkin sydämen sulattavat kasvot sekä tummat nappusilmät.
”Buneary!” Pikkuinen hihkaisi.

Kommentit:

Cinna

Tarina #17

Miten minun oli jotenkin hankalaa kuvitella Harleyta pitämässä Wurmplea sylissä. 😀 Sitten kävin miettimään asiaa ihan kunnon teolla ja päädyin toteamukseen, etät jossakin vaiheessa May ja Jessie pitivät Wurmplejaan sylissään, ainakin jonkin aikaa. Kuulostaa vaan jotenkin niin monimutkaiselta kantaa 30-senttistä pitkulaista ötökkää. Hmm, ehkä mietin täysin tarpeettoman turhia asioita tarpeettoman pitkään…

Voidaan leikkiä, että se viherhiuksinen oli todellisuudessa munavaras Rom, joka tällä kertaa epäonnistui tavoitteessaan. 8) Ihan jännä tarina, tuli osittain mieleen Team Rocket animen aiemmilta kausilta. Hyvä vaan.

Ozzy, Kitty ja Belle 15 exp, sinulle §20.

Vanhat Vihellyksen tarinat 6 > Pahansisuinen Wurmple

Tämä tarina on alun perin kirhoitettu Joulukuussa 2012.

”Ja voittaja on.. Harley Leroux!” Niin siitä kuulutettiin.  ”Osha, wott wott!” Ozzy kiemurteli sylissäni ja heilutti käden tynkiään. Silmäni olivat kyyneliä täynnä, ei siksi että olin voittanut, syy oli aivan toinen. Nousin maasta, puristin yhä Ozzya sylissäni yhä. Sen silmät säteilivät. ”Minäkö..voitin?” Minä kuiskasin.

Katsoin ruutua, missä oli vielä ottelun aikana näkynyt molempien osanottaen kuvat, ja nyt puolet siitä oli kadonnut, tai no se puoli, missä oli aiemmin näkynyt Eddyn tiedot, nyt niitä ei enää ollut. ”Se oli hyvä matsi!” Eddy huusi toiselta puolelta kenttää. ”Onnea!” Noudin ruusukkeeni, ensimmäisen ruusukkeeni. Se oli sellainen rusetti, valko-oranssi, ja sitä sanottiin Crown Ribboniksi. Sain onnittelut kilpailun järjestäjiltäkin. Sen jälkeen minä poistuin pokékeskukseen. Ozzy ja Kitty olivat molemmat väsyneitä, ne täytyi saada kuntoon ennen kuin tein mitään muuta. Pokémon keskus oli täynnä muitakin koordinaattoreita, jotka olivat ottaneet osaa kilpailuun. ”Tuo on se.” Joku kuiskutti selkäni takana. ”Tyttö joka voitti kilpailun.”
”Aika karun näköinen tyttö.” Joku muu vastasi kuiskaten.
”Onko tuo joku pahis?” Kolmas kuiskasi. Huokaisin kovaan ääneen, ikään kuin en olisi ennen kuullut tuollaisia kommentteja. Tyttö jolla oli lyhyt punainen tukka, rubiinin väriset silmät ja suu aina mutrulla, oli kai jokin konna-stereotypio.
”Hei taas, Harley.” Hoitaja Joy tervehti minua, minut nähdessään. ”Kuulinkin jo voitosta. Onneksi olkoon!”
”Kiitos vain.” Minä mutisin. ”Voitto ei tullut kuitenkaan ilman haavereita. Ozzy sai pahan osuman Beautiflyn silver windistä. Voisitko hoitaa sen kuntoon?”
”Tietenkin.” Hoitaja hymyili. Ojensin hänelle molemmat poképalloni, hoitaja Joy otti ne ja vei pallot takahuoneeseen hoidettavaksi. Kävin istumaan odotushuoneeseen, tai ainakin minun piti, sillä pieni toukka-pokémon oli päättänyt ettei pidä minusta, sillä se heti astuttuani pois tiskiltä, ampui minua String Shotilla vasempaan sääreen, ja melkein kaatoi minut, kun teki katapulttimaisen törmäysliikkeen sääreni kanssa.

”Mikäs täällä on ongelmana?” Minä murahdin. Tunnistin toukan Wurmpleksi, se murisi. Kiskaisin Wurmplen irti säärestäni ja asetin sen keskuksen lattialle. ”No niin, kipitäpä nyt kouluttajasi tykö.” Käänsin sille selkäni ja kävelin kohti istumapaikkaa, mutta mitäpä sitten tapahtui? Wurmple oli ilmeisesti suuttunut minulle ja se käytti jalkoihini tacklea. Kaaduin sen voimasta pitkin pituuttani lattialle. Kiukku kuohahti vatsassani, nousin istumaan ja nappasin pokémonin maasta, pitelin kiinni sen hännästä sojottavista keltaisista piikeistä. ”Mikä hemmetti sinun ongelmasi on?!” Vastaukseksi sain murinaa. Ja sitten Stringshotin keskelle mekkoni yläosaa.

”Nyt riitti!” Minä huudahdin ja nousin pidellen yhä kiinni Wurmplesta. Marssin takaisin tiskille, mukavasti tuohtuneena.
”Anteeksi hoitaja Joy?” Minä kysyin. Hoitaja kääntyi hetken kuluttua puoleeni.
”Tuo Wurmpleko taas!” Hän parahti. ”Joku kouluttaja on kai hukannut Wurmplensa.” Minä ilmoitin. ”Mistähän kyseisen tyypin löytää?”
Hoitaja Joy pudisti päätään ja katsoi minua surullisena. ”Sen kouluttaja lähti ja jätti sen oman onnensa nojaan. Sanoi että sillä on luonne vika.” ”Mitä?” Minä älähdin. ”Kuinka joku voi..”
Hoitaja kohautti hartioitaan. ”Kukaan ei halunnut tuota Wurmplea, koska se on kiusaksi kaikille, jotka muistuttavat sitä menetyksestä.”
”Ja sehän nähdään.” Minä mutisin. ”Onko Skittyni jo kunnossa?”
”On se, olin juuri tuomas..” Hoitaja Joy otti jostain tiskin kätköistä esiin Kittyn poképallon ja ojensi sen minulle. ”Minä kyllä huolehdin tästä.” Minä lupasin. ”Palaan pian hakemaan Ozzyn!”
Poistuin pokémon keskuksesta yhtä nopeasti kun olin sinne tullutkin. Oli keskipäivä, aurinko paistoi ja oli ihanteellinen päivä pokémonin pyydystämiseen. Kiersin keskuksen taakse, sillä en halunnut häiriötekijöitä. Laskin Wurmplen maahan ja katsoin sitä.
”Kuule, kamu, tahdon vain sanoa, että se mitä tapahtui sinulle ei ollut oikein. Olen oikeasti pahoillani siitä, mutta et voi jatkaa muiden kiusaamista, kuuletko?” Murinaa. ”Siksi minä haastan sinut tässä ja nyt!” Minä julistin ja heitin Kittyn poképallon maahan.

Wurmplen mustat silmät terästäytyivät, tiesin sen hyväksyneen haasteen. ”Naah!” Kitty naukaisi maasta.
”No niin, Kitty.” Minä neuvoin. ”Tee Tail Whip!” ”Nyaa!” Se vastasi, pinkaisi juoksuun ja valmistautui lyömään Wurmplea hännällään. Mutta Wurmple oli valmiina, se ei ollut kovin vahva, mutta torjui Kittyn hyökkäyksen rynnistämällä ja loikkaamalla pienesti sivuttain sitä kohti.
”Älä lannistu, Kitty!” Minä kannustin. ”Tee nyt Tackle!” Kitty rynnisti kohti Wurmplea ja törmäsi siihen, Wurmple lensi kauemmas, sen keho tärisi iskun voimasta.
Nyt oli oikea aika heittää poképallo. Kaivoin repustani tyhjän poképallon ja heitin sen kohti Wurmplea. Pallo imaisi pokémonin sisäänsä ja jäi maahan makaamaan. Se pyörähti kerran, ja toisenkin ja vielä kolmannen, sitten se jäi makamaan maahan liikkumattomana.

Olin napannut Wurmplen.

”Hyvin tehty, Kitty.” Minä kehuin. ”Kiitos.”
Kutsuin sen takaisin palloonsa ja marssin hyvillä mielin takaisin pokémon keskukseen. Katsoin parhaaksi antaa Wurmplen hoidettavaksi, sillä se vaikutti kovin heikolta – ei siksi että sen voimissa olisi ollut jotain vikaa vaan siksi että se saattoi olla nälkäinen, tiedä nyt milloin siitä viimeeksi huolehdittiin. Mietin ja mietin, oli vaikea keksiä sille nimi. Lopulta päätin kutsua sitä kaunottareksi, sillä siitä tulisi jonain päivänä kaunis perhonen. Odotin ja odotin. Aika kävi pitkäksi, kun jouduin odottamaan että saisin Ozzyn takaisin. Lopulta katossa kiinni oleva kovaääninen ilmoitti että pokémonini olivat täysin kunnossa ja sain hakea ne tiskiltä. Nousin haukotellen ja kävelin tiskille.
”Kas tässä.” Hoitaja hymyili. ”Oshawottisi on taas vedossa.”
”Entäs Wurmple?” Minä kysyin.
”Olit oikeassa sen kunnosta, mutta se toipuu kyllä.” Hoitaja Joy vastasi.  ”Nyt se tarvitsee vain rakkautta ja huolenpitoa.”
”Teen parhaani.” Minä vakuutin.

Kommentit:

Cinna

Tarina #6

Piti hieman kelata, että mikä Wurmple oli oikein kyseessä. :’D Pohdin vain mielesäsni, että ”Hetkinen…” ja sitten vasta nyt tajusin katsoessasi tietoja, että se adoptio-ötökkähän se oli. Itse tarinasta en pahemmin paljoa keksi, kun tämä oli niin lyhykäinen + Paljoa ei tapahtunut, tuon Wurmplen nappauksen lisäksi. Mutta onpahan se nyt saanut ainakin itselleen uuden hyvän kodin. :3

Kittylle ja Bellelle 10 exp ja sinulle §15.

Vanhat Vihellyksen tarinat 5 > Koordinaattoriksi vai kouluttajaksi?

Tämä tarina on alun perin kirjoitettu vuoden 2012 Marraskuussa.

”Menehän sitten, Harley.” Qwill läimäytti minua selkään. ”Nyt on näytön paikka.”
”Mikä näytön paikka?” Minä ihmettelin. ”Ilmoittautumaan tässä vain mennään..”
”Tarvitset kaksi pokémonia.” Trev muistutti.
”Käytän Ozzya ja Kittyä.” Minä mutisin. ”Kitty sopii hyvin ensimmäiseen erään, koska se on niin ketterä, jos pääsen toiselle kierrokselle, Ozzy on omiaan näyttämään mitä osaa.”
”Hyvä strategia.” Trev huomautti. ”En ole itse mikään koordinaattori, mutta voin auttaa keksimään yhdistelmiä, joita voit käyttää kisassa.”
”Kiitti, Trev.” Minä vastasin. ”Arvostaisin sitä.”
Otin repustani esille Ozzyn poképallon ja heitin sen maahan. ”Tähän tarvitsen tukea, Ozzy – herätys!”
”Osha!” Ozzy hihkaisi ja katsoi minua odottavasti.
”Tulehan.” Minä sanoin sille ja nostin Ozzyn syliini. ”Tässä tarvitsen sinua.”
”Wott!” Ozzy nyökytteli päätään tyytyväisenä.
”Toivotakin onnea!” Minä kuiskasin. ”Sillä juuri sitä tarvitsen.”
”Oshawott!”

En halunnut kumpaakaan miehen puolikasta mukaani ilmoittautumaan kilpailu-telttaan. Halusin vain Ozzyn mukaani, ja totuuden nimissä on sanottava, että ilman aloituspokémoniani, olisin jo luopunut leikistä, sillä paikka kuhisi entistä pätevämmän näköisiä koordinaattoreita ja kauniimpia pokémoneja.
Katsoin kaikkia ilmoittautuneita, ja ensimmäistä kertaa matkani aikana, olin todella peloissani.
”Ehkä tämä ei ole hyvä idea, Ozzy.” Minä kuiskasin.
”Oshawott!” Ozzy katsoi minua otsa rypyssä. ”Osha!”
Se heilutti tuohtuneena tynkä-käsiään.
”No hyvä on.” Minä mutisin. ”Mutta sinä tätä vaa-”
”Olet täällä ensikertaa vai mitä?” Viereltäni kuului miellyttävä ja lämmin pojan ääni. Minä säpsähdin, vierelläni seisoi nuori mies, jolla oli ruskeat hiukset ja hailakan vihreät silmät. Pojan kasvoilla kaareili ystävällinen hymy.
”No joo, olen.” Minä myönsin ja kohautin hartioitani. ”Se taitaa näkyä selvästi.”
Poika hymähti. ”Tai ehkä minä vain etsin toista vasta-alkajaa.”
”Onko tämä ensimmäinen kisasi?” Minä kysyin.
”Olen toki kierrellyt kaikki salit läpi.” Poika myönsi. ”Mutta tämä kisa on ensimmäiseni.”
”Tervetuloa kerhoon.” Minä mutisin.
”Minä olen muuten Ed.” Poika esitteli itsensä.
”Harley.” Minä huokaisin. ”Ja tämä on Ozzy.”
”Oshawott!” Ozzy heilutti iloisena käsiään ja vilkutti vieraalle.
”Onpa se energinen.” Ed nauroi.

Ilmoittautuminen ei tuntunut enää Edin tapaamisen jälkeen tuntunut niin pelottavalta. Ja olihan minulla Ozzy.
Ilmoittautuminen sujui hetkessä, ei siitä enää kannattanut stressata, mutten kestänyt edes ajatella huomista kisaa.
Tosin Ozzya se ei näyttänyt häiritsevän. Minua tosin arvelutti osaisinko tehdä mitään hienoja yhdistelmiä.
Onneksi Kitty ei ollut luovuttavaa tyyppiä, ja Trev taas kekseliäs. Mutta siltikin, en ollut täysin varma pääsisinkö jatkoon. Minua jännitti ihan hirveästi.
”Tule esiin Kitty.” Minä heitin sen pallon maahan, Kitty hyppäsi innoissaan ulos pallosta ja katseli ympärilleen.
”Kitty, me osallistumme huomenna pokémon kilpailuun.” Minä kerroin sille.
”Nyaa!” Kitty naukaisi innoissaan.
”Se tarkoittaa sitä että meidän pitää harjoitella.” Minä lisäsin.
”Nyaa!” Kittyn innostus ei moisesta kaatunut.

Seuraavan yön minä nukuin huonosti, sitä se ramppi-kuume kai teettää. Olisin antanut mitä vain, jos olisin voinut kuorsata äänekkäästi kuin Qwill ja Trev, mutta ei, minun unen lahjani olivat tipotiessään. Huokaisin syvään.
Otin esiin Kittyn poképallon. ”Anteeksi aikainen herätys, kamu. Mutta josko kävisimme kuvion vielä läpi?”
Lähdin huoneesta, reppu selässä ja kaikki muu tarvittava. Tallgrass City oli hiljainen ja tyhjä, siihen aikaan aamusta. Mutta minä suuntasin takaisin Route kakkoselle, siellä tuskin haahuilisi ketään, kaupungista taas ei koskaan tiedä. Sitä paitsi, metsä rauhoitti minua, tai no mikä se ikinä olikaan, osittain metsä.
”No niin, Kitty. Ylös, ulos, ja lenkille!”
Heitin poképallon maahan, ja siinä Kitty pian seisoi, pää kallellaan, astuttuaan ulos kodistaan.
”Nyaa?”
”Tiedän että on liian aikaista.” Minä huokaisin. ”Mutta ajattelin, että käytäisiin kuviot vielä läpi?”
”Nah!” Kitty innostui niin, että nousi takajaloilleen ja heilutteli etutassujaan. Kitty oli innoissaan. Hyvä juttu.
”No niin, aloitetaan!” Minä julistin. ”Kitty, aloitetaan, nopealla rynnistyksellä, sitten hyppy ja fake out vanhalla kuviolla!”
”Nyaa!” Kitty naukui innoissaan.
Se pinkaisi nopeaan juoksuun, tiedättekö, Kitty oli hurjan nopea, kun ottaa huomioon sen pienen koon.  Kitty rynnisti nopeasti sovittuun paikkaan, teki S-silmukan ja hyppäsi ilmaan. Sieltä käsin se pyörähti ilmassa, se oli minun merkkini, minulla oli näet mukana harjoituspalloja, ne olivat vähän kuin tennispalloja, heitin yhden Kittyä päin. Kitty teki vanhan kunnon Fake Outin, se löi ensimmäisen pallon minulle takaisin, taka-jaloillaan. Heitin seuraavan pallon, ja sen Kitty puski minulle takaisin hännällään. Otin pallon kiinni ja heitin sen jälkeen kaikki kolme uudelleen. Kittylle se ei ollut vaikeaa, ensimmäisen pallon se puski takaisin takajaloillaan, toisen hännällään ja viimeisen pallon päällään, niin että ne kaikki kolme palloa jäivät hetkeksi samaan paikkaan leijumaan, täydellisen pyramidi-kolmion muotoon ja sitten käskin Kittyn..
 

TUNTEJA MYÖHEMMIN

”Tästä se lähtee.” Minä kuiskasin ja puristin sylissäni lokottavaa Skittyä. ”Oletko valmis, Kitty?”
”Nyaaah!” Se naukui.
”Se on hyvä.” Minä mutisin. ”Sillä minä en taatusti ole!”
”Nya, naah!” Kitty kai yritti kannustaa minua, mutta luulen, ettei sillä juuri ollut mitään vaikutusta.
”Oletpa sinä kiltti, Kitty.” Minä kuiskasin ja rapsutin Kittyn vaaleanpunaisella turkilla päällystettyä päätä. ”Toivottavasti en tyri tätä..”
”Nyaa!” Kitty naukaisi lujaa, kuin olisi sanonut, ”Nyt riitti! Lopeta tuo epäily! Kyllä minä osani hoidan, hoida siis sinäkin omasi!”
”Numero seitsemän!” Kajahti odotushuoneen ovelta. Minä huokaisin.
”No niin, Kitty.” Minä sanoin. ”Menehän palloon.”
”Nyaa!” Kitty vastasi.
Kutsuin Kittyn takaisin poképalloonsa ja katsahdin pelokkaasti televisioruutua, joka heijasti tyhjää areenaa.
”Numero seitsemän!” Huudettiin uudelleen.
”No hyvä on, hyvä on! Minä tulen!” Minä ärähdin ja lähdin mutisten täpötäydestä koordinaattoreita pursuavasta huoneesta.
Jostain syystä, jännitys oli tipotiessään, marssin areenalle, edes ajattelematta yleisöä, ajattelin vain Kittyä. Se hurmaisi kaikki – saattepa nähdä!

En kuullut mitään, mitä juontaja sanoi, olen melko varma, että hän sanoi jotain Anya Lerouxista, joka sattuneista syistä oli ollut hyvä koordinaattori ajallaan, ja sattuneista syistä Anya Leroux oli minun lähisukulaiseni.
”No niin, Kitty!” Minä huusin ja heitin sen pallon areenalle. ”Hurmaa ne!”
Olin valinnut koordinaattoripallooni mahdollisimman Kittyyn sopivat sinetit, meillä oli idea siihen miten saisimme niiden avulla esityksen näyttämään vähän hienommalta.
Kun Kitty hyppäsi ulos pallostaan, yhdessä lennähtelevien ja kimaltelevien sydämen muotoisten sinettien kanssa, hypätessään Kitty teki Tail Whipin, hajottaen, jokaisin pikkuruisen sinetin muodon, niin että sinetti muuttui kimaltavaksi pölyksi, jota eräs sukulainen oli tavannut sanoa tähtipölyksi. Pöly muodosti, kauniin täydellisen ympyrän muotoisen kimmeltävän pölypilven, jonka läpi Skittyni hyppäsi, suoraan yleisön silmien eteen. Tähtipöly ehkä katosi ilmaan juuri sen jälkeen, mutta ainakin ensimmäinen kuvio onnistui.
”Kitty, tee rynnistys, sitten voltti ja viimeiseksi Fakeout!” Minä huusin.
Kitty nyökäytti päätään, se lähti juoksemaan areenaa pitkin kohti yleisöä, juuri ennen kuin se olisi törmännyt katsomoon, Kitty hyppäsi ilmaan, teki ilmassa voltin, tosin Kitty muistutti enemmän voltissaan pientä vaaleanpunaista palloa, kuin Skittyä, sillä se oli kiertänyt itsensä palloksi. Pelästyin jo, kun Kitty alkoi vajota ilmasta maahan, että nyt se olisi ohi, mutta ei! Juuri silloin kun Kitty oli lähellä iskeytyä maahan, en itsekään huomannut miten Kitty sen teki, mutta se onnistui jotenkin kuin ihmeen kaupalla ponnistamaan itsensä ylemmäs, niin että oli jälleen nelin jaloin. Oli Fake outin aika, tai sanotaanko – meidän kehittämämme Fake Outin!

Mukanani oli kolme erityispalloa, jotka olin saanut Trev’ltä. Hän sanoi niitä käytettävän juuri kisoissa. Heitin ensimmäisen, läpinäkyvästä muovista valmistetun pallon. Kitty tönäisi ilmasta pallon takaisin minulle takajaloillaan, heitin seuraavan, ja sen Kitty koppasi takaisin minulle hännällään – jota yleisö varmaan luuli Tail Whipiksi. Heitin viimeisen pallon, ja toivoin että kaikki sujuisi hyvin. Mutta tämä oli Kittylle kuin leikkiä. Kitty pökkäisi vahva-rakenteisella päällään pallon menulle takaisin. Kitty horjahti hiukan. Siksi minä heitin nopeasti kaikki kolme palloa sille, vanhassa tutussa kolmio-pyramidin muodossa. Se teki Fake Outin, tassuillaan, niin sanotusti kynsi palloja, niin että ne hajosivat. Pallojen sisällä ollut kimalteleva tähtipöly karkasi, Kitty laskeutui äkkiä takaisin Areenan kamaralle, odottamaan ohjeitani.
”Kokoa se Tail whipillä!” Minä neuvoin. Olimme harjoitelleet tätä koko eilisen päivän, ja pystyin vain rukoilemaan että se toimi.
Kitty loikkasi taas maasta, hiukan alemmas laskeutuneen pölyhiukkasparven luo. Sitten se pamautteli parvea hännällään niin kauan kunnes käskin sen lopettaa.
Muoto oli hyvä. Nyt enää viimeinen silaus.
”Kitty, takaisin!” Minä huusin.
”Nyaah!” Kitty naukaisi ja hyppäsi suoraan kukan muotoisen tähtipöly pilven läpi, niin että pöly hajosi ja suurin osa siitä leijaili maahan ja se vähän vähempi osa jäi kiinni Kittyn turkkiin, saaden sen kimmeltämään tähtien lailla.
”Hienoa, Kitty!” Minä kehuin, kun pikkuinen Skitty seisoi hyväntuulisen näköisenä edessäni, turkki kimaltaen.

Suljin silmäni. Tulokset jatkoon pääsijöistä tulisivat näiden sekuntien kuluessa. Puristin Kittyä sylissäni, niin lujaa että se lopulta pökkäisi minua närkästyneesti päällään.  ”Naah!” Kitty naukaisi kovalla äänellä. ”Ah, anteeksi, Kitty.” Minä sopersin. ”Minä vain..” Lauseeni jäi kesken, sillä olin juuri nostanut kasvojani, kohti TV-ruutua, missä näytettiin lista jatkoon päässeistä koordinaattoreista. Minäkin olin sillä, minä, jolla oli hölmöimmän näköinen kuva ikinä. En edes hymyillyt, katsoin suoraan kameraan typerän näköisenä. Mutta minä olin päässyt jatkoon. Enkä ollut ainoa, myös Ed oli päässyt jatkoon. Hän seisoi vieressäni ja naurahti pehmeästi. ”Näyttää siltä että olemme viimeisellä kierroksella vastakkain.”  ”Niin.” Minä mutisin. ”Kuule Ed, haluan sinun tietävän että olen kiitollinen tuestasi, silloin ilmoittautumisessa. Mutta tahdon sinun myös tietävän, etten anna armoa, enkä halua sinunkaan tekevän niin.” ”En olisikaan odottanut muuta.” Poika vastasi. ”Nähdään areenalla.” ”Mikään ei saisi minua jättämään sitä väliin.” Minä hymyilin. ”Nähdään pian.” Ennen kuin itsekin päätin suunnata areenalle, kierrokselle joka ratkaisisi tämän kaiken, halusin viettää hetken rauhassa. Kävelin ulos odotustilasta, ulos koko rakennuksesta, takakautta. Raitis ilma tekisi minulle hyvää. Katsahdin Tallgrass Cityä, tai sitä mitä siitä näin, Route kakkosen. Vilpoisa tuuli puhalsi kasvojani vasten, ja tuiversi punaisia hiuksiani. Minä huokaisin. Kaivoin taskustani vanhan rypistyneen ja kellertyneen valokuvan.  Kuvassa oli nuori tyttö, tyttö jolla oli sylissään kaksi pokémonia. Eevee ja Skitty. Tytöllä oli punaiset, latvoista kihartuvat hiukset, vaalea iho ja suuret rubiinin väriset silmät, minun silmäni. Nyyhkäisin hiljaa.  ”Katsothan minua sieltä ylhäältä, äiti.” Minä sanoin hammastani purren. ”Ja toivota minulle onnea!” ”Nyaah!” Kitty naukaisi. ”Kiitos, Kitty.” Minä kuiskasin. ”En olisi tässä ilman sinua.” Jätin Kittyn lepäämään palloonsa, sillä sen se oli ansainnut. Mutta minulla ja Ozzylla oli ottelu käymättä. Marsin siis areenalle yhdessä Ozzyn kanssa, tosin Ozzy oli tuolloin vielä poképallossaan.  Minua jännitti, mutta sen en antanut häiritä. Astuin areenalle jalat täristen ja sydän pamppailen, en kuullut edelleenkään sitä, mitä juontaja selosti. Eddyltä sain ystävällisen hymyn ja nyökkäyksen. Nyt se siis oli, näytön paikka. ”No niin Ozzy!” Minä huusin ja viskasin sen pallon areenalle. ”Näytä niille, mitä osaat!” ”Osha!” Pokémon hihkaisi astuttuaan ulos pallostaan. ”Esiin, Beautifly!” Eddy huudahti ja heitti poképallonsa areenalle. Pallosta ilmestyi esiin kaunis perhospokémon, Beautifly. ”Beautifly, tee Quiver Dance!” Eddy komensi. ”Tee water sport!” Minä neuvoin. Samalla kun Eddyn Beautifly tanssahteli kauniisti ilmassa Ozzy oli onnistunut muuttamaan koko kentän vetiseksi luistin radaksi, jossa se nyt harrasti vesihiihtoa. ”Tee nyt Silver wind!” ”Ozzy, aika tehdä yhdistelmä!” Minä julistin. ”Tee nyt Spin Tackle!” ”Wott!” Pikku-pokémon nyökkäsi ja luisteli vedessä ensin huolettoman näköisesti, samaan aikaan kuin Beautiflyn kauniit siivet hehkuivat hopean hohtoisina. Beautifly iski hopeiset terät siivistään kohti Ozzya kohti. Juuri ennen kuin ne ehtivät osua Ozzyyn, se hyppäsi ylös vetiseltä kentältä, se käytti hyppiessään silver windin teriä jalan sijoina, se hyppi teriä pitkin kohti lentävää Beautiflytä. Aina kun Ozzy astui yhden terän päälle se hajosi ja muuttui hopeiseksi pölyksi. Viimein tavoitettuaan perhosen Ozzy ponnahti ilmaan, pyörähtäen mutta ei mitenkään järin lujaa, se läimäisi Beautiflyta. Tiedän ettei se ollut järin vahva liike, mutta tämä ei ollut saliottelu. Beautifly sai toki osuman, mutta sitten se läimäisi Ozzya siivellään, niin että Ozzy menetti tasapainonsa. Se syöksyi kohti maata pahan näköisesti, luulin jo että nyt se oli Ozzyn menoa. Se kuitenkin pyllähti areenalle, siihen kohtaan missä hopeinen pöly vielä leijaili. Yleisö hurrasi, kaipa ne luulivat että se oli ollut tarkoituksellista.  ”Tee, gust!” Eddy määräsi. Ozzy ei ollut edes ehtinyt nousta ylös, kun hirmuinen tuulen puuska esti sitä nousemasta. ”Yritä Ozzy!” Minä kannustin. ”Liu’u areenaa pitkin!” Ozzy työnsi itseään käden tyngillään, liukas vetinen areena, oli aiemmin ollut kuin vesiluistin rata, siitä sain idean. Jos vain saisin Ozzyn Beautiflyn taakse se voisi nousta ja saattaisimme jatkaa taistelua. Aika oli kortilla.. Ozzy pääsi kierrähtämään vatsalleen, se liukui hyvää vauhtia kauemmas Beautiflystä. Sitten se kääntyi selälleen ja pomppasi ylös maasta. ”Tee nyt Water Gun!” Minä neuvoin. ”Sillä tavoin kuin opettelimme!” Pokémon nyökkäsi uhmakkaasti ja alkoi vetää Oshawott-balettia, se teki pieniä hyppyjä js pyörrähdyksiä samaan aikaan kun aktivoi Water gunin. Tuon hyökkäyksen olin nimennyt Water gun Twisteriksi, koska se muistutti Ozzyn loikkiessa ja pyöriessä muodoltaan hiukan pyörrettä. Pyörre osui Beautiflyhyn, ja sai sen lennähtämään vähän kauemmas, se näytti hämmästyneeltä. ”Tee syöksy!” Eddy neuvoi. ”Ja sitten se isku!” Beautifly syöksyi alas, niin nopeaa vauhtia ettei Ozzy ehtinyt väistää sitä, ja sitten jokin, kirkas valo välähti suoraan Ozzyn silmien edessä, niin että pikkuisen nappisilmät painuivat kiinni sokaistuksesta. Ozzy yritti hieroa silmiään, mutta Eddy käytti tilaisuutta hyväkseen. ”Beautifly, tee silver wind uudestaan!” Ozzy ei mitenkään voinut väistää, yritin huutaa sille, mutta turhaan, se ei nähnyt mitään hetkeen, ja yritti kaikkensa palauttaakseen näkönsä. Kun Silver Wind osui siihen, minä kiljaisin. Kuului kamala pamaus ja Ozzyn huuto. Sydän nousi kurkkuun, pölyn hälvetessä näin Ozzyn juuri ja juuri pystyssä. Se oli saanut pahoja haavoja, minun teki mieli huutaa sille käsky luovuttaa ajoissa ennen kuin sen kävisi pahemmin, mutta jokin sen pienissä tummansinisissä nappisilmissä kertoi minulle, ettei se hyväksyisi tappiota. ”Hyvä on.” Minä mutisin. ”Ozzy hyppää ja tee Tail whip!” Oshawott hyppäsi ilmaan, vaikka se varmasti sattuikin, se läimäisi lähistöllä leijailevaa Beautiflytä hännällään, niin että Beautiflyn tasapaino järkkyi hiukan. ”Jatka Water gunilla!” Minä huusin. Se olisi viimeinen isku. Ozzyn suusta purkautui vesiryöppy kohti Beautiflytä, kuulin miten Eddy käski sen väistää, mutta minun onnekseni väistö onnistui vain puoleksi. Puolet vesiryöpystä nimittäin osui Beautiflyhyn ja se horjahti. ”Aika!” Juontaja huusi. ”Ja jatkoon menee..” Ei minua lopputulos kiinnostanut, ei siinä vaiheessa. ”Ozzy!” Minä huusin hädissäni. Ozzy oli laskeutunut maahan juuri kun juontaja huusi ajan päättyneen. Se kääntyi, kuin säikähtäneenä hätääntynyttä ääntäni. Ozzy hölkkäsi pienillä jaloillaan luokseni ja katsoi minua hämmästyneenä. Minä polvistuin areenalle sen eteen ja nappasin Oshawottini syliini, kiedoin käteni hellästi Ozzyn ympärille ja halasin sitä, pistetään se nyt sitten vaikka järkytyksen piikkiin, en minä yleensä itke saatikka nyyhkytä, mutta niin siinä vain kävi. Olin säikähtänyt niin hirveästi, pelkäsin että menettäisin Ozzyn, sen iskun seurauksena. Nyt kun näin että se oli kunnossa, tai vähintäänkin niin kunnossa, mitä nyt pokémon centerin käyti ei hoitaisi, tuloksella ei ollut väliä.

Kommentit:

Cinna:

Tarina #5

…Jatkoon menee, suhteellisen hyvin pisteinkin vielä. 🙂
Ehkä hieman enemmän kuvailua, tai pidempiä kuvioita ensi kerralla, mutta muuten tämä oli kyllä ensimmäiseksi kerraksi hyvä.

Ja koska tämä oli periaatteesakin koordinaattoritarina, niin ei muuta tällä kertaa.

Vanhat Vihellyksen tarinat > 4: Pokékokki ahdingossa

Tämä tarina on alun perin kirjoitettu Lokakuussa 2012.

Huokaisin. Katselin Qwillin yritystä pyydystää itselleen Sewaddlea.
”Mene, Jim!” Qwill komensi Chimchariaan. ”Tee Ember!”
”Chim…chaaaaar!” Qwill Chimchar huusi ja sen suusta pulppusi pieniä palavia tuli hiukkasia. Ne osuivat suoraan Sewaddleen.
”Hyvä!” Qwill kehui. ”Nyt! Matkaan poképallo!”
Hän heitti poképallon pökerryksissä olevaa Sewaddlea kohti. Pallo imaisi toukkamaisen pokémonin sisään ja laskeutui maahan. Se pyörähti kerran, ja toisen ja vielä kolmannenkin, kunnes se jäi maahan liikkumattomana.
”Ja siellä on.” Qwill hymyili. ”Hyvää työtä, Jim!”
”Chaar.” Pokémon hymähti.   
Qwill kutsui sen takaisin palloonsa ja hymyili tyytyväisenä.
”Mennäänkö sitten?” Hän rallatti.
”Sinäpä piristyit äkkiä.” Minä mutisin. ”Olisi pitänyt ottaa hoitaja Joy mukaan..”
”M-Mitä ihmettä oikein horiset, Harley?” Qwillin pärstä levähti ja hänen kasvonsa olivat todella näkemisen arvoiset.
”Sitä mitä sanoin.” Minä hymähdin ja lähdin juoksemaan pitkin tietä, nauraen.
”Harley!” Qwill huusi. ”Odota, tuo saattaa olla vaarallista..villi pokémonit..!”
”Joo, joo!” Minä huusin. ”En minä heinikkoon mene!”
Tosin en odottanut että vihainen Ledyba tulee vastaan, ja päättää käyttää minuun tacklea. En edes nähnyt sitä. Se yht’äkkiä se vain ilmestyi jostain ja tyrkkäsi minut kumoon.
”Harley!” Qwill huusi. ”Sattuiko?”
Katsahdin ilmassa pörräävää pokémonia varovasti. Se huomasi ettei isku juuri vaikuttanut minuun – ainakaan sen mielestä.
Se kääntyi iskeäkseen uudelleen, täytyy sanoa että tällä kertaa Ozzy ajoitti hyvin luvattoman pallosta tulonsa.
Se hyppäsi heti eteeni, ja katsoi uutta tuttavuutta vihaisesti.
”Osha!”
Sitten se ruiskutti vesiryöpyn Ledyban päälle, niin voimakkaasti että pokémon katsoi parhaaksi häipyä.

Huokaisin helpottuneena. ”Kiitti, Ozzy.”
”Oshawott!” Ozzy nyökkäili omahyväisesti päätään.
”Harley, sattuiko?” Qwill huusi ja hölkkäsi luokseni. ”Minähän sanoin!”
”No joo, joo.” Minä mutisin. ”Ei sattunut.”
Paljoa. Mutta sen, jätin sanomatta. Nousin ylös maasta ja pyyhin hiekkatiestä lähteneen tomun vaatteistani.
”Kiitti, Ozzy.” Minä sanoin ja taputin Oshawottiani päähän. ”Teit hyvin.”
”Wott!” Ozzy hihkaisi.
”Oletko nyt ihan varmasti kunnossa?” Qwill kyseli.
Minä huokaisin. ”Ozzy. Miten olisi pieni Water Gun tuohon suuntaan?”
Osoitin veljeäni.
”Osha!” Ozzy nyökkäsi viekas virne kasvoillaan ja tuijotti Qwilliä. Pian sen suusta pulppusi vesi suihku, joka osui suoraan Qwillin kasvoille.
”Ghei!” Qwill murahti.
”Joko nyt uskot että olen kunnossa?” Minä virnistin, kutsuin Ozzyn takaisin palloonsa ja jatkoin hyvillä mielin matkaa.
”Mutta kai sinä ymmärrät, että täällä pitää olla varovainen?” Qwill kärtti.
”No joo joo, mutsi.” Minä mutisin. Juku, tästä tulisi vielä piiitkä matka..

Matka seuraavaan kaupunkiin oli pidempi, ja Qwillin masentavalla seuralla, aika tuntui vain matelevan. En edes tiedä kuinka monta kertaa sen matkan aikana huokailin. Minua alkoi väsyttää tylsän isoveljen pokémon ja ole varovainen-valistus.
Route kakkosella ei ollut oikeastaan mitään merkittävää. Metsää ja ruohikkoa silmän kantamattomiin. Uusi huokaus.
Tämä oli tylsää.  Miksei nyt voisi tapahtua jotain jännittävää tapahtua, miksei jossain voisi vaikkapa pamahtaa tai jotain?
Sanotaan ettei tuollaista saisi toivoa, sillä se saattaa toteutua.
Niin.
Ennen kuin ehdin sanoa ”Voi Tylsyys!” kuulin meteliä edestä, kauempaa tieltä.
”Mikäs se tuo oli?” Kysyin itseltäni ja lähdin juoksemaan melskettä kohti.
”Hei-!” Qwill huusi perääni. ”Älä lähde omin päin minnekään!”
Mutta juuri nyt olin liian tylsistynyt kuuntelemaan häntä. Tuolla edessäpäin oli jotain, paljon mielenkiintoisempaa kuin Qwill.
Ja oli kuulkaa hyvä että satuin paikalle. Siellä oli menossa tappelu. Melko yksipuolinen tappelu olikin, kolme konnan näköistä univormu poikaa ja yksi ei univormu poika, joka näytti olevan pulassa.

”No niin, pätkä.” Puhisi sellainen pottatukka, jolla oli kierot turkoosit silmät ja kasvoilla omahyväinen virne, vähän niin kuin sillä Fritzillä. Mutta Fritz se ei ollut, näillä oli punaruskeat paidat, joiden rinnuksiin oli raapustettu ”Terra Enterprise”, lisäksi niillä oli tummat farkut. Epäilyttävän näköisiä hyypiöitä. Mutta koska en ollut varma tilanteesta, piilouduin koivun varjoon, siksi kunnes olisin varma, kannattiko tuohon osallistua.
”Se taitaakin loppua tähän.” Kiero silmä mahtaili. ”Ei sinulla ole enää mitään mahdollisuuksia, kaikki pokémonisi ovat pyörtyneet!”
”Anna loput tänne sovinnolla!” Sanoi toinen luihun näköinen poika haastavasti.
”Niin!” Kolmas mahtaili.
”Ei!” Pulassa oleva kiisti. ”Minulla on vielä yksi eikä kunnon kouluttaja luovuta taistelutta!”
Kolme vastaan yksi? Ei reilua!
”Vai että kolme yhtä vastaan?”  Minä avasin suuni. Pulassa oleva poika, sillä oli mintun vihreät jokseenkin pystyt hiukset, otsalle oli sidottu punainen huivi, hänen silmänsä olivat myös mintun vihreät ja asu koostui valko-keltaisesta hupparista ja beigen värisistä housuista. Poika säikähti ääntäni, siltä se ainakin näytti.
Keskimmäinen niistä konnista vislasi. ”No kukas sieltä tuli?”
Mulkaisin häntä vihaisesti. ”Tyttö joka potkii sinua persuksille!”
”Outs.” Poika nauroi. ”Taidatkin olla tämän nynnyn pelastava enkeli?”
”Leipä läpi kiinni.” Minä mutisin. ”Kitty, lavalle!”
Heitin maahan poképallon, josta Kitty hyppäsi innoissaan ulos.
”Nya!”
”Kas, miten söpö Skitty.” Poika naurahti. ”Sopii söpölle kouluttajalle.” Hän iski silmää.
Selkäni takaa rykäys. ”Pidä likaiset näppisi vain sillä puolella!”
”Qwill, painu kuuseen.” Sanoin vaistomaisesti.
”Mitä täällä tapahtuu?” Qwill kysyi siltä juipilta, joka näytti olevan ahdingossa.
”Nuo tyypit ovat varkaita.” Selitti hän. ”Terra Enterprisesta.”
”Terra Enterprisesta?” Minä toistin.
”Paikallinen rikollisjärjestö.” Poika vastasi. ”Yrittivät pölliä minunkin pokémonini.”
”Sinulla on vielä yksi?” Minä varmistin. ”Meitä on kolme kolmea vastaan.”
”Autatteko minua?” Poika sönkötti.
”En minä muuten olisi Kittyä esiin kutsunut!” Minä huudahdin. ”Vauhtia masiinaan Qwill!”
Qwill hymähti. ”Mentiin, Dara!”
Qwill heitti poképallonsa maahan, sen sisältä astui pieni kokoinen Deerling.
”Deer, Deer!” Se äännähti.
”Ulos, Lupin!” Ahdingossa oleva poika heitti puolestaan maahan oman pallonsa.
Pallosta kompuroi esiin vihreää palloa muistuttava pokémon, jonka päässä keikkui keltainen sulka.
”Gulp!”
Kolmen hyypiön huulille kaareilivat hymyn poikaset. Ne heittivät yhtaikaa poképallonsa maahan. Drifloon, Ariados, Murkrow.
”Mitä tehdään?” Minä kysyin.
”Minä hoidan Ariadosin.” Qwill sanoi.
”Kitty on ketterä.” Minä huomautin. ”Otan Murkrow’n!”
”Minulle jää siis tuo Drifloon.” Poika pulassa mutisi. ”Aloitetaan!”

”Kitty, tee niin kuin viimeksikin.” Minä neuvoin. ”Hyökkää vasta kun minä sanon!”
”Nya!” Kitty naukui päättäväisesti.
”No niin, Claw aloita Peckillä!” Murkrow’n kouluttaja huudahti.
”Väistä sitä, Kitty!” Minä määräsin. ”Jos tuo nokka osuu sinuun, se saa pahaa jälkeä aikaan.”
”Nya!” Pokémon naukaisi, ja loikkasi sivuun ennen nokkaisun osumista.
”Hyppää, pyöri ja tee Tail Whip!” Minä huusin.
”Tee Pursuit!” Vieras konna määräsi. ”Iske suoraan!”
Murkrow teki kaarteen, sitten se syöksyi kohti Kittyä. Kitty värähti.
”Toimi suoraan!” Minä huusin. ”Onnistut kyllä!”
Ei Kitty olisi ehtinyt edes väistää. Tuo Murkrow oli supernopea. Mutta silti Kitty hyppäsi, pyöri ilmassa, niin se minimoi vahingot. Vaikka Murkrown terävä nokka viilsikin Kittyä, se pääsi silti tavoitteeseensa. Pursuit antoi Kittylle lisää vauhtia, niin että se liisi pokémonin yli ja iski Tail Whipin sijasta pyörivän tacklen.
”Vau, mikä liike!” Minä huikkasin. ”Hyvä Kitty.”
Kitty kuitenkin laskeutui maahan vatsalleen, sen pää vuoppui puolelta toiselle. Sitä huimasi.
”Nyt, Claw!” Terra Enterprisen konna riemuitsi. ”Tee Peck!”
Kitty ei millään ehtinyt pois alta, raukka-parka oli niin pökerryksissä, isku osui ja upposi, niin kovin että se lennätti pikku Kitty-raasun ilmaan. Siinä oli tilaisuus!
”Kitty, hyppää ilmasta sen selkään!” Minä huusin. ”Tee sitten Tackle!”
”Njah!” Kitty nyökkäsi ilmasta. Se käytti ilma virtaa hyväksi ja laskeutui jaloilleen Murkrow’n selkään.
”Ravista se pois!” Kouluttaja käski Murkrow’taan.
Siitä alkoi pikku-Kittyni vuoristorata, mutta Kitty oli päättänyt että siinä se pysyy! Se ei pudonnut, ei vaikka Murkrow kuinka yritti.
”Mahtavaa, Kitty!” Minä kehuin. ”Tee sama kuin viimeeksi, sitä Fritzin idioottia vastaan!”
”Nyaa!”
Kitty hyppäsi pois Murkrow’n selästä, se oli niin kevyt, ettei tuuli laskenut sitä heti maahan.
”Tee Peck!”
”Tail Whip!” Minä käskin. ”Tee se juuri ennen kuin isku osuu.”
”Nyaa!” Kitty vastasi.

Toisin kuin viimeeksi, Kitty ei värissyt. Se laskeutui tyynesti ja melkein tassut maahan porautuneena. Kun Murkrow sitten syöksyi ilman halki, Kitty odotti.
”Krääh!” Murkrow rääkäisi saavuttaessaan kohdettaan, ja juuri ennen osumaa, Kitty pomppasi tumman lintupokémonin nokan päälle, sitten se huitaisi hännällään Murkrow’n päätä, hyppäsi päätä hyppy-alustana käyttäen sen selkään.  Murkrow pää notkahteli puolelta toiselle, sitä vissiin huimasi.
”Tee Fake Out!” Minä komensin. ”Samalla tekniikalla kuin ennen!”
”Nya!” Kitty naukaisi.  Se teki uuden hypyn, eikä Murkrow huimauksen takia ehtinyt lentää pois alta. Kitty pyörähti ilmassa, ja läimäisi ensin eturaajoillaan Murkrow’n selkää ja sitten vielä hännällään, niin että pokémon alkoi vaappua.
Se putoaisi, tiesin sen, siksi oli parempi kutsua Kitty takaisin maan kamaralle.
”Kitty, tule alas!” Minä huusin. Niin se tulikin, hyppäsi suoraan syliini.
”Nah!” Kitty äännähti tyytyväisenä.
”Claw, takaisin!” Kouluttaja kutsui Mutkrow’n takaisin palloonsa ennen kuin se ehti pudota.
Sitten kouluttajan kelmi hymähti. ”Tämä ei jää tähän. Pidä se mielessäsi.”
Minä nyökkäsin. ”Ei takuulla, jos ahdistelette vielä muita kouluttajia.”

 
Lopulta ottelut olivat ohitse. Veljelläni ei ollut vaikeaa, mutta tällä pulassa olleella vihertukalla oli hieman vaikeuksia. Lopulta hänkin sai hoidettua ottelunsa kunnialla.
”Meidän pitäisi tehdä jotain.” Qwill sanoi roistojen lähdettyä.
”Ei niille voi mitään.” Sanoi vihertukka. ”Olen kiitollinen avustanne.”
Jatkoimme matkaa yhdessä, sillä vihertukka oli myös menossa Tallgrass Cityyn.
”O-Olin matkalla Tall Grass Cityyn kun nuo juipit hyökkäsivät.” Vihertukka kertoi matkalla. ”Hyökkäsivät kaikki kerralla, enkä voinut mitään.”
”Hyvä että Harley lähti harhailemaan.” Qwill nauroi.
”Eli minä.” Minä mutisin. ”Entäs sinä vihertukka?”
”Öh.. minun nimeni on Trev Riviéra.” Vihertukka sanoi. ”Olen pokékokki.”
”Pokékokki?” Minä kysyin. ”Mikä se on?”
”Kokki joka tekee ruokaa pokémonien kanssa.” Trev sanoi.
”Oletko hyväkin kokki?” Minä töksäytin. ”Minulla alkaa olla nälkä!”
Trev naurahti. ”No voisinhan minä kokata jotain.”
”Kuulostaa hyvältä!” Qwill julisti. ”Matkaa on vielä tovi, mutta me voisimme levätä ja antaa pokémonien vähän leikkiä keskenään.”

Teimme kuten Qwill ehdottikin. Trev alkoi laittaa ruokaa; hänellä oli mukanaan kannettava keittiö-setti, pata, aterin-setti, astiasto ja kasa erinäisiä raaka-aineita. Trev touhuisi ruokansa parissa jaloissaan yksi pokémoneistaan, Munchlax. Loput Trevin pokémonit, Gulpin ja Chikorita ottivat ruohikolla aurinkoa.
Kitty ja Ozzy sen sijaan leikkivät hippaa toistensa kanssa, ne juoksivat minun ympärilläni, ja Ozzy – kaatuili tuon tuostakin. Minä istuin maassa lepuuttaen jalkojani, Dara – isoveljen pokémon istui vieressäni, minua vahtaamassa.
Pieni Sewaddle seurasi tiivisti Jim-Chimchairia, myös Windy-Wingull oli mukana tutustumassa uuteen toveriin.
”Kuule Harley.” Trev sanoi äkkiä. ”Sinun Skittysi liikkeet olivat upeita.”
”Niin minustakin.” Minä hymyilin. ”Kitty on sellainen moni osaaja.”
”Nah!” Kitty kehräsi ja tuuppasi leikkisästi Ozzya.
”Se menestyisi varmasti hyvin kilpailuissa.” Trev vakuutti. ”Tarkoitan tietenkin pokémon kilpailuja.”
”Niitä joissa koordinaattorit käyvät.” Minä muistelin.
”Joko olet päättänyt ryhdytkö kouluttajaksi vai koordinaattoriksi?” Trev kysyi.
”En.” Minä huokaisin. ”Haluaisin kouluttajaksi, mutta myös kilpailut vaikuttavat kivoilta, enkä oikein tiedä..”
”Voithan koettaa molempia.” Qwill puuttui puheeseen. ”Eikös Tallgrass Cityssä ole pokémon kilpailu?”
”On siellä.” Trev kertoi. ”Voisit osallistua siihen.”
”Mutta entä Sali-ottelu?” Minä kysyin.
”Ehdit nekin.” Qwill vakuutti. ”Ei se Sali mihinkään karkaa!”
”Oshawott!” Ozzy nyökytti innoissaan päätään.
”Nyaah!” Kittykin naukui.
”No, ehkä minä yritän sitä.” Minä lupasin. ”Sitten Tallgrass Cityssä.”

Kommentit:

Cinna

Tarina #4

Ohhoh, koordinaattorikisa tulossa seuraavaksi? :>
Sinulla on kivoja nimiä. Terra Enterprise on varmaan omaperäisin pahisryhmittymän nimi, johon olen toistaiseksi törmännyt. 8) Ja pokekokki on jännä idea, tykkään.

Ozzy ja Skitty §15 ja sinä §20~

Vanhat Vihellyksen tarinat 3 > Räminää Leaf Townissa

Tämä tarina on alun perin kirjoitettu Lokakuussa 2012.

Pallo pyörähti maassa kerran, ja toisenkin. Sitten se jäi makaamaan maahan, liikkumattomana.
”Ja siellä on.” Qwill hymähti.
Huuliltani pääsi pieni riemun kiljahdus. ”Jes! Ozzy, meillä on nyt uusi kaveri!”
”Oshawott!” Ozzy hypähti ilmaan. Sekin oli kai mielissään uudesta tuttavuudesta.
Nostin pallon maasta ja tuijotin sitä kiitettävän ajan, Qwillillä meinasivat jossain vaiheessa hermot katketa, sillä hän sanoi: ”Leaf Town on tien päässä. Juostaanko kilpaa?”
”Joo!” Minä hihkaisin ja sujautin poképallon nopeasti reppuuni.
Nostin Ozzyn syliini, sillä Ozzyn jalantyngillä, ei kyllä kovaa juostu.
”Valmiina, paikoilla, hep!”
Sitten minä otin varaslähdön.
”Hei!”  Qwill huusi perääni.
Pingoin minkä jaksoin, sillä tiesin Qwillin nopeaksi juoksijaksi. Hän tavoittikin minun pian, mutta ohitseni ei tänään kukaan päässyt!
Jalkani olivat kuin tulessa. Järki sanoisi, pysähdy nyt nainen! Mutta minä en pysähtynyt. Juoksin ja juoksin, kunnes näin sen, Route ykkösen takana olevan pienen kaupungin.
Ei se iso ollut, mutta hakkasi kyllä meidän kyläpahasen.  Siellä oli enemmän taloja kuin Charca Townissa, lisäksi silmiini pisti punakattoinen rakennus. Sen täytyi olla pokékeskus, sellainen paikka jossa pokémoneja hoidettiin, jotta ne jaksaisivat taistelujen ja pitkien matkojen jälkeen.
”Minä voitin!” Hihkaisin.
”Sinä otit varas lähdön.” Qwill läähätti.
”Eli..?” Minä kysyin haastavasti. ”Olet itsekin tehnyt niin.”
Qwill huokaisi. ”No hyvä on. Sinä voitit.”

”Osha?” Ozzy katseli ihmeissään ympärilleen. Se tuijotti suu auki ohi kulkijoita ja taloja, kuin ei olisi niitä ennen nähnyt.
”Jännittääkö uusi kaupunki sinua, Ozzy?” Minä kysyin.
”Osha..” Ozzy vastasi, ja katsoi edelleen kaikkea liikkuvaa suu auki.
”Leaf Town ei ole järin iso.” Qwill sanoi. ”Useimmat käyvät täällä vain pokékeskuksessa tai kaupassa ja jatkavat sitten matkaansa.”
”Sitten minäkin teen niin.” Minä päätin. ”Mennään sitten pokémon keskukseen.”
Pokémon keskus oli ehkäpä koko kaupungin pääkeskus, sillä siellä oli paljon ihmisiä. Muutama tiskin edessä, useimmat istuivat seinustalla mukavan näköisillä sohvilla, pokémonit sylissään.
”Vau..” Sanoin hiljaa. ”Näin paljon kouluttajia..”
”Tule, Harley.” Qwill huikkasi. ”Mennään istumaan hetkeksi, ennen kuin tiskillä on taas tilaa.”
Nyökkäsin hänelle. Itse asiassa pieni tauko voisi tehdä hyvää, olinhan juossut tänne kuntonikin edestä.

Istuimme tyhjälle sohvalle yhteen nurkkaan, Ozzy istuutui minun viereeni ja tuijotti minua uteliaasti, sillä olin juuri alkanut etsiä Skittyn poképalloa repustani.
”Pitäähän kaverille antaa nimi.” Minä naurahdin.
”Osha!” Ozzy piristyi.
”Tässä se on.” Minä hihkaisin ja nostin pallon repun pohjalta. ”No niin, Skitty. Tulehan ulos!”
Heitin pallon lattialle, valkean valon saattelemana lattialla seisoi Skitty.
”Nyaa?”
Kumarruin puhumaan Skittylle. ”No hei, Skitty.”
”Nya?”
Ojensin käteni sitä kohti ja jatkoin puhelua. ”Sinä kuulut tästä lähtien meidän tiimiimme.”
Skitty asteli varoen minua kohti, ja nosti etujalkansa käsieni varaan.
”Eihän sinuun sattunut liikaa?” Kyselin siltä. ”Kohta pääset hoitoon.”
”Nyaa!”
”Mutta sitä ennen sinulle on annettava nimi..” Minä mutisin. ”Hmm.. Skitty on kissanpentu pokémon.. ehkä.. Kitty?”
”Nyaa!” Skitty näytti hiukan piristyneen. Se taisi pitää nimestä.
”Se taitaa tykätä nimestä.” Qwill naurahti. ”Minulla oli sama juttu Daran kanssa.”
Dara oli Qwillin Deerling, se oli Qwillin ensimmäinen itse pyydystämä pokémon.
”Oshawott!” Ozzy hyppäsi alas sohvalta ja riensi oitis esittelemään itsensä. ”Osha!”
”Nya?”
”Ja tämä on Ozzy.” Minä selitin.
”Oshawott!” Ozzy nyökytteli päätään tyytyväisenä.

”Harley, tiskillä on nyt tilaa.” Qwill ilmoitti varoittamatta. ”Tule, mennään.”
Qwill nousi, minä seurasin perässä, sitten kun olin nostanut sekä Kittyn että Ozzyn syliini. Lampsin veljeni perässä vapaalle tiskille, jonka takana seisoi, valkoiseen mekkoon ja sairaanhoitajan lakkiin sonnustautunut nuori naishenkilö, jolla oli saparoille kiinnitetyt vaaleanpunaiset hiukset ja suuret siniset silmät.
”No mutta, Qwill.” Hoitaja sanoi iloisesti. ”Sinua ei olekaan näkynyt.”
”Olen ollut kotona siskoni kanssa.”  Qwill punasteli. ”Niin! Siskoni..”
”Eli minun.” Minä mutisin. ”Pokémonini pitäisi hoitaa kuntoon.”
Hoitaja katsahti minuun päin. ”Siinäpä on iloisen näköinen Oshawott!”
”Osha!” Ozzy vastasi ja nyökytteli päätään tärkeänä.
”Pyytäisitkö ne takaisin palloihinsa?” Hoitaja ehdotti.
”Toki.”
Kaivoin esiin Kittyn ja Ozzyn poképallot ja pyysin ne takaisin. ”Kitty, palaa. Ozzy, sinä myös.”
Ne tavallaan kutistuivat ja imeytyivät palloihinsa punaisen laser-valon mukana. Ojensin lopulta pallot hoitajalle.
”Kai ne ovat hyvissä käsissä?” Minä kysyin.
”Toki.” Hoitaja hymyili.
”Kyllä hoitaja Joy hoitaa Ozzya ja Kittyä hyvin.” Qwill sanoi. ”Mennään me odottamaan.”

Sanotaan että odottavan aika on pitkä, ja sitä se todella oli. Sillä minä olin ehtinyt jo tottua jaloissani hyörivään Ozzyyn, ja nyt kun se ei ollut siinä hyöriskelemässä, tuntui oudolta.
Odotellessa keskuksen ovi kävi, sisään kävi oudon näköinen poika. Pojalla oli lyhyt pottatukka, vaaleansininen ja kauttaaltaan valkoiset vaatteet. Pojan violeteissa silmissä paistoi määrätietoinen pilke.
Poika lampsi tiskille, juuri silloin kun hoitaja oli palauttamassa omia poképallojani – ai mistäkö tiesin poképallot omikseni?
No poképalloja oli kaksi. Ja toinen niistä avautui varoittamatta. Ja siitä pomppasi ulos Oshawott.
”Oshawott!” Oshawott huudahti minut nähdessään ja kirjaimellisesti pomppi luokseni.
”Heeei, Ozzy!” Minä nauroin. Ozzy ennätti luokseni nopeasti ja sitten alkoi halimaan jalkojani.
”Wooot~”
”Voitko jo paremmin?”
”Osha!”
”No niin, mennään hakemaan, Kitty.” Minä sanoin ja nostin Ozzyn syliini. Kävelin takaisin tiskille ja otin Kittyn poképallon talteen.
”Kiitos paljon.” Minä hymyilin.
”Onko tuo Oshawott saatu Charca Townissa?” Vieressäni seisova poika kysyi oikein ivallisella äänellä.
En pitänyt siitä. Joten vastasin uhmakkaasti: ”Mitä sitten?”
Ozzy vilkaisi puhujaa ja näytti vihaiselta. ”Osha!”
”Se sentään muistaa minut.” Poika mutisi.
”Oshawott!” Pokémon huudahti ja sen jälkeen sen suusta pulppusi vesisuihku joka osui suoraan pojan omahyväiselle naama-värkille.
”Water Gun?” Minä kysyin. ”Milloin sinä sen opit?”
”Wott.” Ozzy hymyili omahyväisesti.
Minä hymyilin ja madalsin ääntäni. ”Oikein tuolle, kuka ikinä olikaan.”

”Jos minä kuitenkin saatan sinut Tallgrass Cityyn.”  Qwill sanoi. ”Kun sitten voisin soittaa kavereille, jotka ovat siinä lähellä..”
Huokaisin raskaasti. ”No hyvä on. Mutta sitten jätät minut rauhaan!”
”Hyvä on, hyvä on.” Isoveli rallatti.
Kun kävelet iloisesti ja katse kohti seuraavaa kaupunkia, joku ääliö kehtaa huutaa ja..
”Hei, sinä! Punapää! Juuri sinä!”
Puna..pää?
Kiukku leimahti silmissäni, punaisena.
Punapää.
Käännyin ja katsoin huutajaa palavasti silmiin.
”Että.. punapää?”
”No en minä sinun nimeäsi tiedä!” Sanoi se sama juntti, joka oli kysellyt Ozzysta ja Ozzy oli antanut hänen maistaa Water guniaan.
”Mitä sinä haluat?” Minä töksäytin.
”Lyhyesti, haluan otella.” Poika virnisti. ”Haluan tietää miten vahva vanhasta pokémonistani on tullut.”
”Vanhasta?” Minä toistin.
”Tuosta.” Poika osoitti Ozzyani joka käveli vierelläni.
”Oletko sinä se kusipää joka kehtasi hylätä Ozzyn?!” Minä tiuskaisin. ”On sinulla otsaa tulla vaatimaan ottelua!”
Poika nosti kätensä pystyyn rauhoittelevasti. ”Se oli heikko. Sanoin jo, haluan nähdä miten vahva se on, vai onko edes.”
”Hetkinen.” Qwill huudahti. ”Olet aika epäilyttävä. Jos en olisi huomannut, voisin vaikka vannoa että seurasit meitä? Kuka hemmetti sinä edes olet?”
”Fritz Avalon.” Poika hymähti. ”Eli se ottelu?”
Vilkaisin Ozzya, se katsoi minua päättäväisesti ja nyökkäsi.
”Sopii.” Minä vastasin.

”Valitset kai tuon?” Fritz viittasi Ozzyyn.
Minä nyökkäsin.
”Hyvä.” Fritz hymähti. ”Minä otan tämän.”
Poika heitti taskustaan otetun poképallon maahan, valon saattelemana maahan ilmestyi puugekko pokémon, Treecko.
”Matkaan, Ozzy.” Minä huikkasin.
”Osha!” Ozzy huudahti ja asteli eteeni.
”No niin, Reaper!” Fritz huusi. ”Käytä Quick Attackiä!”
”Vastaa tacklella!” Minä määräsin. ”Äläkä aliarvioi sitä, se on nopeampi kuin miltä näyttää!”
Mutta Ozzy, ei sekään ollut hidas. Se väisti iskun ja Treecko, se jäi katselemaan hämmentyneenä ympärilleen.
Silloin Ozzy käytti tilaisuutta hyväkseen ja törmäsi täydellä teholla Treeckoon.
”Hyvä!” Minä huusin. ”Käytä nyt Water gunia ja sitten growlia!”
Ozzy laukaisi Water guninsa, ja se ryöppysi suoraan Treeckon niskaan.
”Ikään kuin tuo auttaisi.” Fritz naurahti. ”Reaper, hyppää!”
Ja se hyppäsi, suoraan Ozzyn taakse, ikään kuin vesi ryöppy ei olisi haitannut mitään.
”Käytä Poundia!”
Ja sen se teki, se pamautti Ozzya suoraan selkään, voimakkaalla nyrkin iskulla.
”Wott!” Ilman sitä huudahdustakin, tiesin kyllä Ozzyyn sattuvan.
”Älä luovuta, Ozzy!” Minä huusin. ”Pystyt kyllä. Hyökkää kun minä sanon!”
”Osha!” Ozzy vilkaisi minuun äkkiä, ja sen silmistä paistoi jokin..luottamusko?
Se kärsi toisen iskun heti perään. Mutta ennen kolmatta iskua minä päätin toimia!
”Ozzy, tee nyt Growl!”
”Oshawooooooot!” Ozzy huusi, ihan Treeckon korvan juuressa. Se värähti ja peitti äkkiä korvansa – näkymättömät vaikka ne olivatkin. Se kyyristyi typerällä hetkellä, luullakseni saadakseen kivun minimoitua.
”Ozzy tee Water Gun ja yhdistä se tackleen!”
Se pyrähti juoksuun ja tähtäsi Water Guniisa kyyristyneeseen Treeckoon. Näin että sitä sattui, ja sattui vielä enemmän kun Ozzy törmäsi siihen.
Se lensi kaaressa ilmaan ja mätkähti sitten maahan.

”Ei paha.” Fritz hymähti. ”Reaper, takaisin.” Ja niin omahyväinen poika kutsui Treeckonsa takaisin sen palloonsa.
Mutta heti sen jälkeen hän kutsui esiin seuraavan pokémoninsa. ”Mene, Electra!”
Ja valosuihkun saattelemana esiin astui Emolga, pieni oravaa muistuttava pokémon.
”Emoo!” Emolga hihkaisi.
”Electra, tee Thundershock!” Fritz määräsi. ”Jatka kunnes se osuu!”
”Väistä se!” Minä huusin Ozzylle. Ja kyllähän se yritti. Mutta tuo Emolga oli nopea.
Se osui ensimmäisellä iskulla.
Tiesin kyllä että sähkö oli voimakasta vesi-tyyppiä vastaan. Mutta en silti odottanut sen olevan noin nopea.
Otin äkkiä Ozzyn poképallon esiin ja päätin kutsua sen takaisin, niin äkkiä kuin mahdollista. Ettei siihen vain sattuisi enempää.
Ozzy katosi palloonsa punaisen laser-valon saattelemana. Heitin nopeasti Kittyn pallon maahan.
”Esiin, Kitty!”

”Nyaaah!” Kitty naukaisi.
”Kitty, varo sen Thundershockia!” Minä varoitin. ”Äläkä ala-arvioi sen nopeutta.
”Nyah!” Kitty nyökäytti päätään päättäväisenä.
”Electra, hoida se thundershockilla!” Fritz huusi. ”Syöksy ja näytä kuka määrää!”
”Odota, Kitty.” Minä käskin. ”Hyppää vasta kun minä sanon!”
”Nya!” Kitty naukui vastaukseksi.
”Emoooool!” Emolga rallatti kääntyessään ilmassa kohti Kittyä. Huomasin Kittyn värähtävän.
”Älä pelkää.” Minä sanoin. ”Kyllä minä huolehdin. Odota.”
Emolga lähestyi huimaa vauhtia. Juuri ennen kuin se osui Kittyyn, minä huusin: ”Hyppää ja pamauta sitä päähän Tail Whipillä!”
”Nya!”
”V-Väistä sitä Electra!” Fritz yritti. Mutta kyllä hänkin sen tiesi, liian myöhäistä.
Isku osui ja upposi.
Emolga vaappui tuulessa, aivan pökerryksissä Kittyn iskusta. Ei sellaista tilaisuutta voinut jättää käyttämättä!
”Fake Out! Mutta pyörähdä ja käytä jalkojasi ja häntääsi!”
”Nah!” Kitty äännähti ilmasta.  Se pyörähti ilmassa, tehden kiepin sitten se läimäisi ensin hännällään ja sitten lyhyillä eturaajoillaan Emolgaa, niin että pokémon teki pahan näköisen syöksyn maata kohti. Minä tiesin sen putoavan suoraa päätä maahan, joten komensin Kittyä: ”Kitty, ota Emolga kiinni, ennen kuin se putoaa maahan ja satuttaa itsensä!”
”Nyah!” Skitty äännähti ja loikkasi ilmasta suoraan maahan jalkojensa varaan.
Kitty juoksi kiireesti Emolgan alle, niin että lento-orava pokémon muksahti juuri sopivasti Kittyn pienen selän päälle.
”Nya!” Kitty naukaisi tyytyväisenä.
”Hyvin tehty, Kitty!” Minä kehuin.
”Hmph.” Fritz hymähti. ”Takaisin, Elektra.” Hän otti pokémoninsa poképallon esiin ja kutsui Emolgan takaisin palloonsa.
”En olisi kaivannut apua.” Poika totesi tylysti. ”Mutta et sinä huono ole.”
”Kiitos samoin.” Vastasin jäätävästi.
Fritz kääntyi selin meihin ja hymähti uudelleen. ”Nähdään taas, punapää!”

Hänen selkänsä kaikkosi meistä nopeasti, ja olin siitä iloinen, sillä minä todella vihasin tuota tyyppiä.
Kitty naukui jalkojeni juuressa hiljaa. Minä kumarruin sen puoleen ja nostin sen syliini.
”Tiedätkös, Kitty? Sinä olit tosi hyvä!”
”Nya?” Se naukaisi.
”Olet tosi vikkelä ja liikkeesi näyttävät upeilta!”
”Älä vähättele itseäsi, Harley.” Qwill naurahti. ”Ottelit hyvin, ainakin kun ottaa huomioon, että tuo oli ensimmäinen ottelusi.”
”No kiitos vain.” Minä mutisin. ”Mennään takaisin pokékeskukseen.”
Ozzy täytyi käydä parantamassa ja Kittykin kaipasi varmasti lepoa.
Kun palasimme keskukseen, ruuhka-aika oli ohi, eikä tiskille ollut enää tungosta. Pääsin heti antamaan hoitajalle pokémonini.
”Tulittepa te äkkiä takaisin.” Hoitaja Joy huomautti.
”Tuli mutkia matkaan.” Qwill takelteli punastellen.
”Kävin ottelun jonkun snobin kanssa.” Minä kerroin. ”Oshawottini sai sähköiskun ja Skittyni on vähän väsynyt..”
”No katsotaanpa niitä.” Hoitaja Joy hymyili, ja minä annoin poképalloni hänelle.
”Hetki vain.” Hän lirkutti. ”Niin, Qwill, minun pitikin kysyä..”
”Mi-Mitä?” Veljeni säpsähti, hän oli tosi tyhmän näköinen. Tässä taisikin olla jotain ihan muuta pelissä.
”Saimme tänne yhden munan, ja siltä puuttuu kouluttaja.” Hoitaja Joy kertoi. ”Joten ajattelin josko sinä – tai siskosi voisi ottaa sen mukaansa.”
”Mikä muna?” Minä kysyin hämilläni.
Hoitaja kääntyi hetkeksi selin meihin ja otti jotain tiskin takana olevalta pöydältä. Sitten hän kääntyi taas meihin päin kädessään soikea, melko suuri tummanruskea ja laikukas muna.
”Tässä tämä nyt olisi.”
”Vau.” Minä totesin. ”En ole ikinä nähnyt yhtäkään pokémonin munaa. Mikähän siitä kuoriutuu?”
”Se nähdään sitten.” Joy hymyili. ”Joten Qwill?”
”Minä lähden pian kavereideni kanssa matkalle.” Qwill huokaisi. ”Mutta josko siskoni?”
”Voin minä sen ottaa.” Minä mutisin. ”Mutta kauanko kuoriutuminen vie?”
”Sitä on vaikea sanoa.” Joy tunnusti. ”Mutta parisen viikkoa vielä.”
Minä nyökkäsin. ”Pidän siitä hyvää huolta.”
”Varmasti pidät.” Hoitaja Joy sanoi tyytyväisenä. ”Hetki vain, pokémoniesi hoito on ohitse.”
Hoitaja ojensi pallot minulle ja minä laitoin ne reppuun, mutta munan minä kannoin sylissäni, sellaisessa jännässä säiliössä, missä se pysyi lämpimänä.
”No niin, Qwill!” Minä huudahdin. ”Lähdetään Route kakkoselle!”

Kommentit:

Cinna

Ei pitäisi lukea tarinoita montaa tuntia aiemmin ennen kuin vastaa niihin, koska sitten unohtaa, mitä oli alunperin kommentoimassa… Mutta, mutta, mukava tarina tämä. Skittyn miukuminen on vaan jotain niin suloista. 😀 Kommentti jää nyt kyllä vähän tyngäksi, anteeksi. Mutta odotan kyllä mielenkiinnolla tulevia koordinaattoritarinoitasi~

Ozzy ja Kitty saavat 20 exp ja sinä §30. :>

Vanhat Vihellyksen tarinat 2 > Matkalla kera isoveljen

Tämä tarina on alun perin kirjoitettu Syyskuussa 2012.

”Senkö sinä haluat?” Qwill kysyi. ”Vesityypin?”
”Mitä vikaa tyypissä on?” Minä murahdin. Mulkaisin rubiinin värisillä silmilläni veljeäni, joka olisi tietenkin toivonut minun valitsevan tulityypin, kuten hän itse valitsi.
”Oshawott!” Ozzy katsoi veljeäni vihaisesti ja heilutti kiivaasti tynkä-käsiään.
”Mutta Oshawotthan on hyvä pokémon!” Professori puuttui puheeseen. ”Mistä oikein tunnet sen, Harley?”
”Se sotki pihan.” Minä vastasin lyhyesti. ”Levitti lehdet, ja käskytin sen auttamaan.”
”Oshawott!” Ozzy alkoi heiluttaa sinistä muovi-haravaa esimerkillisesti.
”Ja se otti matkamuistonkin mukaan.” Minä naurahdin. ”Vai mitä, Ozzy?”
Taputin hellästi Ozzyn päälakea ja se äännähti tyytyväisesti.
”Wooot~”
”Tuosta Oshawottista on tullut paljon valitusta.” Professori huokaisi. ”Se karkailee, tekee kaupunkilaisille metkuja, eikä se ole kuunnellut tähän mennessä ketään.”
Professori katsoi minuun merkittävästi. ”Sen kouluttaja nimittäin hylkäsi sen.”
”Mitä?” Minä älähdin. ”Miksi? Ozzyhan on kiva pokémon ja sillä on ehkä hieman outo luonne, mutta..”
”Kouluttaja vain sanoi, ettei jaksa pokémoninsa hyper-aktiivista luonnetta.” Professori kuittasi. ”Ikävästi sanottu. Mutta ehkäpä sinä onnistut häntä paremmin.”
”Sehän nähdään.” Minä hymähdin ja nostin Ozzyn syliini. Kiersin käteni tiukasti Oshawottin ympärille ja painoin sen hellästi rintaani vasten.
”Ja älä sinä huoli, minä en hylkää sinua.” Kuiskasin hiljaa Ozzylle, niin hiljaa etteivät professori Mimosa saatikka Qwill kuulleet sitä.
Oshawott kohotti kasvojaan ja alkoi tuijottaa minua, silmät kiiluen.
”Oshawott?”

”Pääsenkö minä nyt matkalle?” Kysyin suoraan professorilta.
”Toki.” Professori hymyili. ”Mutta ota mukaasi tämä pokédex.”
Hän ojensi minulle punaisen pienen laitteen, jonka tunnistin heti pokédexiksi. Se oli sellainen laite mistä löytyi tietoa kaikista pokémoneista ympäri Kuuran maailmaa. Tiesin sen jo entuudestaan, koska myös veljilläni oli pokédexit.
Sain mukaani myös viisi poképalloa, ja tietenkin Ozzyn poképallon. Niillä viidellä pallolla voisin pyydystää omia pokémoneja.
”Ja nyt matkaan!” Minä hihkaisin. ”Mennään, Ozzy!”
”Hei, hetkinen!” Qwill huudahti. ”Et enää tähän aikaan!”
”Ja miksei?” Minä älähdin.
”Et lähde millekään Route ykköselle, kohta tulee pimeäkin.”
”En minä pimeää pelkää.” Mutisin vastaukseksi.
”Minä saatan sinut huomenna Route kakkoselle huomenna.” Qwill päätti.
”Olet hyvä isoveli, Qwill.” Professori naurahti.
”Ei, hän on vain ylisuojeleva.” Minä mutisin. ”Kiitos tästä, professori.”
”Pidä Oshawottista hyvää huolta, Harley!” Professori huikkasi.
”Varmasti pidän!” Minä hymyilin.

Sitten me lähdimme kotiin. Minulla oli kova kiire päästä pakkaamaan kamani kasaan, sillä lähtisin heti aamulla.
Pidin Ozzya yhä sylissäni, sillä niin vaikea kuin se olikin uskoa, minulla oli nyt oma pokémon. Ja se tuntui upealta!
”Hei, rauhoitu, Harley-chan..” Qwill aloitti mutta minä mulkaisin häntä varsin äkäisesti ja hän tajusi lopettaa nimeni vääntelyn.
Onneksi Qwill häipyi kesken kotimatkan kauppaan, sillä jääkaappi taisi olla tyhjä taas vaihteeksi, onneksi.
Kävelin Ozzy sylissäni, tuuli puhalsi viileänä ympäri kaupunkia. Tunsin miten Ozzy värähti. Olikohan sillä kylmä?
Oli kieltämättä vilpoisaa, eihän minulla itsellänikään ollut kuin ohut musta paita, ja sen päällä valkoinen hame ja mustat legginsit.
”Paleltaako sinua, Ozzy?”
”Oshawot..”
”Ei hätää.” Minä lohdutin. ”Kohta ollaan perillä.”
Juoksin loppu matkan.  Minua palelsi ja niin palelsi Ozzyakin. En halunnut sen vilustuvan tai mitään, juuri ennen matkaamme, joten kiirehdin kotiin.

Koti ei ollut muuttunut miksikään, terassi oli yhä läpimätä, ovi narisi kuin matikan opettaja maanantaiaamuna, lattia natisi jalkojen alla ja olohuone oli yhtä siivoton kuin ennenkin.
”Ehkä pistämme Qwillin siivoamaan täällä?” Minä ehdotin.
”Oshawott!” Oshawott hihkaisi ja katsoi minua ovelasti. Ozzyn silmissä loisti ilkikurinen pilke, se taisi ajatella samaa kuin minä.
Jätin valkoiset saapikkaani taas eteiseen, ja kiirehdin Ozzy yhä sylissäni, sille kaapille, jota kukaan tässä talossa ei ollut avattu sitten kahden vuoden takaisen joulun.
Kaivoin pölyisestä kaapista oitis tyhjän pölyisen ämpärin, ja mopin. Ozzy aivasti mopin nähdessään kimakasti.
”Terveydeksi vain, Ozzy.” Minä sanoin sille.
”Osha..” Niiskaus. ”..Wott..”
Menin täyttämään ämpärin vedellä ja pesuaineella, jätin sen eteiseen odottamaan vähemmän innokasta siivojaa-Qwilliä.
Meidän keittiö ei ollut läheskään yhtä hirveän näköinen kuin olohuone. Sekin vain siksi että Qwill ja minä söimme lähes aina olohuoneessa. Tämä huone, oli kirkkaasti valaistu, ja se oli kuten mikäkin tavallinen keittiö, jossa oli puinen pöytä, jääkaappi, radio ja hella, sekä muutama kaappi.

Qwill ei ikinä vitkutellut turhia. Hän tuli pian kotiin, ja onnistuikin tulemaan sisään, rikkomatta ovea.
”Mitä ihm..” Oli hänen ensimmäinen kommenttinsa.
Oshawott oli mennyt juuri norkoilemaan ämpärin vierelle. Se rummutti ämpäriä, ja sitten tyrkkäisi mopin suoraan päin Qwilliä.
”Harley, mitä hittoa?” Qwill huudahti.
”Siivoa, ole hyvä.” Minä sanoin rennosti. ”Tämä sikala kaipaa vähän siivousta. Sinä siivoat, minä laitan ruuan.”
Qwill mutisi jotain, ilmeisesti jotain siihen suuntaan, että ”Qwill siivoa! Qwill tee sitä! Qwill tee tätä!”
”Älä yhtään murise sieltä.” Minä huomautin huvittuneesti. ”Ozzy käyttää sinuun Tacklea, jos niskuroit!”
”Oshawott!” Ozzy nyökäytti päätään, määrätietoisena.
Hain Qwillin ruokaostokset ja aloin väsätä niistä ruokaa äidin vanhalla reseptillä. Ozzy puolestaan vahtasi Qwilliä, kunnes se haistoi ruuan hyvän tuoksun ja hipsi keittiöön.
”Wott?”
”Teen Zodiac-pataa.” Sanoin Ozzylle. ”Tai siksi äiti sitä nimitti.”
”Oshawott?” Ozzy haisteli keittiötä, varmaankin ruuan tuoksua. Saattoihan sillä olla nälkä.
Maistoin hiukan kastiketta lusikalla kattilasta. Ozzy puolestaan tapitti minua.
Minä naurahdin. ”Hyvä on sitten.”
Pesin lusikan, ja täytin sen uudelleen kastikkeella. Ozzy hyppäsi tiskipöydälle, lähelle hellaa ja odotti.
Puhalsin lusikkaa hiukan, ettei Ozzy polttaisi suutaan.
”Täältä tulee.” Ojensin lusikan Ozzya kohti. ”Varo sitten, se saattaa olla kuumaa.”
”Wott.” Ozzy hörppäisi kastikkeen lusikasta ja maiskutti suutaan.
Sitten se avasi suunsa. ”Oshawooot!”
”Lisääkö?” Minä kummastuin. ”No, jos tämän kerran.”
Annoin Ozzylle vielä yhden maistiaisen, ja se nähtävästi piti siitä, sillä se jäi lipomaan huuliaan ja alkoi sitten tapittaa minua, varmaankin lisää maistiaisia hamuten.
”Nyt riittää, kuule.” Minä naurahdin. ”Tästä täytyy jäädä jotain Qwillillekin!”

Qwill oli huonotuulinen, koska passitin hänet siivoamaan, mutta saatuaan maistaa äidin Zodiac-pataa, hänen mielensä muuttui. Niinhän sitä sanotaan, hyvä ruoka, parempi mieli.
Ruuan jälkeen esittelin Ozzylle huoneeni, huoneen josta oli kaunis näköala kaupunkiin, joka muuten oli sotkuinen. Pyykkikasa esimerkiksi oli jätetty sängyn eteen, lattia oli täynnä tyhjiä paperi-arkkeja ja lyijytäyte-kyniä. Sänkyni päällä oli läjä kirjoja ja monisteita.
”Täällä on vähän sotkuista.” Minä myönsin. ”Mutta ei meidän tarvitse nukkua täällä kuin tämä yö.”
”Oshawott.” Ozzy nyökkäsi.
Minulla oli ikkunan edessä kirjoituspöytä, sen edessä oli puinen tuoli, ja tuolin selkänojalla musta tyhjä reppu.
Otin repun ja aloin miettiä mitä pakkaisin mukaan. Ensiksi reppuun lensivät poképallot, ja pokédex jotka olin saanut professorilta.
”Muista ottaa vaihtovaatteet!” Isoveli huusi oveni takaa.
”Joo-o!” Minä huikkasin.
Pakkasin mukaan tummat farkut, läjän puhtaita sukkia, pari hupparia ja farkkutakin, jos vaikka sattuisi tulemaan kylmä.

Menimme aikaisin nukkumaan, jotta jaksaisimme nousta ajoissa.
Ozzy katsoi minua tuolloin kysyvästi. Sitten se meni istumaan pyykkikasani päälle, ja oli aikeissa käpertyä sen päälle nukkumaan.
”Ozzy, mitä sinä siinä norkoilet?” Minä kysyin. ”Tule tänne, nukkumaan!”
Viittasin sänkyäni. Ozzyn ilme kirkastui, se kiipesi kiireesti sängylleni, kaivautui peiton alle vierelleni ja käpertyi kerälle minua vasten.
”Hyvää yötä, Ozzy.” Minä kuiskasin. ”Nuku hyvin.”
”Oshawott.” Se tuhisi.

Oletko koskaan herännyt siihen, että jokin hyppää vatsallesi ylipirteänä ja alkaa käyttää sinua trampoliinina?
Niin alkoi minun ensimmäinen päiväni virallisena pokémon-kouluttajana.
Ozzy sen teki. Se oli kai niin innoissaan tulevasta matkasta, että päätti herättää minut ajoissa.
Ensimmäinen sana joka suustani pääsi jokin äännähdys, joka ei ollut edes sana.
”Urgh!”
”Oshawott!”
”Joo heräsin, kiitos vain.” Minä mutisin. ”Huomenta, Ozzy!”
”Oshawott.”
”Nukuitko hyvin?” Minä hymyilin, vaikkei se herätys mikään mieluinen ollut.
”Wott!”
”Hyvä.” Minä naurahdin. ”Käy katsomassa onko Qwill jo hereillä. Ja jos ei ole, herätä hänet – perinteisellä tavalla!”
”Oshawott!” Ozzy vei käden tynkänsä otsalleen ja teki ”Ai, ai, kapu.”-liikkeen. Se lähti kiireellä oven raosta, rymisten alakertaan. Minä sen sijaan pukeuduin samoihin vaatteisiin kuin eilen ja petasin sänkyni.
Reppuni nostin selkääni ja lähdin itsekin alakertaan.
Qwill oli jo hereillä. Ja Ozzy naposteli aamiaista yhdessä Jimin, Qwillin Chimcharin kanssa.
”Valmiina matkaan?” Qwill kysyi.
”Enemmän kuin valmiina!” Minä hihkaisin. ”Lähdetään jo!”
”Entä aamupala?” Qwill kysyi.
”Otetaan eväät mukaan ja syödään Route ykkösellä!” Minä ehdotin.
”Wott!” Ozzy julisti.
Qwill huokaisi syvään. ”No hyvä on.”

Route ykkönen oli lyhyt, rauhallinen ja suora reitti Leaf Towniin, naapurikaupunkiin. Vatsaani kipristeli kun lähdimme.
Route ykkösellä ei ollut muita ihmisiä. Siellä oli lyhyttä rapisevaa ruohikkoa, joka oli täynnä pokémonin ääniä.
Oli kaunis sää. Taivas oli lähes pilvetön, mutta niin aikaista kuin olikin, oli vielä vilpoista.
Minua jännitti kovasti, olin kuullut että jotkut villipokémonit hyökkäilivät ihmisten kimppuun. Mitä jos jokin hyökkäisi minun kimppuuni?
Ozzy tosin käyskenteli vierelläni, mutta olisiko se kyllin vahva?
Ja olihan minulla mukana myös Qwill ja Jim, mutta heihin en halunnut turvautua..
Matkalla yritin keskittyä yhtä aikaa kävelyyn ja syömiseen, mutta en ehtinyt edes haukata leipääni, kun jokin lentävä iski taivaalta ja vei aamiaisena. En nähnyt sitä tarkasti, mutta luulen että se oli jokin lintu-pokémon.
”Oshawoooot!” Ozzy huusi sen perään, käden tynkiään heilutellen.
”Sinulla kävi tuuri, Harley.” Qwill sanoi. ”Yleensä nuo käyvät ihmisten kimppuun, mutta tämä yksilö tahtoi vain aamupalasi.”
”Niin kai.” Minä mutisin.

Ruohikko rapisi.
Ozzy hyppäsi kiireesti eteeni ja nosti käden tynkänsä ilmaan. ”Wott!”
Sydämeni pamppaili, pelkäsin ruohikosta ilmestyvän jotain suurta ja hyökkäämisaltista mutta..
”Nyaaah!”
Eteeni ilmestyikin pieni vaaleanpunainen kissamainen olento.
”Se on Skitty!” Minä henkäisin.
”Oshawott!” Ozzy äännähti kireänä.
”Nyaa?” Skitty kantoi suussaan jotain, sekin oli leivän puolikas, taisipa vielä olla minun edesmenneen aamiaisleipäni puolikas.
”Wott!” Ozzy alkoi räyhätä. Se kai halusi Skittyn antavan leivän minulle takaisin.
”Anna olla, Ozzy.” Minä vastustin. ”Ei minulla edes ole nälkä.”
”Nya?” Skitty naukui.
”Pidä se vain, Skitty.” Minä hymyilin. ”Heippa!”
Katsahdin selkäni taakse, pikku-Skitty jäi seisomaan keskelle tietä, meitä tuijottaen.
Kävelimme reipasta vauhtia kohti kaupunkia Minulla ei ollut kiire, mutta tahdoin silti päästä sinne pian.
”Kohta ollaan perillä.” Qwill vakuutti.
Kuulin rapinaa selkäni takaa. Käännyin ja mitä minä näinkään?
Nilkkojeni takana seisoi se sama Skitty, tällä kertaa kahdella tassulla. ”Nyaaah!”
”Tuo Skitty taisi seurata meitä.” Qwill mutisi.
”Miksi?” Minä ihmettelin.
”Nyaaa!” Skitty naukui innoissaan.
”Ehkä se on yksinäinen.” Qwill pohti. ”Voisit yrittää napata sen, harvoinhan villi-pokémon itse seurailee kouluttajaa vapaasta tahdostaan.”
”Ai, poképalloonko?” Joo, ajatukseni eivät toimineet oikein.
”No tietenkin!” Veljeni parahti. ”Ottele sen kanssa!”
”O-Okei.” Minä mutisin. Vatsani oli kuralla. Olin unelmoinut tästä hetkestä vuosia, ja nyt kun se oli käsillä, minua pelotti. Osaisinko tehdä tämän oikein?

”Okei, Ozzy!” Minä huudahdin. ”Käytä Tail Whipiä!”
Ozzy riemastui taistelu käskystä niin että oli ensin lentää nurin. Sitten se meni ja pamautti Skittyä hännällään.
”Nyaa!” Skitty äännähti, muttei tehnyt mitään hyökätäkseen. Siinä oli tilaisuus.
”Ozzy, tee nyt Tackle!” Minä huusin. Kun Ozzy lähti juoksemaan kauemmaksi perääntynyttä Skittyä kohti, se tekikin väistön, juuri ennen kuin Ozzy ehti osua siihen. Tämän takia Ozzy melkein lensi naamallaan, Skitty päästi tällöin kovan äännähdyksen, Growlin, joka heikensi Ozzyn hyökkäystä.
”Ozzy, oletko OK?” Minä huusin sille.
”Oshawott.” Ozzy vastasi uhmakkaasti, otsa rypyssä.
”No hyvä.” Minä huokaisin. ”Kierrä nyt Skittyn taakse ja tee Tackle!”
Ozzy teki kuin käskin. Se kiersi, juosten Skittyn selän taakse, ennen kuin Skitty tajusi suunnitelmamme ja iski sitten tacklella.
”Hyvä.” Minä kehuin Ozzya. Kaivoin nopeasti repustani poképallon heti perään ja heitin sen.
”Matkaan poképallo!”

Kommentit

Cinna

Tarina #2

Skitty jää kiinni, ilmoittelehan tiedot. 🙂
Pidin tästä. Ozzy on hirvittävän suloinen~ Oli jotenkin mukavaa, että tuossa oli kuvailtu jonkin aikaa ihan ns. normaalia kotielämää ennen lähtöä matkalle, käytännössä ottaen kukaan ei vissiinkään ole palannut kotiinsa sen jälkeen, kun on saanut startterinsa.

Ozzy saa 10 exp ja sinä §15.

Vanhat Vihellyksen tarinat > 1 – Ilkikurinen Oshawott

Tämä tarina on alun perin julkaistu Syyskuussa 2012 Pokémonhoitola Tuulen Vihellykseen.

---

Ai, mitenkö minä aloitin matkani? Jaa-a, tämä on oikeastaan aika hassu tarina, jossa on mukana eräs pahankurinen pokémon.
Se kaikki alkoi sinä syyskuisena iltana, kun olin haravoimassa pihaamme. Juuri nyt kotityöt olivat minun vastuullani, sillä veljeni, heitä oli neljä, olivat kukin missäkin. Vanhin heistä, Brett, oli juuri nyt Zodiac Islandilla, kiertelemässä pokémoniensa kanssa tai jotain. Toiseksi vanhin veli, Troy, oli jossain päin Shining Townia, jos kirjettä on uskominen, keskimmäinen isoveli Qwill laahusti jossain tässä pikkukaupungissa, hän pysyy kotona kera Jimin, Chimchairinsa kanssa, mutta nuorin isoveljistäni Tim, hänkin oli reissussa Aurora Peekissä.
Ja isä.. no jos ei puhuta siitä?
Hyvä.

Olin juuri saanut koko pihan haravoitua, kirjavan väriset lehdet oli kasattu sieväksi kasaksi vanhan vaahteran juurelle. Hymyilin tyytyväisenä. Työni oli vihdoinkin tehty.
Enhän minä mitenkään voinut tietää, että vaahteran latvassa istuskeli ilkikurinen pieni Oshawott, joka päätti leikkiä Tarzania, hyppäämällä keskelle lehtikasaa ja levittää vaivalla keräämäni lehdet uudelleen levälleen.
”Oshawott!” Se riemuitsi ja nauroi.
Mulkaisin pokémonia vihaisena, oliko sillä pienintäkään ideaa siitä, kuinka kauan tämän pihan siivoaminen kesti?
Oshawott huomasi oitis tuiman katseeni, ja katsoi parhaaksi häipyä. Se yritti hipsiä vähin äänin pois lehtien seasta, ja kuvitteli kai etten minä nähnyt. Kun se sitten sattui kipittämään pienillä jaloillaan ohitseni, Oshawott kääntyi minua kohti, sen tummansinisissä nappisilmissä sädehti jokin, ilkikurinen kiilto. Sitten Oshawott näytti minulle kieltä. Raivo kuohahti sisälläni.
Tein salaman nopean liikkeen, ja nostin Oshawottin hellästi maasta, suoraan kasvojeni eteen.
”Kuulepas nyt, sinä senkin nuori nousukas!” Minä kajautin. ”Onko sinulla aavistustakaan kuinka kauan minä siistin tätä himskutin pihaa? Sanohan oliko tuo kivasti tehty?”
”Wott.” Oshawott kohautti hartioitaan.
”Ei kiinnosta vai?” Minä murahdin. Huokaisin syvään ja katsahdin pihaa. Lehdet olivat taas levinneet, eikä piha muutenkaan mikään kaunis näky ollut. Puutarhan ruoho retkotti syystuulessa yli pitkänä ja likaisena. Rikkaruohotkin rehottivat kesyttämättöminä kukkapenkeissä, joissa ei sitten äidin poismenon jälkeen ollut kasvanut mitään, kaikki tässä paikassa oli yhtä sotkua, terassi oli melkein läpi mätä, talomme vaalean keltainen maali oli hilseillyt jo ajat sitten maahan. Ja mitä taas tulee tuohon vanhaan vajaan tontillamme, se näytti aivan koin syömältä. Sen katossa oli reikä, kato oli rupulainen, kuin jokin olisi nakertanut sen reunoja.
Sen ovi ei ikinä pysynyt kiinni, ja saranatkin olivat kai läpimädät, sillä jopa niiden narina sai korvat soimaan.

Oshawott potki ilmaa kärsimättömänä. Minä puolestani marssin sen kanssa vajaan, joka oli muuten pilkkopimeä, mutta oven raosta pilkotti sen verran että näin vastakkaisen puuseinän, jolta roikkui kaikenmaailman kasseja, työkaluja ja vanhat hiekkalaatikko-leluni.
Yksi niistä leluista sattui olemaan pastellin sininen muovinen pieni harava, otin sen seinältä ja sen jälkeen saapastelin ulos vajasta, jättäen oven avonaiseksi.
Kannoin Oshawottin tuulessa jo lisää levinneen lehtikasan eteen.
”No niin, riiviö. Saat luvan auttaa minua, kun kerran täällä sotkitkin.” Minä sanoin vakavalla äänellä.
”Oshawott?” Oshawott katsoi minua typertyneesti kuin olisi kysynyt:
”Mitä pitääkö minun auttaa?”
Laskin Oshawottin maahan ja ojensin muoviharavan sille.
”No niin. Saat auttaa minua haravoimisessa.” Haravoin kasaan pari lehteä esimerkiksi. ”Kas näin.”
Oshawott käänsi pienen muovisen haravan nurinpäin ja yritti haravoida sillä paria lehteä kasaan, mutta se ei onnistunut, koska haravan piikikäs pää oli suunnattu ylöspäin.
”Käännä piikikäs puoli alaspäin.” Minä neuvoin.
”Wott?” Oshawott käänsi haravan ympäri ja yritti uudelleen haravoida lehtiä. Tällä kertaa se onnistuikin siinä.
Sen jälkeen Oshawott haravoi lehtiä keskittyneesti.
”Hyvin menee, Ozzy.” Minä kehuin. Oshawott säpsähti.
”Wott?” Se kysyi.
”Mitä nyt?” Minä kysyin. ”Minusta Oshawott on vähän turhan pitkä nimi..”

Sen jälkeen keskityin tiiviisti työntekoon, eikä Ozzy muuten yrittänytkään karata. Se alkoi puskea töitä entistä kovemmin.
Minulla taas, oli kivaa. Niin kivaa minulla ei ole ollut näin kivaa aikoihin.
Oli sinäänsä harmi, että työ tuli nopeasti valmiiksi. Minulla ei ollut omaa pokémonia, kuten veljilläni, ja siksi olisin halunnut viettää vähän kauemmin aikaa pienen Oshawottin kanssa.
”No niin, voit mennä kotiin.” Minä sanoin Oshawottille. ”Pidähän huoli itsestäsi.”
Sen jälkeen, minä menin sisälle, ränsistyneeseen taloon, katsomatta taakseni. Niin oli helpompaa.
Huokaisin. ”Nyt pitää Qwilliä.” Minä mutisin. ”Hän saisi raivata nuo kasat pois..”
Jätin pitkät saapikkaani eteiseen ja tallustin vähän enemmän kaatopaikkaa kuin olohuonetta muistuttavaan avaraan huoneeseen. Siellä oli kulunut sohva ja koin syömät nojatuolit ja pöytä josta puuttui toinen etummainen jalka. Ainoa uudehko asia tässä huoneessa oli telkkari, jonka kaiuttimet olivat sökönä. Telkkari oli asetettu parinsadan metrin päähän sohvasta, väljähtyneen seinän edustalle.
Käperryin sohvalle, ja tuijotin telkkarin tyhjää ruutua, ainakin siksi kunnes kuulin oven käyvän.
Qwill oli tullut kotiin.

Ovi narahti niin että pelästyin sen irtoavan saranoiltaan, mutta se kesti – toistaiseksi.
”Moi!” Vilkkaan pojan ääni huikkasi ovelta. ”Sait näköjään jo haravoitua! Hyvä sillä me..”
”Sillä voit raahata lehtikasat jonnekin.” Minä jatkoin automaattisesti.
”Ei kun me menemme yhteen kivaan paikkaan.”
”Mitä jos jätettäisiin se, ja sinä voisit siivota täällä – kerrankin.” Minä mutisin ja silmäilin kolmijalkaista pöytää, joka oli täynnä tyhjiä limu-pulloja ja tölkkejä, höystettynä pikaruokapaikan ruokapakkauksilla.
”Ei kun nyt tulet!” Qwill kärtti olohuoneen oven suulta. ”Minä jo vähän lupasin että tulet.”
”En jaksa.” Minä tokaisin ja haukottelin.
Qwill, joka saapasteli likaisilla kengillään olohuoneeseen, punaisessa tuulitakissa, joka muuten sopi aika hyvin mustan kurittoman hiuspehkon ja rubiinin väristen silmien kanssa, ja veti minut sohvalta ylös.
”Nyt mentiin.”
Olin väsähtänyt, enkä olisi millään tahtonut mennä yhtään minnekään, mutta veljeni tökki minut liikkeelle.

Puin uudestaan saapikkaat jalkaani, ja tyydyin seuraamaan typerää veljeäni, hänen ”kiva paikkansa” tuskin oli mitään kovin isoa, sillä valitettavasti täällä ei ollut mitään merkittävää. Suurin ja ainut nähtävyys oli professori Mimosan pokémon laboratorio. Se oli isoin rakennus tässä kyläpahasessa, ja minä sattuneista syistä olin ainut perheestäni joka ei siellä vielä käynyt.
”Kuitenkin tämä on jotain tosi tyhmää.” Minä mumisin.
”Älä ole aina noin negatiivinen.” Qwill nauroi.
Ja ennen kuin sitä itse tajusinkaan, seisoimme aivan laboratorion edessä. Se oli suuri tiilirakennus, jossa oli paljon ikkunoita. Ja sen ympärillä oli suuri puutarha, jossa pokémonit vipelsivät kaiken päivää.

”No niin, Harley.” Minä totesin itsekseni. ”Tämä ei ole sitä mitä ajattelet. Qwill vaan tahtoo esitellä sinut jollekin kouluttaja-kaverilleen, ei muuta.”
Mutta Qwill virnisti ja avasi minulle narisevan portin. ”Käy sisään sisko-kulta~.”
”Käyn sisään, jos et enää kutsu minua tuoksi.” Minä mutisin ja Qwill nauroi.
Laboratorion oven edessä seisoi tukevahko mieshenkilö, joka oli pukeutunut pitkään valkoiseen takkiin. Hän hymyili.
”Professori odottaakin teitä jo.”
”Hyvä.” Qwill vastasi. ”Tulehan, Harley-chan.”
”Mottaan sinua, jos vielä kutsut minua Harley-chaniksi!” Minä suutahdin.
”Sori, sori.” Qwill jatkoi nauruaan ja läimäisi minua selkään.
Huokaisin syvään, ja avasin labran oven. Labra oli kirkas ja täynnä tilaa, kirjahyllyjä joissa oli sekä kirjoja että poképalloja. Siellä oli myös PC ja huoneen päädyssä seisoi keski-ikäinen nainen, jolla oli ruskeat nutturalle nostetut hiukset ja yllään samanlainen valkoinen takki, kuin miehellä ovella. Hän oli kaupunkimme pokémon professori, sen nyt tiesi tyhmäkin.
”Tässä sitä ollaan.” Qwill totesi, ehdittyämme professorin luo.
”Harley Leroux.” Professori sanoi miellyttävällä äänellä. ”Veljesi sanoi että olet pokémonia vailla, onko se totta?”
”Öh..joo?” Vastasin epävarmasti.
”No, sille tehdään muutos!” Professori julisti ja viittasi vieressään olevalle pöydälle, jossa oli viisi kolmen pallon pituista riviä poképalloa. ”Saat valita näistä.”

Sain esittelyn jokaisesta tyypistä, Tuli, vesi ja ruoho-tyypistä.
Ensimmäisissä palloissa oli tulityyppiä, lohikäärmemäinen lisko, Charmander, jonka hännän päässä paloi liekki. Sitten oli tulihiiri-pokémon, Cyndaquil, pientä tipua muistuttava oranssin värinen, Torchic, tuliapina pokémon, Chimchar ja tulisika pokémon nimeltä Tepig.
Seuraavaksi oli vuorossa ruoho-tyyppi, joihin kuuluivat, siemenpokémon, sipulia selässään kantava Bulbasaur, tyttömäinen Chicorita, jonka päästä kasvoi lehti, puu-gekko pokémon, Treecko, jolla oli karmivat keltaiset silmät, kilpikonna pokémon Turtwig, joka oli aika söpö, ja sitten käärme-lehtipokémon, ylpeän näköinen Snivy.
Vesityypin pokémoneja olivat kilpikonna Pokémon Squirtle, pieni dinosaurusta muistuttava Totodile, söpö mutakala pokémon Mudkip, sininen pingviini pokémon, Piplup ja sitten.. tyhjä poképallo.
”Minnehän se nyt on kadonnut?” Professori ihmetteli. ”Oshawott tykkää katoilla, mutta luulin että se olisi pallossaan, oli ainakin hetki sitten..”
Jokin raapi jalkaani, jollain kovalla esineellä. Käännyin katsomaan mikä ihme se oli, ja arvatkaapa mitä?
Siinä seisoi Oshawott leikkisä pilke silmissä kiiluen haravoimassa valkoista polvisukkaani.
”Oshawott!”
”Ai, täälläkö sinä asut, Ozzy?”
”Wott!” Se ojensi lyhyitä valkoisia käsiään, ja huitoi muovisella hiekkalelulla minua kohti.
”Pidä se vain.” Minä naurahdin. ”Sillä minä taidan valita sinut.”
”Oshawott!” Ozzy hyppäsi ilmaan, tiedä nyt mistä syystä..
Mutta niin minun matkani sai alkunsa, vaikkei alku helppoa ollut.. uskokaa huviksenne!
Mutta siitä sitten myöhemmin..

Kommentit

Cinna

Turhaan tylsäksi haukuit, ei tämä mielestäni mikään tylsä ollut; Vaikkei tästä nyt toisaalta edes niin paljoa tapahtunutkaan. Mutta pidän kirjoitustyylistäsi, ja eritoten pidin tuosta, kun törmäsit Oshawottiin ns. etukäteen, etkä vain suoraan hakenut sitä labrasta. Jatkoa odotellessa~

Ozzylle siis tulee tästä 10 exp, sinä saat §15.