Aurora #13 > Kuunnellaan me taivasta

Tämä tarina on alun perin kirjoitettu lokamarraskuussa 2015.

Pidin tästä tuoksusta, ja nähtävästi Odilekin piti, sillä se oli sulkenut pienet silmänsä ja keskittyi nuuhkimaan lempeää apiloiden tuoksua. Ympärillämme oli vihreää silmän kantamattomiin, puut tuntuivat kehystävän kaikkea mihin katseeni käänsin ja maa puolestaan oli vihreiden apiloiden peitossa.
”Shuppeeet!” Pieni pää-pokémon, jolla oli otsassaan jonkinlainen sarvi, huudahti. Shuppet astui ulos poképallostaan, ilman mitään varoitusta.
”Lolita.” Minä huokaisin. ”Älä tee noin! Eksyt vielä.”
”Shuppeet!” Pikkuinen Lolita huhuili. Sitten se teki tempun, josta se eniten piti. Se oli katoamistemppu, en tiedä miten se sen teki, mutta sitä se oli tehnyt vielä hetki sitten, ilmestyttyään tyhjästä repustani. Se tykkäsi kadota varoittamatta. Minä huokaisin turhautuneena.
”Ei nyt taas.”
”Ehkä se haluaa leikkiä.” Lily edotti.
”Sehän eksyy.” Leo huomautti. ”Meidän pitäisi etsiä se.”
”Helppo se on sanoa.” Minä huokaisin.
”Älä sure Miwa, kyllä se siitä.” Leo lohdutti. ”Sinun täytyy vain asettaa sille rajat.”
”Miten?” Minä kysyin.
”Kouluttamalla sitä.” Lily selitti. ”Mutta se täytyy löytää ensin.” Se oli totta, miten koulutat jotakin, joka oli kadoksissa? Kertokaahan se.
Otin esiin muutaman poképallon esiin ja huokaisin. Kutsuin esiin Splinterin, joka voisi tähystää sarvipäistä kaveria ilmasta käsin, Rigel ja Trix saisivat etsiä karkulaista maasta käsin ja mitä tulee Ilseen ja Yoruun.. hei, hetkinen. Enhän minä niitä ollut palloista ulos kutsunut, Ilse se tuossa hyppeli onnessaan apilapedillä, ja Yoru verytteli siiven tynkiään. Nekin olivat tulleet palloistaan omine nokkineen.
”Purr!” Ilse purisi, se juoksi innoissaan luokseni, kuin mikäkin raketti ja upotti kyntensä mustiin legginseihini ja alkoi kiivetä jalkaani pitkin ylös.
”Auts! Ilse, lopeta!” Minä huusin sille, mutta eihän pentu mitään kuullut, se kiipesi haparoiden säärtäni pitkin ylös, kohti syliäni.
”Murkroow!” Yoru raakkui siipiään ylöspäin kohottaen.
”Auts! Ilse, ei!” Minä yritin ojentaa pientä purppurakattia, mutta pikkuinen oli tyytyväinen itseensä, päästessään haluamaansa paikkaan – Odilen vierelle, syliini. Se kehräsi tyytyväisenä.
”Murkroow!” Yoru raakkui. Se kohotteli lyhyitä siipiään minua kohti.
”Ai, että sinäkin?” Minä puhisin. Nostin purppuran värisen korpin toiselle hartialleni. ”Eihän se tietenkään ole reilua, että jättäisin teidät ulkopuolelle, kun etsimme Lolitaa.” Se oli varmaan niiden pointti, nekin halusivat olla osana seikkailua – jos se nyt seikkailu oli.

”Splinter tähystä sinä ylhäältä käsin.” Minä neuvoin tulilintua.
”Fletchinder!” Splinter nyökkäsi. Se levitti siipensä, mikä sai Ilsen villiintymään. Se heilutteli etutassujaan ja maukui.
”Purrloin purr!”
”Mikä sinua vaivaa?” Minä kysyin. Ilse loikkasi sylistäni siinä silmän räpäyksessä, Ilse yritti hypätä Splinterin selkään.
”Fletchinder?” Splinter älähti hämmästyneenä.
”Purrloin!” Ilse hihkui yrittäessään hyppiä linnun selkään.
”Ilse, rauhoitu.” Minä huokaisin ja nappasin sitä niskavilloista. ”Anna Splinterin tehdä hommansa.” Asetin sen takaisin Odilen viereen.
”Petilil.” Odile sanoi lempeästi ja kutitti sitten pikkuista päässään kasvavilla ruohoilla, mikä sai kissanpennun nauramaan. Tällä välin Splinter nousi siivilleen ja lähti tähystämään kadonnutta sarvipäätä.
”Rigel, etsitään me maasta käsin. Trix auttaa myös.” Minä sanoin Rigelille, joka nyökäytti päätään, Trix hihitteli omiaan, silloin kun se oli tyytyväinen johonkin, ja nyt se selvästi oli.  Lähdimme kävelemään pitkin kapeaa apilapolkua. Ympäriltämme kuului toisinaan epämääräistä rapinaa, jota Ilse jäi kuuntelemaan korvat höröllä.
”Pienet ötökkä pokémonit ne siellä vain vipeltävät.” Lily selitti sille.
”Purr!” Ilse vastasi innostuneena.
”Murkrow!” Yoru raakkui, ilmeisesti osoittaakseen että oli vielä tallessa.

”Zoru!” Trix murahti hetken kuluttua ja loikkasi polulta suoraan inhottavia piikkejä kuhisevaan pusikkoon.
”Rino!” Rigel murahti, ikään kuin Trixin teko olisi osoitettu sille herjana – olihan Rigelin takalisto piikkejä täynnä.
”Trix, älä poikkea polulta!” Minä huusin Zoruan perään, mutta eihän Trix huudoistani piitannut vaan jatkoi matkaansa pusikon halki.
”Äh.” Minä murahdin, sillä tiesin, ettei tässä muu auttanut, kuin lähteä hakemaan tuo jukuripää takaisin. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty, sillä pusikko oli tiheästi piikittynyt, sen seassa on myös ilkeästi ja salakavalasti esiin pistäviä juuria, jotka yrittivät aina tilaisuuden tullen kampata minut. Rigel kävelee urheasti vierelläni, tuskinpa piikkipersusta muutama uusi piikki haittaa sen enempää kuin ne vanhatkaan.
”Hui!” Huudahdin äkisti, sillä olin kompastua erääseen, erittäin salakavalaan juureen.
”Liil!” Odile huudahti säikähtäneenä. Sen vierustoveri vain kehräsi.
”Ei hätää, Odile.” Minä henkäisin, saatuani tasapainon takaisin.
”Murkroow.” Yoru raakkui.
”Kaikki hyvin.” Minä vakuutin niille. Ei tässä hätää, Miwahan oli vielä jaloillaan. Rigel päästeli suustaan outoja korahduksia, se kalskahtaa niin oudolta, että on pakko kääntyä katsomaan. Mitä vanhat silmäni näkivätkään, tuo Nidorinon lurjushan nauroi, hihitti äskeiselle kommellukselleni. Nyt kun sitä oikein miettii, tämä taisikin olla ensimmäinen kerta, kun Rigel on nauranut yhtään millekään. Yoru raakkuu epämääräisesti hartiallani, mutta se ei ainakaan naura.
”Hei, Miwa!” Leo huusi takanani. ”Meidän ei pitäisi poiketa polulta!”
”Saatamme vielä eksyä!” Lily komppasi veljeään.
”No siinä tapauksessa Trix on eksynyt jo!” Huusin takaisin. ”Eihän sitä tänne voi jättää.” Millainen kouluttaja olisin, jos jättäisin siltä kasvattajamummelilta saamani pokémonin tänne eksyksiin, kun me vain jatkaisimme matkaamme?
Sitten ilmaa halkoi kimeä kiljaisu, joka kuului jostain pusikon takaa. Juoksin ääntä kohti, mikä tahansa, tai kuka tahansa kiljuja olikin, oli hyvin mahdollista että Lolita oli kiljaisun takana. Mutta ehkäpä kiljuja kiljuikin jostain muusta syystä, mutta ainakin kiljujalta voisi kysyä, oliko hän kenties nähnyt ovelaa pientä Zoruaa yhtään missään.

”Mikä sinulla nyt taas on Sakura?” Kyllästynyt pojan ääni huokaisi. ”Taasko joku ötökkä jahtaa sääriäsi?”
”Ei kun tuo!” Kimakka ääni kiljui täyttä kurkkua.
”Shuppet!” Shuppet huudahti leikkisästi.
”No mutta, eihän täällä pitäisi kummitus-tyyppejä olla.” Pojan ääni ihmetteli. En voinut muuta kuin hymyillä, totta kai minä nyt nuo kaksi muistin.
”Muistatko, Rigel?” Minä virnistin.
”Nidorino!” Nidorino nyökkäsi. Miten Rigel voisikaan unohtaa, miten eräs nokkava kouluttajan alku oli erehtynyt luulemaan sitä vapaaksi riistaksi ja täten yrittänyt pyydystää Rigelin, joka tuolloin oli ollut Nidoran?
Kömmin hitaasti pusikosta sen verran kun saatoin, jotta näkisin nuo tutut naamat. Oli Michi, poika jolla oli ollut Hana-niminen Tangela, ja sitten Sakura, Oddisheineen.
”Hetkinen!” Sakuran kirkas ääni huudahti. ”Sittenhän se on harvinainen!”
”Niin kai.” Tytön serkku mutisi.
”Sitten minä nappaan sen!” Sakura julisti. Katsahdin Rigeliin silmiäni pyöritellen. Tässä sitä taas mentiin.
”Emmekö me jo kertaalleen käyneet tämän läpi?” Minä kysyin astuessani pois pusikosta.
”Shuppeeet!” Lolita kiljaisi, riemusta kai, se näytti liitelevän luokseni, mutta neiti päättikin sitten jatkaa matkaansa. Se liihotteli Rigelin tasolle, ja hiippaili Nidorinon taakse.
”Shuppeet!” Lolita kiljaisi aavemmaisella äänellä. Rigel käänsi tylsistyneenä päänsä sitä kohti ja katsoi sitä pitkään.
”Nidorino.” Varmaan Rigel sanoi että, et voi olla tosissasi. Sitten jokin musta karvapallo, iski hampaansa Shuppetin helmaan.
”Zoruu!”
”Hyvä, Trix!”

”No siitähän onkin aikaa.” Michi totesi. ”Kuvittelin aina, että saisimme sinut Mindaro Townissa kiinni.”
”Minä olin ehtinyt jo lähteä.” Sanoin kömpiessäni pois ryteiköstä, Rigel tietenkin perässäni, ja sitten Trix raahaten Shuppetia mukanaan.
”Vau, onko tuo Rigel?” Sakura kiljaisi, ihastuksissaan kaiketi. ”Onpa se kasvanut! Ja se on kehittynytkin!”
”Joo, se kävi äkkiä.” Minä sopersin. Fletchingerkin päättyi liittyä joukkoon, se lehahti äkkiarvaamatta Sakuran taakse, tyttö avasi suunsa kirkaistaakseen, mutta minä ehdin ensin.
”Se on vain Splinter.”
”Onpa siitä kasvanut iso.” Michi huomautti. ”Se on oikein vakuuttavan näköinen!”
”Fletchinder!” Splinter sanoi ja kumarsi hieman kömpelösti. Nolottikohan sitä hiukan?
”Miten teidän pokémoninne jaksavat?” Minä kysyin.
”Hei, Miwa!” Kuulin Leon huutavan takanani. ”Odota meitä!” Leo rämpi ryteikössä, Orion Growlithe etunenässä, ja toisessa käsikynkässä pikkusisko Lily.
”Grow!” Orion haukahti nähdessään vieraita.
”Ihan rauhassa, Orion.” Leo kiirehti sanomaan. Kaikki olivat hetken hiljaa, ja tuijottivat toisiaan.
”Nämä ovat Del Reyn sisarukset.” Minä esittelin sinihiuksiset sisarukset serkuksille.
”Päivää!” Leo sanoi kohteliaasti.
”Moi vaan!” Lily jatkoi veljensä hyvää esimerkkiä.
”Hei!” Sakura luikautti herttaisesti. ”Minä olen Sakura Honeydew Townista! Tässä on serkkuni Michi, Mindaro Townista!”
”Moi.” Michi tervehti. ”Vai että olet sinäkin Mindaro Townista?”
”Joo. On vaan pitänyt kiirettä, poliisi koulussa.” Leo takelteli.
”Leo on kihlattuaan paossa.” Lily möläytti.
”Lily!” Leo murahti. ”Onko nimi Haruka Shidou tuttu?”
Ilmeestä päätellen Michi tiesi oikein hyvin, mistä ja kenestä oli kysymys, hän astuikin askeleen lähemmäs ja taputti Leoa selkään.
”Saat kaiken sympatiani.”
”Kiitos.” Leo huokaisi. ”Se onkin tarpeen, uskotko että hän luuli Miwaa joksikin yhden yön jutuksi?”
”Joo, uskon minä.” Michi virnisti. ”Mitä minä Harukaa lapsuudesta muistan, niin hän on aina ollut vähän vainoharhainen.”
”Ai, vähän?” Leo naurahti.

”Oletteko matkalla Peacock Cityyn?” Lily kysyi.
”Se oli tarkoitus.” Sakura vastasi. ”Mutta sitten me poikkesimme polulta ja eksyimme.”
”Miksi ihmeessä te poikkesitte polulta?” Michi kysyi.
”No, tuota.” Michi sanoi varovasti. ”Oletteko kuulleet Rothista?”
”Mikä se on?” Minä kysyin.
”Organization Roth on jokin uusi rikollisryhmä.” Sakura tokaisi. ”Ne jahtaavat erityisesti Shinyja pokémoneja.”
”Joo, niistä saa kuulemma hyvät rahat.” Michi lisäsi. ”Meillä ei pitäisi olla hätää kun kaikki pokémonimme ovat tavallisia, mutta ne tyypit tykkäävät tapella ihan muuten vaan.”
”Ja ne väijyvät polkuja.” Sakura lisäsi. ”Vaikka Nobara on kehittynyt, ei sekään kaikkea kestä.”
”Miwa, sinun on syytä pitää varasi.” Michi lisäsi.
”Kuinka niin?” Minä kysyin.
”Sinulla on kolme Shinya.” Michi huomautti. ”Ne ovat haluttua kauppa tavaraa.”
”Haluaisiko joku ensin kertoa, mikä on shiny?” Minä kysyin varsin kyynisesti.
”Shiny on sellainen kuin Yoru, eri värityksen omaava pokémon.” Leo selitti. ”Niitä on vaikea kohdata luonnossa, ei siis mikään ihme, että monet kouluttajat tekisivät mitä vain saadakseen edes yhden shinyn, vaikka sitten joutuisivatkin käyttämään rikollisia keinoja saadakseen sellaisen.”
”Erityisesti meidän koordinaattorien piireissä Shinyt ovat suosiossa.” Sakura sanoi. ”Ja sinulla on niitä kolme.”
”Kolme?” Minä toistin. Eihän minulla ollut kuin Yoru, toki Odilekin näytti jotenkin erikoisvärittyneeltä, mutta muut olivat normaalin värisiä – sikäli kun minä asiasta tiesin.
”Murkrow!” Yoru raakkui. Sitten huomasin jonkin pienen ja valkoisen liikkuvan olkapäätäni pitkin. Se luikersi niskaani pitkin kohti vapaata hartiaani. Sinne päästyään otus kurkisti hartiani yli.
”Scatter?” Se oli pieni, isopäinen valkea toukka, jolla oli kellertävät silmät.
”No hei siellä.” Minä tervehdin sitä. En tiedä kauanko kaveri oli majaillut niskassani, mutta se ainakin selitti miksi Yoru oli raakkunut taukoamatta. Se varmaan jutteli toukalle koko ajan.
”Tulitko mukaan ryteiköstä?” Minä kysyin. ”Sori, ei ollut tarkoitus pölliä sinua matkaan.” Mutta toukkaa se vähät liikutti, se haukotteli ja kiertyi pienelle kerälle hartialleni, näin ollen se alkoi vetää sikeitä.
”Okei?”

Näin ollen päätin antaa kaverin vain nukkua, ainakaan se ei yrittänyt pistää tai purra minua kuten eräät täällä. Tuijotin haluamanikin Rigeliä, mitä jässikkä ei kuitenkaan huomannut.
”Se on Scatterbug!” Lily sanoi ihailevaan sävyyn. ”Kylläpä shiny Scatterbug on hienon näköinen.”
”Minkä tyyppinen pokémon se on?” Minä kysyin, typeränä kuten aina.
”Se on hyönteistyyppiä.” Leo valisti. ”Se ei ole järin toimiva ratkaisu tuli tai lento-tyypin pokémoneja vastaan, myös myrkky ja kivi-tyypin pokémonit pärjäävät niille hyvin.”
”Ja tässä metsässä on siis ihmisiä, jotka jahtaavat tällaisia pokémoneja.” Minä varmistin.
”Joo. Siksi pää polkuja kannattaa välttää.” Sakura huokaisi. ”Sen takia me olemme olleet täällä jo viikon.”
”Pokémonit ovat ihan loppu, eikä meillä ole varaa käydä enää yhtään ottelua.” Michi totesi. Serkukset istuivat apilamättäälle, ja täytyy kyllä myöntää, että he näyttivät uupuneilta. Sakuran vaaleankeltainen hame ja vaaleanpunainen toppi olivat vaihtuneet beigen väriseen takkiin ja farkkuihin, ja ballerinat olivat vaihtuneet kunnon vaelluskenkiin. Michi taas pysyi samana kuin ennenkin, järkevästi vaatetettuna. Istuin serkusten viereen ja päästin hetkeksi konkkaronkan sylistäni. Ilse lähti heti tekemään tuttavuutta Sakuran kanssa, kiiveten tytön syliin ja maukuen. Pelkäsin, että Sakura aloittaisi huudon, kuten silloin aiemmin nähtyään Wurmplen. Mutta Sakura istui siinä täysin rauhallisesti ja silitteli kissanpennun purppuraista turkkia. Trix tuli luokseni, raahaten Lolitaa sen helmasta, kun Trix oli päässyt luokseni, se laski karkulaisen irti, Lolita tietenkin karkasi heti uudestaan, mutta en ehtinyt suutanikaan kunnolla avata, kun se jo ilmestyi uudelleen näkyville – pikku neiti Shuppet nimittäin asettui mukavasti pääni päälle lepämään.
”Shuppeeet.” Se haukotteli, ja hetken päästä alkoi siltä suunnalta kuulua tuhinaa. Naurahdin hiljaa, olihan kyseessä vasta hetki sitten kuoriutunut pikkuinen.

”Kuule Miwa, olen pahoillani siitä miten käyttäydyin sinua kohtaan kun tapasimme viimeksi.” Sakura sanoi. ”Sain huomata, ettei minun kannata olla niin valikoiva ystävien – tai pokémonien suhteen.”
”Eipä tuo mitään.” Minä vastasin hiljaa. ”En itsekään ollut järin ystävällinen.”
”Se Wurmple sieltä routelta lähti seuraamaan minua.” Sakura kertoi. ”Se kai tykkäsi minusta, vaikka olinkin turhan kova ääninen.”
”Pokémonit osaavat yllättää.” Michi totesi. ”Niitä sinulla onkin jo pieni armeija, vai mitä, Miwa?”
”Niin taitaa olla.” Minä naurahdin. ”Tuo musta karvapallo on nimeltään Trix.”
”Zorua.” Trix mutisi ärtyneenä, sitä ei kaiketi saanut sanoa karvapalloksi.
”Saitko sen Mindaro Townista?” Michi kysyi.
”Joo, sain.” Minä myönsin.
”Ja Yorun sinä sait minulta.” Sanoi Leo, joka oli tullut istumaan kanssamme. ”Ruka ei vaan osannut käsitellä pientä pokémonia.”
”Murkrow!” Pieni korppi hihkui ja painoi höyhenisen poskensa vasten omaani.
”Ja se näyttääkin tykkäävän Miwasta.” Lisäsi Lily, joka oli tähän asti ollut hiljaa.
”Liil! Liil!” Odile hihkui, se oli yhä sylissäni, se ei kai uskaltanut lähteä mihinkään, koska pelkäsi että joku roisto sieppaa sen.
”Odile löytyi Tangerine Cityn liepeiltä.” Minä muistelin.
”Mistä sinä tämän ongit?” Sakura kysyi, Ilsen napatessa häntä sormen päästä. ”Auts!”
”Ilse kuoriutui vasta.” Minä huomautin. ”Sama pätee Lolitaan.”
”Kuoriudutitko sinä ne?” Michi kysyi.
”Joo. En oikein tiedä, mistä Ilsen muna ilmestyi, löysin sen vain repustani.” Mutta jätin kertomatta minkä jälkeen ja miksi minä sitä munaa oikeastaan luulin. ”Lolitan munan sain Tangerine Cityn pokémon centeristä.”

Ennen pitkää päätimme yhteistuumin, ettei tästä istuskelusta tullut yhtään mitään, jos siis halusimme päästä ulos tästä metsästä. Minua eivät mitkään roistot jaksaneet edes pelottaa, kukaan ei takuulla yrittäisikään pölliä yhtäkään pokémoniani, jos tyyppi tietäisi mikä on hyväksi hänelle itselleen! Odile pysytteli kuitenkin tiiviisti sylissäni, myös Yoru oli laskeutunut hartialtani syliini Lilyn tutustuessa paremmin Ilseen. Lolita veti yhä sikeitä pääni päällä, samaten uusi tulokas. Lyön vaikka pääni pantiksi että se oli pakoillut noita tyyppejä ties kuinka kauan, uupumiseen asti. Antoi tuon nyt nukkua.
”Liil!” Odile vinkui surkeasti.
”Älä pelkää, Odile.” Minä rauhoittelin pientä ruohoa. ”Lähetin Splinterin tähystämään niitä tyyppejä.”
”Mahtoiko se olla fiksua?” Michi kysyi. ”Fletchinder ei kuulu tämän metsän lajeihin, jos joku huomaa sen..”
”No liikeneekö herralta sitten parempia ideoita?” Minä luikautin. ”Teistä lienee ehkä kiva eksyä metsään, mutta minä tahdon päästä täältä mahdollisimman pian pois.”
”Niin, Peacock Cityssä on koordinaattori kilpailut, joihin minä aion osallistua.” Sakura ilmoitti. ”En pärjännyt kovin hyvin viime kisoissa.”
”Mutta pääsit jatkoon.” Michi huomautti hilpeästi.
”Mutta pisteeni olivat surkeat!” Sakura huokaisi. ”Vaivaiset kymmenen pistettä!”
”Kyllä sinä siitä toivut.” Michi toppuutteli.
”Oletko sinä koordinaattori?” Lily uteli. ”Minäkin tahdon koordinaattoriksi, mutta pokémonieni liikkeet ovat vielä heikonlaisia, joten minä tulen vain katsomaan kisoja.”
”Millaisia pokémoneja sinulla on?” Sakura tiedusteli.
”Nyt hän paasaa laumastaan koko yön.” Leo huokaisi.
”Mitenkäs sinä, Miwa?” Michi kyseli. ”Oletko jo saanut haalittua salimerkin?”
”En olisi täällä, jos en olisi.” Minä virnistin. Kaivoin taskustani Lilyn antaman merkkikotelon ja avasin sen. Sieltä paljastui pieni, mutta kiiltävä vihreä apilan muotoinen merkki.

”Scatter?” Pieni valkoinen toukka oli herännyt, ja se tiiraili nyt kiinnostuneesti merkkiä.
”Hei, siellä. Nukuitko hyvin?” Minä kysyin vieraalta.
”Scatter.” Se vastasi.
”Petilil!” Odile tervehti tulokasta. Se ilmeisesti teki asiansa niin hyvin, että toukka päätti mennä istumaan Odilen ja Yorun väliin. Sen jälkeen nämä kaksi alkoivat haastella hiljaa keskenään.
”Entäs sinä, Michi?” Minä kysyin. ”Joko sinulla on merkki?”
”En minä niistä perusta.” Michi sanoi. ”Haluan vain kasvattaa ruoho-tyyppejä.”
”Onko niitä kertynyt?” Minä kysyin.
”Muutama.” Michi myönsi. ”Näytän niitä myöhemmin.”
Sitten me kävelimme. Ja vaihteen vuoksi kävelimme vähän lisää. Illan tuloa ei juuri huomannut, sillä metsä oli kovin varjoisa, ja puut kasvoivat niin tiheään, että taivasta tuskin näki. Katselin taivaalle vähän väliä, sillä Splinteriä ei näkynyt missään, aloin jo olla huolissani siitä. Mitä jos se oli karannut omille teilleen? Mitä jos joku roisto oli ampunut sen alas? Rigel taisi arvata, mitä mielessäni liikkui, joten se pökkäisi päällään hellästi jalkaani. Taputin mokoman päätä ja sanoin sille:
”Pidä korvat auki, Rigel.”
”Nidoo!” Se vastasi.
”Zorua!” Trix komppasi sitä ja halusi esiintyä kykyineen loikkaamalla Rigelin perän yli, missä se muuten onnistuikin. Yoru läpytti siiven tynkiään yhteen, osoittaen ihailuaan Trixin temppua kohtaan. Trix oli huomiostaan mielissään, sen silmät ihan hehkuivat. Rigel taas mulkaisi Zoruaa häijysti, Odile katsahti uutta vierustoveriaan, ja puhkesi puhumaan – mitä se ei kyllä usein tehnyt. Myös toukka osoitti kiinnostusta ruohon juttuja kohtaan, välillä jotain sanoen ja välillä päätään nyökyttäen.
”Shup?” Lolita heräili ja totesi.
”Purr!” Ilse naukui, jutellen Lolitalle.
”No sinua ei ainakaan väsytä.” Minä huokaisin, samoihin aikoihin kun sekä Lily että Sakura haukottelivat.
”Minun on nälkä.” Lily totesi.
”Minullakin!” Sakura komppasi. ”Mutta meillä ei ole yhtään ruokaa. Söimme kaiken jo ajat sitten.”
”Meillä on ruokaa mukanamme.” Leo sanoi.
”Ja paljon!” Lily naurahti. ”Äiti pakkasi.”
”Zoruu!” Trix ulvaisi valittavalla äänellä, mikä aiheutti ketju reaktion muissa pokémoneissani.
”Purrloin!” Ilse valitti.
”Shuppet!” Lolita valitti.
”Täälläkin taidetaan olla nälkäisiä.” Minä totesin.
”Hyvä. Etsitään joku suojainen paikka, jonne voidaan leiriytyä.” Leo totesi.

Tämä metsä oli kuin sokkelo. Se joka väittää muuta, on pahasti erehtynyt, kaikki nämä pienet sivupolut olivat ihan solmussa. Ilma oli suhteellisen lämmin.
”Se johtuu siitä, että olemme suhteellisen lähellä Peacock Cityä.” Sakura valisti. ”Siellä on lämmin.”
”Ja valkoista hiekkaa silmän kantamattomiin!” Michi lisäsi.
”Eikö siellä ole lunta?” Minä ihmettelin.
”Ei. Se lieneekin syy, siihen miksi Peacock City on suosittu lomakaupunki.” Michi naurahti.
”Juhlia pidetään rannalla melkein joka ilta.” Sakura sanoi unelmoivasti.
”Paistaako siellä aurinko useinkin?” Minä kyselin, etsiskellessämme sopivaa leiriytymispaikkaa.
”Joo, paistaa!” Lily hihkui. ”Kävimme siellä lomalla isän kanssa vuosi sitten!”
”Vau.” Totesin. Kun on kasvanut Aurora Townissa, lämmin sää on todella, todella harvinaista, lunta on suurimman osan vuodesta, ja kun kaupungin asukas määrä on 21, tuo suurkaupunki kuulosti mielessäni paratiisilta.   
”Salipäällikkö käyttää kuulemma vesityyppejä.” Leo huomautti.
”Vesityyppejä?” Minä toistin.
”Voisit käyttää Petililiä.” Michi ehdotti. Odile värähti sylissäni.
”En voisi. Odile ei tykkää otteluista.” Minä sanoin.
”Osaako kukaan pokémoneistasi sähkötyypin iskuja?” Leo kysyi.
”En minä vaan tiedä.” Kohautin hartioitani.
”Katsotaan.” Lily sanoi aurinkoisesti, väsymyksestään huolimatta ja kaivoi esiin punaisen pokédexinsä. ”Trix osaa Thunder Fangin ja Parabolic Chargen.”
”Sinuna minä en käyttäisi Splinteriä.” Leo neuvoi. ”Tulityypin pääheikkous on vesi.” Enpä olisi arvannut..
Kun tuli puhe Splinteristä, aloin tähyillä taivaalle. Missä se oikein oli? Ehkä se oli eksynyt. Ehkä se ei löytänyt meitä, koska tässä pirun metsässä kasvoi puita niin tiuhaan, ettei se ehkä nähnyt meitä taivaalta. Lopulta tulimme pienelle puiden ympäröimälle aukealle. Paikka oli itsessään aika hauskan näköinen, sillä aukea oli lähes ympyrän muotoinen, puut kehystivät ympyrämäisesti aukeaa.
”Hienon näköinen paikka.” Michi totesi.
”Leo, minulla on nälkä.” Lily valitti.
”Kyllä, kyllä.” Leo huokaisi. ”Mutta et sitten ala laiskottelemaan. Jos ruokaa haluat, saat luvan auttaa.”
”Joo, joo.” Lily vastasi.

Täytyy myöntää, että rouva Del Rey oli kyllä pakannut sisaruksille oikeat selviytymisvälineet. Heillä oli teltta mukanaan, jonka Leo sai isompana kantaa repussaan. Lisäksi oli vielä kokkausvälineet, nekin isoveli-parka sai osakseen. Minut määrättiin Lilyn kaveriksi, polttopuita etsimään. Mutta onneksemme, seurassamme oli joku, joka asui tässä metsässä. Valkoinen toukka aloitti uransa polttopuiden metsästäjänä, iskien hampaansa shortseihini.
”Mikäs sinua risoo?” Minä kysyin.
”Scatter!” Toukka murahti ja päästi shortsini puntista irti. Se lähti matelemaan puiden välistä.
”Petilil!” Odile kiljahti ja yritti jotenkin puskea rintaani.
”Ehkä meidän pitää seurata sitä.” Lily keksi. Pyöräytin silmiäni, mikäpä siinä. Pieni valkoinen toukka luikerteli puiden välistä sillä vauhdilla, että me ehdimme seurata sitä, se johdatti meidät sellaisten puiden luo, jotka olivat pudottaneet kuivuuttaan – tai vanhuuttaan, oksiaan.
”Vau, hyvää työtä, kamu!” Kehuin sitä.
”Scatter!” Toukka sanoi tyytyväisyyttä huokuen. Saimme kaksi sylillistä polttopuita mukaamme, eivätpähän voisi sanoa että me laiskottelimme.
”No siinä on paljon puita.” Leo mutisi palatessamme.
”Eikö se ole hyvä?” Lily kysyi.
”Tietty. Päästään laittamaan ruokaa.” Leo sanoi. Sanan ruoka kuullessaan eräs tietty purppuran värinen kissa kiisi luokseni ja alkoi maukua.
”Tuota..” Miten sanot pikkuiselle, ettet ostanut kaupasta ruokaa sille tai muille. Myös Trix katseli minua ankarasti, varmaan se luuli, että tarkoituksenani oli näännyttää pokémonini nälkään. Mutta sitten kaikkien huomio siirtyi pusikkoon. Siksi että joku tai jokin putosi sinne kamalaa ääntä pitäen, Ilse säikähti sitä niin, että piiloutui Trixin taakse, että vain Ilsen purppurainen häntä jäi näkyviin.
”Mikä se oli?” Michi kysyi. No sitä meidän ei tarvinnut kauan odottaa, sillä ryteiköstä raahautui hyvin nuutuneen ja kärsineen näköinen Fletchinder.
”Splinter!”
”Herran jumala, mikä sitä vaivaa?” Sakura kysyi, eikä kysymys ollut täysin tarpeeton, sillä sen lisäksi että Fletchinder-parka oli mustelmilla, se piti vasenta siipeään jotenkin kummasti, jäykästi.
”Mikä sen siipeä vaivaa?” Lily kysyi. Riensin paran luokse ja polvistuin sen eteen.
”Fleetch..” Splinter sirkutti heikosti, ja sitten sen jalat alta.
”Minusta näyttää siltä, että sen siipi on mennyt sijoiltaan.” Leo totesi, hän oli hiippaillut selkäni taakse.
”Mitä sille on voinut tapahtua?” Ihmettelin ääneen.
”Varmaan ne Rothin tyypit.” Michi sanoi. ”Ne tykkäävät antaa pokémoniensa hakata muita lajeja, joiden ulkonäkö ei miellytä.”
Kiukku kuohahti sisälläni, kukaan, ei kukaan tee tällaista yhdellekään minun pokémoneistani! Nousin äkisti ylös ja katsoin tiukasti jo pimenneeseen metsään.
”Miwa, mitä sinä aiot?” Leo kysyi.
”Menen vetämään niitä turpiin!” Minä huusin kiukuissani.
”Et ikinä löydä niitä, on jo pimeää!” Michi varoitteli. Mutta sillä ei ollut väliä, ne saisivat maksaa!
”Nidoo!” Rigel huudahti ja harppoi luokseni. Nälkäinen Nidorino oli vartioinut tyhjää kattilaa, varmaan sen täyttymistä odottaen.
”Rauhoitu nyt, nainen!” Leo huusi. ”Et sinä voi tuossa mielentilassa saisi aikaan muuta kuin vahinkoa itsellesi.”
”Lyödäänkö vetoa?!” Minä sähähdin.
”Lopettakaa tuo!” Michi huudahti. ”Miwa ei mene mihinkään. On niin pimeää, sinä ja Rigel vain eksyisitte tuonne, sitä paitsi, Rigelillä on nälkä, ei se kauaa jaksa rämpiä tuolla.”
”Nidorino!” Rigel protestoi.
”Sinun täytyy nyt keskittyä Splinterin hoivaamiseen.” Sakura huomautti. Miten vain. Ihan sama.
Istuuduin uudelleen, ja nostin Splinterin syliini. Fletchinder päästeli suustaan tuskallisia ääniä, siihen varmaan sattui. Mutta minä en osannut sitä auttaa. Leo oli keskittynyt ruuan laittoon, Michi ja Sakura olivat pystyttäneet kaksi telttaa, sillä välin kun minä ja Lily keräsimme polttopuita, nyt Michi istahti viereeni, ja katseli Splinteriä. Yorukin oli paikalla, ja se nyyhki, olihan sen sankari henkihieverissä. Splinter kohotti päätään ja painoi kapean nokkansa vasten korppi-vauvan poskea.
”Voi, Splinter.” Minä huokaisin. ”Sinulla on varmaan tuskia. Anteeksi, en taida osata auttaa.” Splinter kuitenkin ymmärsi. Tai ainakin oletan että se ymmärsi. Se nimittäin nokkaisi minua hellästi poskesta.
”Huomenna viedään sinut pokémon centeriin.” Minä lupasin, enkä rikkoisi lupaustani vaikka mitä kävisi.
”Voisimme laittaa sille kantositeen. Se saattaa auttaa.” Michi ehdotti. ”Jaksaakohan Splinter seistä hetken.”
”Jaksatko Splinter?” Minä kysyin. Splinterin jalat tärisivät sen noustessa, mutta kyllä se pystyssä pysyi. Sitkeä tulilintu.

Ruokana oli lämmintä, mausteista tomaattikeittoa ja papuja. Pokémonit hörppivät ruokaa innokkaasti, myös Rigel. Splinter ei jaksanut nousta ylös syödäkseen, joten minä syötin sitä. Fletchinder hörppi keittoa hitaasti.
”Eihän se ole liian tulista?” Minä kysyin.
”Fletch.” Splinter vastasi päätään pudistaen. Toisaalta olihan Splinter tuli-tyypin pokémon, eihän se palaisi helposti. Silittelin Fletchinderin pehmoista höyhenpeitettä samalla kun syötin sitä, ehkä se lohduttaisi lintua – edes vähän.
Ennen pitkää Splinter nukahti kun oli syönnyt keittonsa. Muut vetäytyivät telttoihin, paitsi minä – niin ja Rigel. Rigel tuijotti korkealla taivaalla kumottavaa kuuta.
”Rigel, sanoivat nuo, mitä sanoivat.” Minä mutisin. ”Me etsimme ne kusiaiset huomenna, ja pistämme ne katumaan syntymäänsä!”
”Nidorino!” Nidorino murahti, päätään nyökytellen.
”Kas, Rigel.” Minä virnistin. ”En tiennyt, että välität Splinteristä.” Minä kiusasin Nidorinoa tahallani, ja se myös tiesi sen. Se vain pudisti päätään. Ehkä Rigel kaipasi kunnon tappelua tai halusi puolustaa ryhmänsä kunniaa, mistä sitä tietää.
Otin esiin Splinterin poképallon.
”Sinun on parasta nukkua tämä yö pallossa, ettet vilustu.” Minä totesin, ja kutsuin Fletchinderin takaisin poképalloon. Kaipa sen kohtalo oli omaa syytäni, ei olisi pitänyt käskeä sitä tähystämään. En voinut arvatakaan, että joku voisi hyökätä sen kimppuun ja satuttaa Splinteriä noin pahasti.

”Liil?”
”Scatter?”
”Ai, tekö siinä, kaverit.” Minä huokaisin. Kaksi pikku mönkiäistä oli mönkinyt ulos teltasta. Odile katseli minua huolestuneesti.
”Splinter nukkuu nyt palossa, ettei se vilustu.” Minä selitin ja taputin Petililin päätä. ”Älä sinä minusta huoli, Odile.”
”Scatteeer!” Toukka hihkui. Se katsoi silmät hehkuen kuuta, jonka yllä lenteli jokin, se ei ainakaan ollut lintu, se oli liian siro ollakseen lintu. Ehkä se oli perhonen.
”Scatteeer!” Toukka hihkui ja pomppi paikallaan, en tiedä miten se sen teki, mutta se oli ilmeisesti kovin innoissaan. Ehkä se piti lentämisestä, kuten Ilse, jota ei ollut tarkoitettu lentämään.
”Taidat sinäkin unelmoida lentämisestä?” Minä totesin.
”Scatter!” Sitä seurasi innokas hyökkäys.
”Liil! Liil!” Odile hihkui. Se helli toukkaa, painaen valkean poskensa toukan kasvoja vasten.
”Vai, että näin ovat asiat, Odile.” Minä virnistin. ”Neiti haluaa sinun jäävän, lumikki.”
”Scatter!” Toukka hihkaisi.
”Sitä sinäkin taidat toivoa.” Minä naurahdin. ”Hartiani taisi olla mukava lepo paikka.”
”Mutta, nimi sinulle on keksittävä, jokaisella on nimi, eikä lumikki sovi sinulle.” Minä mutisin. ”Sinä kun taidat olla poika..” Toukka tuijotti taas innoissaan taivaalle. Kuunnellaan me taivasta, se vaikkei vastaakaan..
”Sora.” On taivasta merkitsevä sana, nimi, miten sen nyt ottaa. ”Haluatko olla Sora? Se tarkoittaa taivasta.”
”Scatter!” Toukka nimeltä Sora pomppi iloissaan paikoillaan. Nyt sillä oli nimi ja se oli siihen tyytyväinen ja se.. oli jopa siinä määrin iloinen, että se aloitti oman valo-shown.
Valkoinen kirkas valo peitti lumivalkean toukan kauttaaltaan hetkeksi, ja kun valo show oli ohi, siinä ei enää ollutkaan mitään toukkaa, se oli kaiketi jonkinlainen harmaa kotilo, joka oli melkein kokonaan tumman karvan peitossa.
”Spewpa.” Se äännähti.
”Enpä olisi uskonut, että joku ilahtuisi nimestä niin paljon että kehitys pamahtaisi päälle.” Minä huokaisin. ”No niin, mennään nukkumaan, Rigel, Odile, Sora.”

Kommentit:

Chidori

13 >

Tästä tarinasta ei väkeä puuttunut. :’D On arvostettavaa, kuinka hyvin jokainen pokémonisi pääsee olemaan mukana tarinassa! Miwan tiimi on selvästi tiimi, jossa pokémonit kommunikoivat myös toistensa kanssa (joskus nimittäin tapaa tarinoita, missä pokémon vuorovaikuttaa vain omistajansa kanssa). Tulevaisuudessa voisi kuitenkin harkita tarinoiden tasapainottamista hahmojen suhteen – tässä luvussa nimittäin esiintyi pokémonien lisäksi lukuisia ihmisiä, ja välillä meni väkisinkin hahmoissa sekaisin (lähinnä ihmisissä, tosin). Onneksi harrastat sivuhahmojen kirjaamista ylös, tämä helpottaa hahmojen muistamisessa rutkasti!
Arvostelun osalta kymmenpäisen katraan tasojen arviointi tuottaa joskus hieman hankaluuksia, sillä jokainen pokémon ei välttämättä ehdi olla tarpeeksi esillä saadakseen tasoa. ”Vajaa” taso täytyy sitten muistaa seuraavan luvun arvioinissa. Tasosysteemi on tältä osin heikko expaan verrattuna.

Hienoisesta sekavuudesta huolimatta tämä oli kuitenkin mukava tarina. :> Soran haaveet lentämisestä toivat nostalgisesti mieleen animen ensimmäisen kauden jakson, jossa Caterpie keskustelee Pikachun kanssa muistaakseni aivan samasta aiheesta. :’D Yoru oli myös jotenkin hirmu lutuinen tässä luvussa, aaw. ❤

Rigel +1op, Splinter +3op, Trix +1op, Yoru +2op, Odile +1lvl +5op, Ilse +2lvl +1op, Lolita +2lvl +1op, Sora +1lvl +2op. Rahaa 75p:tä.