Tämä tarina kirjoitettiin alun perin Joulukuussa 2012.
”Bun!” Pikkuinen äännähti innostuneena. Se ojensi ruskeaa eturaajaansa kohti kasvojani. ”Buneary?”
”Voi että..” Minä sopersin. ”Oletpa sinä söpö.”
”Buneary.” Pikkuinen nosti toisen eturaajansa päänsä taakse nolostuneena.
”Ozzy, Kitty ja Belle.” Minä huikkasin. ”Sanokaa uudelle kaverillenne moi.”
Laskin pikku jänön aylistäni lattialle, mutta ei pikku-Buneary pystyssä pysynyt. Se pyllähti heti nurin ja tuijotti lattiaa hämmentyneenä.
”Osha!” Ozzy astui eteenpäin ja ojensi ritarillisesti pikkuiselle käden tynkänsä, auttaakseen sen ylös. Pikkuinen tarttui hämillään Ozzyn käden tynkään ja katsoi pokémonia arvioiden.
”Nyaa!” Kitty äännähti tervehdykseksi ja heilutti häntäänsä leikkisästi.
”Kitty taisit löytää itsellesi leikkitoverin.” Minä naurahdin.
Vain Belle oli hiljaa.
”Älä ole noin vaatimaton, Belle!” Minä tuhahdin. ”Kuules pikkuinen, tämä pokémon pelasti juuri sinut joutumasta rikollisten kynsiin.”
”Buneary?” Pikkuinen katsahti Belleä, ensin kysyvästi ja sitten, sen tummiin nappisilmiin ilmestyi kiiltoa, se katsoi Belleä ihailevasti.
Voin vaikka vannoa, että näin Bellen valkoisen kuoren punehtuvan hiukan, Sitten se suuntasi katseensa pois muista pokémoneista.
”Onpa siinä suloinen Buneary.” Vanhan miehen ääni myhäili selkäni takana. Säpsähdin ja katsahdin taakseni. Oikea faniclubin puheen johtaja oli päässyt jaloilleen, hänen takanaan seisoi niin Trev kuin Qwillkin.
”Miten voitte?” Minä kysyin.*
”Kiitos sinun, neitiseni – paljon paremmin.” Mies myhäili. ”Terra UEnterprisen kutaleet.. Tuokin poika vaikutti niin mukavalta.”
”Ulkokuori pettää.” Minä murahdin.
”Totta, tyttöseni.” Puheenjohtaja jatkoi. ”Sinä puolestasi näytät konnalta-”
”Kiitos.”
”Oshawott!” Ozzy huudahti väliin vihaisesti, myös Kitty alkoi naukua närkästyneesti.
”Mutta pokémonejasi katsomalla huomaa että ulkokuori tosiaan pettää.” Mies lopetti lauseensa. ”Olen kiitollinen avustasi, neiti Leroux.”
”Öh.. eipä kestä.” Minä tunsin kasvojeni punehtuvan, olipa noloa. Kukaan ei perhettäni lukuunottamatta, ollut lausunut minulle kiitoksen sanaa.
”Osha! Wott!” Ozzy nauroi, sillä oli hauskaa, se osoitti ensin minua ja sitten Belleä. Kaipa sekin huomasi tiettyä samankaltaisuutta minun ja Bellen välillä.
Pikku-Buneary osoittautui varsin uteliaaksi kaveriksi, heti kun silmäni vältti, se pomppi ympäri huoneistoa, tunkeutuen jokaiseen pieneen koloon, minne sai suinkin päänsä mahtumaan. Lopulta pikkuinen kuitenkin haistoi ilmassa jotain mielyttävää, ja pomppi vanhan, keskellä huonetta nököttävän puupöydän luo. Vaikka Buneary kuinka yritti ja yritti, se ei yltänyt hyppäämään pöydälle. Niinpä minä otin pikkuisen syliini ja nostin sitä pöytää kohti. pöydällä oli soma vanha, antiikki maljakko, jossa oli esikkoja.
”Bun, Bun!” Buneary äänteli innostuneena.
”Niitä kutsutaan esikoiksi.” Minä naurahdin. ”Taidat pitää niistä, vai?”
Se nyökkäsi innokkaasti.
”Sittenhän..” Pohdin hetken nimi-ideaani. ”Esikkoja kutsutaan myös nimellä ’primrose’.”
”Buneary!” Pikkuinen katsoi minua silmät sädehtien.
”Me taidammekin kutsua sinua Primroseksi, pikkuinen.” Minä totesin.
”Buneary!” Pikkuinen heilutti ihastuneena käsiään.
”Primrose siis.” Minä hymyilin. ”Se sopii hyvin nimeksesi.”
Isoveljeni huikkasi minua käymään hänen luonaan. Qwill jutteli parhaillaan Trevin ja oikean faniclubin puheenjohtajan kanssa.
Heti minut nähdessään puheenjohtaja puhkesi puhumaan:
”Siinähän sinä olet, tyttöseni! En tainut vielä kunnolla kiittää sinua teostasi.”
”Ei tarvitse..” Minä mutisin.
”Anna minun nyt edes palkita sinut.” Mies vaati, hän tunki käteeni kaksi siniseen paperiin käärittyä karkkia. ”Rare Candyt antavat pokémoneille yhden tason lisää.”
Minä nyökkäsin. ”Minä tiedän.”
”George, tuo tänne pokémunat!” Mies käskytti juuri sisään tullutta pyöreää puku herraa, jolla oli kaljuuntunut pääkoppa.
”Ne Rivier Cavesta löytyneetkö?” Pulska George älähti.
”Juuri ne.” Puheenjohtaja myhäili. ”Löysin niille hyvän kodin.”
En käsittänyt mistä ihmeestä tuo ukko puhui, mutta kaipa minun oli odotettava, saadakseni selville, mitä oli tapahtumassa.
George-ukko kiirehti jonnekin, kadoten näköpiiristäni hetkeksi. Pian han kuitenkin palasi sylissään kaksi soikeaa pokémon munaa. Toinen niistä oli kiiltävä ja harmaa kun taas toinen kellertävän ruskea, pyrstöllinen ja harmaa pilkullinen.
”Haluan että otat nämä.” Puheenjohtaja myhäili.
”E-Enhän minä voi.” Minä kiistin.
”Ota ne nyt vaan Harley.” Isoveljeni kannusti.
”Nuo munat löydettiin kaupungin perältä alkavasta luolasta, jossa Terra Enterprise riehui vähän aikaa sitten.” Puheenjohtaja selitti. ”Nuo munat jäivät jäljelle, kaipa se järjestö varasti luolassa asuvien pokémonien munia.”
”Se selittäisi äskeisen.”Minä mutisin.
Lopulta kävi niin, ettei herra puheenjohtaja suvainnut kieltävää vastausta, minun oli otettava munukat vastaan.
”No, Harley. Mitä aiot nyt?” Qwill kysyi. ”Aiotko haastaa salipäällikkö Kinokon?”
”En vielä.” Pudistin päätäni. ”Minusta me tarvitsemme treeniä, nyt kun Primkin kuoriutui.”
”Aiot siis jatkaa matkaasi.” Trev kysyi, hän oli yhä seurassamme.
”Ajattelin harjoitella Rivier Cavellä.” Minä kerroin. ”Tarkoitukseni on sitten palata tänne ja haastaa sali.”
”Sitten me odotamme sinua täällä.” Qwill päätti.
”Eikö sinulla ollut kavereita odottamassa?” Minä kysyin pisteliäästi.
”Eivät ole vielä täällä.” Qwill sanoi ja kohautti hartioitaan.
”Vai niin.” Minä mutisin. ”No, minä taidan lähteä luolalle päin. Kuka tietää, jos vaikka pyydystäisin uuden pokémonin.”
”Nyt taitaa olla hyvä hetki.” Trev tuumi, haroen vihreää hiuspehkoaan.”Ajattele sitä vaikka onnittelu-lahjana, kun voitit sen kilpailun.”
Hän ojensi minulle poképallon, mutta se ei ollut tavallinen poképallo sillä se oli väriltään vaaleansininen.
”Jos pyydystät vesipokémoneja, tämä Diveball on omiaan siihen tarkoitukseen.” Trev selitti. ”Minulla on ollut se ikuisuuden, mutten ole löytänyt sille käyttöä.”
”Kiitos, Trev!” Minä henkäisin. ”Tämä onkin ensimmäinen erikoispoképalloni.”
Lopulta keräsin porukkani kokoon, Belle, Kitty ja Prim palasivat palloihinsa, mutta Ozzyn halusin pitää vierelläni, olihan se vesipokémon.
Ja minun täytyy tunnustaa, kun näin Rivier Caven, en ollut koskaan nähnyt kauniimpaa luolaa. Olin odottanut synkkää, pölyistä ja viileää luolaa, mutta tämä.. luola oli kirkas, sen seinistä tuikki valoa ja sen sisäpuolella virtasi puroja.
”Kylläpä on kaunista!” Minä henkäisin.
”Oshawott.” Ozzy nyökytteli päätään.
”Täällä on takuulla paljon erilaisia vesipokémoneja.” Minä mutisin. ”Kunhan vain..”
Kova äännähdys rikkoi ajatusten kulkuni.
”Duuuuuck!” Se kuulosti hätäiseltä ja pelästyneeltä. Mieleeni tuli silloin vain yksi tuuma: Oliko Terra Enterprise palannut tänne pokémoneja kiusaamaan?
”Tule, Ozzy!” Minä huusin. ”Mennään katsomaan, mistä tuo ääni tulee!”
”Osha!” Ozzy oli – kuten aina, valmiina toimintaan. Se juoksi kintereilläni tunneliin, josta ääni oli kuulunut. Mutta ei siellä mitään Terra Enterprisea ollut. Siellä oli lampi ja lammen äärellä kolme Ducklettia, ne olivat kerääntyneet jonkin ympärille, en nähnyt siitä muuta kuin keltaisen hännän pään, mutta sitä Duckletit nokkivat, häijysti vaakkuen.
”Ozzy!” Minä huudahdin. ”Tee Tackle!” Heitin myös Primin poképallon maahan.
Pieni jänö pomppasi innoissaan ulos pallostaan. ”Bun!”
”Prim, auta Ozzya hätistämään nuo ilkeät Duckletit.” Minä neuvoin. ”Tee pound tuohon reunimmaiseen Ducklettiin.”
Duckletit nimittäin seisoivat kolmiomuodostelmassa, kolmas niistä seisoi tyhmän lähellä lampea, jos suunnitelmani onnistuisi, Ducklet molskahtaisi järveen poundin voimasta.
Ozzy rynnisti kohti kahta selin meihin olevaa Ducklettia ja törmäsi niihin sellaisella voimalla että Ducklettit molskahtivat järveen. Samoihin aikoihin Prim muksautti voimakkaasti viimeistä Ducklettia selkään, niin että se horjahti ja kaatui suoraan lampeen.
”Hyvin tehty!” Minä kehuin pokémonejani. Maassa järven kupeessa makasi voivotteleva keltainen ankka nokallaan. Se oli Psyduck. Nuo ilkeät Ducklettit olivat varmaan kiusanneet sitä.
Juoksin poloisen Psyduckin luo ja istuuduin polvieni varaan sen viereen. Nostin pokémon raukan varovasti syliini ja tarkastelin sitä. Koko Psyduckin keho oli täynnä verestäviä naarmuja ja ruhjeita.
”Voi sinua raukkaa.” Minä huokaisin. ”Nuoko tämän takana olivat?”
Selkäni takaa kuului vaimeaa vaakuntaa, siellä ne Duckletit vaakkuivat kärttyisinä. Käänsin päätäni niitä kohti ja tuijotin ankkoja murhaavasti.
”Alkakaa painua, ennen kuin kutsun muut pokémonini esiin!”
Suurin Duckleteista alkoi vaakkua uhmakkaasti, mutta sitten Ozzy tähtäsi sitä Water Gunillaan, ja koko Ducklet-jengi katsoi parhaaksi lähteä.
”Psy..” Psyduck murahti tuskissaan, se piteli päätänsä, kuten Psyduckit yleensä tekivät.
Laskin reppuni selästäni maahan. Pitelin toisella kädelläni Psyduckia ja kaivoin toisella kädelläni repustani nenäliinaa. Löysinkin sen lopulta reppuni kätköistä, nenäliina oli kyllä reissussa rähjääntynyt, mutta kyllä se vielä tähän tarkoitukseen palveli.
Ojensin rähjäisen liinan Primille.
”Ole kiltti ja kasta tämä lammessa, Prim.”
”Bun!” Pikku-Buneary hihkaisi.
”Ozzy, katso ettei Prim putoa lampeen.” Minä jatkoin.
”Osha!” Ozzy vastasi ja lähti Primin perässä istumamme kielekkeen reunalle. Ja oli muuten hyvä, että käskin Ozzyn vartioon, sillä Prim todellakin meinasi horjahtaa ja pudota lampeen.
Ozzy kuitenkin ritarillisesti pelasti Bunearyn putoamasta.
Prim kävi ojentamassa kostean nenäliinan minulle.
”Kiitos paljon.” Minä kiitin sitä.
Pikkuinen punehtui kasvoistaan hiukan ja laittoi toisen eturaajansa nolona pään taakse.
Painelin kosteata nenäliinaa vasten Psyduckin verestäviä haavoja. Se valitti hiukan kipuaan.
”Ei hätää.” Minä puhelin Psyduckille lempeästi. ”Ei tämä kauaa kestä.”
Psyduck kesti koitoksen urheasti, vaikka se valittikin, päätään pidellen. luulen että se valitti enemmän päänsärkyään kuin haavojen puhdistamisesta aiheutunutta kirvelyä. Se kuitenkin piti silmiään kiinni, en osaa sanoa oliko se peloissaan vai oliko sille jokin toinen syy.
”Valmista tuli.” Minä ilmoitin. Silloin Psyduck avasi silmänsä ja katsoi minua typertyneenä.
”Oletko kunnossa, Psyduck?” Minä kysyin. Pokémon nousi istumaan ja tarkasteli ympäristöä, se tuijotti hetken vierelläni istuvia Primiä ja Ozzya.
”Osha!” Ozzy heilautti Psyduckille käden tynkäänsä tervehdykseksi ja Prim matki perässä.
”Psy?”
”Ei hätää.” Minä sanoin sille lempeästi. ”Olemme ystäviä.”
”Duck.” Pokémon äännähti, se yritti nousta, mutta ei pysynyt pystyssä kuin viisi sekunttia ja pyllähti sitten istualteen maahan.
”Kiusaavatko nuo sinua useinkin?” Minä kysyin.
”Psy.” Psyduck nyökkäsi ja katsoi kiireesti ympärilleen.
”Mikä hätänä?” Minä kysyin. ”etsitkö jotain?”
Psyduck kääntyi Ozzyn ja Primin puoleen. ”Psyduck duck!” Se äänteli.
En tietenkään voinut ymmärtää mitä se sanoi, mutta ilmeisesti jotain mistä Ozzy tuohtui, sillä Oshawottin otsa meni ryppyyn, se alkoi heiluttaa vimmatusti käden tynkiään ja huusi: ”Oshawott!”
”Älkää nyt tapelko.” Minä toppuuttelin Ozzya. ”Psyduck-raukan pää on muutenkin kipeä.”
Ozzy rauhoittui, mutta mulkoili silti Psyduckia murhaavasti.
”Älä välitä.” Minä kuiskasin Psyduckille. ”Et varmasti tarkoittanut pahaa, eikä tarkoittanut Ozzykaan.”
Psyduck ei kuitenkaan kuunnellut, se nousi päättäväisesti uudelleen ja yritti kävellä, mutta kaatui pian uudelleen. Sitten Psyduck päätti ryömiä eteenpäin, kun kävely ei kerran luonnistunut.
”Hei, minne noin hoppu?” Minä kysyin. ”Lepäisit hetken.”
”Psyduck!” Pokémon intti.
”Kyse taitaa olla jostain tärkeästä.” Minä mutisin. ”Jos tosiaan haluat mennä, niin anna minun kantaa sinut, minne nyt menetkin. Satutat itseäsi turhaan.”
Psyduck katsoi minua arvioiden. ”Psy?”
Ozzy nyökkäsi sille.
Minä nousin maasta, poimin Psyduckin syliini ja huikkasin Ozzylle: ”Mentiin. Pidä matkan aikana huolta Primistä.”
”Osha!” Ozzy vastasi, se tarttui Primiä tämän toisesta eturaajasta ja lähti kävelemään vierelleni.
Psyduck ohjasi meitä osoittamalla suunnan kädellään. Lammen pohjoispuolella oli tunneli, sinne se halusi mennä, tunneli ei ollut järin synkkä, niin kummalta kuin se kuulostaakin tunnelin seinusta valaisi tietämme.
Tunnelin loppu päässä oli onkalo, Psyduck osoitti sormellaan sinne, ja sinne me päädyimme.
”Tännekö sinä halusit?” Minä kysyin. Psyduck nyökkäsi. Kumarruin kohti maata ja päästin Psyduckin sylistäni.
Se kiiruhti kömpelösti haparoiden seinustan luona olevan ruohokasan luo. Se alkoi heti siirellä kuivunutta ja kellertävää ruohoa sivuun. Otin askeleen lähemmäs, ja niin ottivat Ozzy ja Primkin. Huomasin oitis että ruohikon seassa oli jotain. Psyduck nosti sen jonkin varovasti nähtävillemme. Se jokin oli jäänsininen turkoosi laikukas muna.
”Ai tuon takia sinulla oli kiire.” Minä oivalsin. ”Pidätkö siitä huolta?”
”Psy!” Pokémon nyökkäsi innokkaasti.
”Missä sen vanhemmat ovat?” Minä kysyin.
Psyduck katsoi murheellisena maahan.
”Terra Enterpriseko?” Minä arvasin. ”Jonkun pitää pysäyttää se huuhaa järjestö!”
”Osha!” Ozzy yhtyi mielipiteeseeni.
Psyduck kantoi munan varovasti eteeni, se katsoi minua silmiin, kuin pyytäen jotain. Sitten se peruutti ja jätti munan väliimme.
”Psyduck, tahdotko että otan sen?” Minä kysyin hämmästyneenä. ”Eikö se ole sinulle tärkeä?”
Pokémon nyökkäsi, mutta äänteli sitten surkeasti ja viittilöi käsillään.
”Pelkäätkö heidän palaavan?”
Psyduck nyökkäsi ja katsoi taas murheellisena maahan.
”Etkä usko olevasi kyllin vahva sitä suojelemaan?” Minä huokaisin. Se nyökkäsi taas.
”No minä voin ottaa sen, jos haluat.” Minä lupasin. ”Lupaan pitää siitä hyvää huolta.”
Sen sanottuani Psyduck juoksi tiehensä, mitään sanomatta. Ehkä se ei pystynyt hyvästelemään munukkaa tai jotain.
Pakkasin munukan reppuuni ja nostin sekä Ozzyn että Primin syliini.
”Ei tullut harjoiteltua.” Miän huokaisin. ”No kai me jotenkin salilla pärjäämme.”
”Bun!” Prim kannusti.
”Kiitos, Prim.” Minä naurahdin. ”Tuo Psyduck oli mukava. Näemmeköhän sitä enää?”
Tuo jos mikä oli varsin typerä kysymys. Sillä heti kun olimme palanneet sinne mistä alunperin lähdimme, kuultuamme Psyduckin hätäiset huudot, oli meillä vastaanotto komitea vastassa.
Psyduck seisoi luolan suulla ja tuijotti meitä.
”Älä huoli, munukka on hyvässä turvassa.” Minä vakuutin. ”Vai tulitko toisiin ajatuksiin?”
Psyduck pudisti päätään.
”Tulitko hyvästelemään meidät?” Minä arvasin, mutta psyduck pudisti uudelleen päätään.
”Mitä?” Minä kysyin. ”Haluatko otella?”
”Psyduck.” Psyduck nyökkäsi.
”Saanko minä sitten yrittää pyydystää sinut?” Minä kysyin, siihenkin se nyökkäsi.
”Aloitetaan sitten!” Minä huikkasin. ”Matkaan, Prim!”
Pikku Buneary hyppäsi reippaasti sylistäni maahan, valmiina ensimmäiseen otteluunsa.
Psyduck peruutti taaksepäin, muttei näyttänyt järin valmistautuneelta.
”Prim, tee Fire Punch sen nokkaan!” Minä neuvoin. ”Jatka sitten Poundilla!”
Prim pomppi kohti Psyduckia ja pamautti sitä nokkaan leimuavalla oikealla suoralla. Kyllä minä tiesin etteivät tuli iskut oikein vesityyppiin vaikuta, mutta Psyduck oli vielä loukkaantunut, enkä tahtonut pahentaa sen haavoja.
Psyduck kuitenkin raapaisi toisella kädellään Primiä ja sai pikkuisen säikähtämään.
”Älä välitä, Prim!” Minä huusin. ”Tee nyt Pound!”
”Bun!” Se nyökkäsi ja iski toisella nyrkillään Psyduckia vatsan alueelle. Sen jälkeen Psyduck pamautti Primiä hännällään, vatsan alueelle, mutta pikku jänö ei ollut siitä moksiskaan. Se teki nyt Pound-sarjan, niin että se iski useaan kertaan Psyduckia sen vatsan alueelle.
Psyduck äännähti kivuliaasti iskujen välissä.
”Lopeta, Prim!” Minä käskin. ”Nyt on minun vuoroni. Silloin minä heitin Trevilta lahjaksi saamani Dive ballin kohti Psyduckia.
Kommentit:
Cinna
Psyduck jää kiinni, ilmoittelethan tietoja.
Prim on tosi suloinen, mutta en vaan voi kuvitella nimeä Primrose miettimättä Nälkäpeliä. Mutta koska kyseessä on loistosarja, niin en välitä. Rivier Caven olit kuvannut kivasti (kävin vaan miettimään, että et periaatteessa saisi jatkaa Tallgrass Cityn ulkopuolelle, ennen kuin olet voittanut salimerkin, koska olet kouluttaja-koordinaattori, etkä koordinaattori). Mutta, saliottelua odotellessa.
Mustavalkoinen 